Sivut

19.12.2021

FILMIKUVAUSTA

Joulukuussa 8.12.-17.12. meillä oli koulussa valokuvauksen työpaja viikot. Valokuvauksen työpajassa pääsimme kokeilemaan filmikameralla kuvaamista, kehittämään filmiä ja skannaamaan kuvia koneelle kahden viikon ajan.

Ensimmäisenä työpajapäivänä pääsimme tutustumaan kameroihin ja filmin laittoon. Käsittelimme asioita sekä teoriassa että käytännössä. Kamerat arvottiin meille käyttöön, koska vanhoja filmikameroita oli paljon laidasta laitaan. Mun kohdalla kuitenkin tehtiin niin, että sain Canonin filmikameran joka muistutti pitkälti omaa kameraani. Näin ollen mun oli helppo aloittaa kurssilla kuvaaminen.

Ensimmäinen filmirullan saimme kuvata aika vapaasti, vaikka saimmekin kuvaualistan avuksi, sitä sai halutessaan käyttää. Huomasin alkuun, kuten moni muukin, sen unohti että kuvasi mustavalkoista filmiä. Ulkona -20 asteen pakkasessa keskiviikkoiltapäivänä bongasi kivoja värejä ja valoja ja taltioi niitä kameraan. "Ai niin, tämä on mustavalkofilmiä" ajatus kävi muutaman kerran mielessä kuvaustilanteissa. Ensimmäisten kuvien aikana myös tuntui hassulta, että valokuvia ei pystynyt näkemään kuvanoton jälkeen. Tähänkin tottui ja kun kuvaa ei nähnyt, niin alkoi kiinnittämään huomiota paljon enemmän kuvanoton hetkeen, kuvaamiseen pysähtyi eritavalla. 36 kuvaa tuli aika nopeasti otettua.

Keskiviikkona ja torstaina kuvasimme filmiä ja tutustuimme torstaina myös filmin kehitysvälineisiin. Perjantaina pääsimme sitten kehittämään meidän kuvaamat filmit. Harjoitusvaiheessa filmin laitto rullaan onnistui hyvin. Tein sitä silmät kiinni ja kädet pöydän alla, sillä oikean filmin laitossa meillä oli pimeäpussit. Kuitenkin kun oikea tilanne oli, se oli haastavaa. Filmin saanti tullaan epäonnistui, se meni ryttyyn ja tankista, jossa oli jo luokkakaverini filmi, irtosi teippi jossa luki hänen nimi. Teippi oli sitten tarttunut filmiini.

Viikonlopuksi saimme kuvauatehtävän: kuvata puolet rullasta henkilö- ja maisemakuvia tai kuvata 12 yksityiskohtaa, 12 maisemaa ja 12 henkilökuvaa. Maisemat ja henkilökuvat oli haasteellisimpia, koska paikkoja ja kuvattavia henkilöitä oli vähän. Yksityiskohdat kävin kuvaamassa Lahden joulukylässä. Kun edellisen rullan kuvia ei vielä ollut nähnyt, niin vähän jännitti lähteä kuvaamaan toista rullaa, kun ei tiennyt tarviiko esim asetuksia muuttaa. Sen mitä kehitysvaiheen jälkeen kuvia ehti valoa vasten katsoa niin vaikutti ne kyllä aika kivoilta.

Toisen viikon 15.12.-17.12. ohjelmana oli ensimmäisen rullan skannaus, kuvien laitto seinälle ja toisen rullan kehitys. Perjantaina 17.12. juttelimme kuvista ja askartelimme prosessipäiväkirjaa. Lounaalla oli riisipuuroa ja koulupäivä päättyi jo kahdeltatoista, lounaaseen.

Koulupäivän päätyttyä jäimme koululle askartelemaan päiväkirjoja ja katsomaan Harry Potter elokuvia.

Nyt kahden viikon joululoma! Mukavaa joulun aikaa kainille ❤

12.12.2021

JOULUKYLÄN AVAJAISET


Lahden joulukylän avajaiset oli lauantaina ja tässä vähän kuvatunnelmia sieltä. Alkuun tein siellä koulutehtävää. Meillä on tällä hetkellä filmikuvausta. Kotitehtäväksi saimme kuvata yhden filmirullan (n36 kuvaa) 12 maisema, 12 yksityiskohta ja 12 henkilökuvaa. Joulukylädsä oli paljon kivoja yksityiakohtia ja nopeasti siemyä tuli 12 valokuvaa. Tämän jälkeen siirryin kuvaamaan omalla kamerallani.

Vaihtaessani koulun filmikameraa omaan kameraan, tuli luokseni joku mieshenkilö. Hän kysyi: olenko Hesarin toimittaja. Vastasin etten ole. Mies kysyi; etlarin? Johon vastasin: een oo. Oon vaa köyhä valokuvauksen opiskelija. Tähän mies vielä: hieno kamera sulla. Kiitin häntä ja jäin hölmistyneenä virnuilemaan miehen poistuessa. 

5.12.2021

KUVATUNNELMIA VIIKONLOPULTA

Lahti juhlisti ympäristövuoden päättymistä kaksipäiväisellä toritapahtumalla, jossa oli erilaisia musiikki- ja teatteriesityksiä. Lauantaisin otteluun oltiin aiemmin viikolla jaettu ilmaislippuja ja olin vain kävellyt siitä ohi, tajuamatta mitään, onneksi luokkakaverini oli arvonnassa saanut kolme lippua peliin ja pääsimme katsomaan peliä.

Hallille pääsi koronapassilla sisään, koska en ennen hallilla ollut tarvinut passia niin hetken aikaa ovilla oli hämmennys. Tarjosin passin/lipun tarkastajille sekä passiani että lippua, kun en ollut varma miten toimia. Hän sitten tokaisi että näytä sun koronapassi, että lippu tarkistetaan seuraavaksi. Koronapassista huolimatta sisäänpääsy oli jouheva, ehkä siitä syystä, että siihen aikaan ei ollut ruuhkaa.

Ennen Pelicansin jääkiekko-ottelua nähtiin myös Kiira Korven Lumikuningatar näytös. Pelin päätyttyä isku areenalla esiintyi vielä aste.















Voitto! 
Myös Hollolassa oli omat spektaakkelit. Paljon pienimuotoisemmin toki. Hollolan salpa-supassa oli valo ja äänishow. Tässä pari kuvaa sieltä. Kamerasta en jonkin takia sa siirrettyä videoita, niin niitä en nyt pystynyt jakamaan. Harmi koska myös ne äniteokset olivat mukavia ja oiein rentouttavia.





Miten vietät /vietit itsenäisyyspäivää? Meillä on ollut perinteenä leipoa piapreita, joten se nyt ainakin on tehtävälistalla. Ehkä katson myös tuntemattoman sotilaan YleAreenasta. Mukavaa uutta viikkoa!