Sivut

13.6.2016

~ Pikkusiskoni muistolle ~

Eläkää tässä hetkessä, olkaa onnellisia mitä teillä juuri nyt on.❤

"Lensi enkeli taivaasta päälle maan
suurta suruviestiä kertomaan,
oli tullut käsky viisaamman
pienen lapsemme lähteä kulkemaan
kohti taivaankotia matkaamaan. 

Kätkee vanhemmat sydämeen kaiken sen,
mitä kokivat kera tyttären.
Ei muistoja koskaan pois ottaa voi
-ne uudelleen lapsosen viereen toi,
-ne tulevat yksi kerrallaan
ja koskettaa jokainen vuorollaan.

Niin paljon liikkuu mielessä kysyttävää?
Jota ihmismieli ei voi ymmärtää.
Kun rakastaa, rakastaa ja rakastaa,
ohjaa, neuvoo ja kasvattaa.

Turhaa kaikki - huomata sen saan,
ja pysähtyä sitten ajattelemaan.
Tulee itku ja helpotus -
ei, ei tämä ole mikään rangaistus
- vaan taivaan isän käden kosketus.
Ei sitä silti todeksi uskoa voi,
kun lähtee viereltä rakkain pois.

Niin lähdit enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.
Ota syliisi, Isä taivainen,
nyt lapsemme pienoinen.

Hyvä olla on taivaankodissa
enkelikuorossa laulella.
Siellä lapsenne teitä odottaa
teitä odottaessaan katsastaa.
Siis nyt mielin lujin pysykää
ja yhdessä eteenpäin pyrkikää"

Hyvää matkaa kaunis enkeli siskoni! ❤


Posted via Blogaway

8.6.2016

~ Tunti vernalla ~

Moi,

Sää pysyi hyvänä, ja pääsin ratsastamaan. Tunnille oli laitettu Verna. Tunnin aiheena oli saada hevonen mahdollisimman rennoksi. Alkuun en edes ymmrtänyt sitä tehtävää, mutta loppujen lopuksi jotenkin ymmärsin. Ja laitan tähän nyt nämä tehtävät sillä laillla miten osaan. :D

Hevoset oli eilen olleet maastossa, joten tänään piti saada ne rennoiksi, niinkuin tossa jo sanoin. Alkukäyntien jälkeen rupesimme taivuttamaan/asettamaan hevosta ulospäin. Eli oikeassa kierroksessa asetettiin vasemmalle ja vasemmassa kierroksessa oikealle. Teimme molempiin suuntiin. Asetusten jälkeen alettiin ratsastamaan hevosia eteen ja alas. Näin saatiin venytettyä hevosten selkää. Se sujui Vernan kanssa hyvin. Opetttaja sanoi, että voi olla vaikeata Tämä tehtävä Vernan kanssa. Mutta pieniä pätkiä sujui hyvin. Varsinkin sitten kun sain ideasta itse kiinni. Kun oli käynnissä tehty tarpeeksi, jatkettiin samaa eteen-alas tehtävää ravissa. Tässä vaiheessa unohdimme asetukset.



Seuraavaksi oli laukkojen vuoro.
Laukkasimme pääty-ympyröillä. Minä ja Verna ja Tomun ratsastaja olimme L-päädyssä. Riia ja Rita C-päädyssä.
Kun laukattiin otimme väliin ravipätkän jolloin ratsastimme hevosta eteen ja als. Silloin pääsi venyttää selkää. Laukattiin oikeaan sekä vasempaan.




Tämä on ihana kuva <3


Loppurveissa oli sama eteen-alas ratsastus. Ja kun hevonen tuntui hyvältä niin sai siirtää käyntiin. Näin ollen jokaisessa askenlajissa venyttelimme hevosia.

Tykkäsin, kun oppi taas uutta. Vaikka alkuun en meinannut ymmärtää sitä asetusjuttua :D Opettajakin sanoi että; "Älä Suvi ota stressiä, ei se ole vakavaa" En tietenkään, hermo vaan kiristyi :D
Itse taidan vaan olla semmoinen ihminen, että kun kokeilee jotain uutta niin pitäisi heti osata "täydellisesti"... Ja sitten rupeaa ärsyttämään jos ei onnistu. Tänään huomasin sen taas jälleen kerran...






Verna oli hieno heppa tänään! Jaksoi hienosti yrittää tehdä tehtäviä mitkä oli sille vaikeita! Huomasin myös sen, että Verna ei viskellyt päätään kun sillä ei ollut kumppareita. Yleensä sillä ne kumpparit on, mutta tänään ei. Koska kumpparit olisi "vetänyt" Vernan päätä alas ja näin ollen olisi häirinnyt/helpottanut eteen-alas ratsastusta. 
Oli kiva ratsastaa pitkästä aikaan. Viimeksi olin ratsastamassa 21.5, Riialla. (Pari viikkoa on pitkä aika :D)
Muutenkin oli kiva mennä Vernalla kun sillä olen ratsastanut kaikista vähiten.


7.6.2016

~ Viime aikaisia uutuuksia ~

Heippa, pitkästä aikaan!

Nytten olisi aika käydä suosikkeja/uutuuksiani läpi. Niitä myös on kertynyt. Teen vasta nyt, koska huhti- ja toukokuussa tuli niin vähän mitään suosikkeja. Ajattelin, sitten yhdistää nämä samaan postaukseen. Joten, eiköhän vaan aloiteta!

1. Farkkuliivi.
Kävimme luokan kanssa kahdella kirpputorilla, kun tuntien aiheena on ollut kierrätys. Mä tykkään farkkuvaatteista, ja olen jo pitkään haaveillut farkkuliivistä, nyt kun sen löysin niin oli pakko ottaa! Alkuun kyllä hieman epäröin, mutta onneksi otin.



Tykkään noista niiteistä, mitkä on tuossa rintataskussa.




2. Mekko/tunika
Äitini löysi sen kirpparilta. Sen verran ohutta kangasta, että kesällä sopivan "viileä",
Mulla on muutenkin tosi paljon kirppareilta vaatetta. Tämä myös oli mulla kevätjuhlassa.

Mekko on polvipituinen
Mä tykkään käyttää kesällä helle/kesämekkoja.


3. Kengät.
Nämä piipahtikin täällä jo, vastaostettuina. Olen tykännyt näistä, koska ne on erilaiset kun yleensä mun kengät.


Näissä kengissä on plussaa se kun on vetoketju sivussa, niin ei tarvitse survoa jalkaan ja aukasta nauhoja.
Keväällä ja syksyllä hyvät. Kesällä on kuumat. Huomasin silloin toukokuun lämpiminä päivinä. Jalat hikosi, kun piti lähteä jonnekkin koulussa.

4. Uudet shamppoo ja hoitoaine + hiusöljy
Kun hiukseni olivat tosi kuivat ja ohentuneet rupesin miettimään, että miksi? Ja mitä tehdä? Hiuksia leikattiin noin 5cm. Kävin kampaamosta kyselemässä hyviä pesuaineita. Ja suositteli näitä. Itse olen kyllä tykännyt.
Oikealla ravinnollakin on asiaa. Kun olen välttänyt venhää, niin sekin on auttanut. Pari viikoa taaksepäin huomasin, että pääni on täynnä hiussänkeä. Nyt nekin uudet hiukset kasvaa kovaa vauhtia.




5. Ihanan aurinkoiset kelit. Itse kun olen enemmän kesäihmisiä, niin tykkäsin kun toukokuussa oli tosi lämpimiä päiviä. (vaikka nytten, on hieman enemmän taas vaihdellut toi ilma. Mutta semmoinenhan se Suomen kesä onkin)

Lisätään tähän vielä yksi suosikki.
Kun oli päässyt treenaamaan koulu-ja estekisoihin, lopuksi ne kisat, niin siitä sai uutta motivaatiota ja innostusta ratsastukseen. Vaikka ei tullut sijoitusta, mutta ei se haittaa. Tavoitteellinen ratsastus voisi ollakkin kivaa.

On pakko fiilistellä näillä kisakuvilla :

Keskiviikkona, eli huomenna ensin aamupäivällä näen kaveria kaupungissa ja iltapäivällä olen menossa ratsastamaan pitkästä aikaan. Serkun pitäisi myös tulla kuvailemaan. Toivottavasti sää pysyy hyvänä, eikä tule sitä kesämyrskyä, mitä on lupailtu...
Jos huomista tuntia ei peruta, niin siitä sitten tulee tänne postaus huomenna tai torstaina.