Sivut

31.12.2016

Ratsastuskuulumisia

Moikka! Ompas tosi kiva taas vaihteeksi kirjoittaa teille postauksia. Joulukalenteri oli ja meni ja nyt jatkuu taas ratsastuspostaukset. Ja suunnitelmissa olisi jotain uutta myös. Tähän alkuun ajattelin, että kerron mitä ollaan tehty joulukuun ratsastustunneilla! 

Tunneilla olemme siis koulussa keskittyneet, istuntaan, tasapainoon, sekä pohje apuihin ja niiden käyttöä. Pohjeapuja treenasimme lännenratsastustyyliin. Joka oli yllätävän vaikeata. Olen myös mennyt muutaman kerran viime aikoina ilman satulaa. Sekä ilman jalustimia. Esteillä harjoittelimme lähestymistä ja myötäystä. Esteenä meillä oli silloin yksi kavaletti. Jota ylitimme laukassa ympyrällä. Kentän kunto myös on ratkaissut paljon, viime aikoina on ollut sen verran jäinen ja kova, ettei olla voitu joka tunnilla laukata.


Olen ratsastanut joulukuussa Ritalla ja Vikkanilla vuorotellen.
Ritan kanssa tunnit on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan se yritti possuilla ja kuskasi minua satanolla, minne sattui. Mutta hetken "taisteltuani" sen kanssa lopputunti sujui ihan hyvin.
Vikkanin kanssa yhteisymmärrys toimi ja tunnit sujui hyvin, 



Osa tunneilla olleista tehtävistä on sujunut hyvin ja osa taas heikommin. Mutta silti kaikki on ollut hyviä harjoituksia.

31.12.2016

Pahooittelut, että postaus tulee näin myöhään, mutta sain kuvat vasta äskettäin.

Tänään ratsastin Vikkanilla, tunti sujui samoilla linjoilla,, mitä tuossa jo alkuun luettelin. Eli taivutuksai, asetuksia, istuntaa.

Alkukäyntien jälkeen aloimme tekemään kiemurauraa tms. Se ei ollut normaali kolmikaarinen kiemura rata, vaan hieman erilainen. Alkuun käynnissä oikeaan kierrokseen ja seuraavaksi ravissa, lisäten l-päätyä kohti voltti käynnissä. Vaihdoimme myös suuntaa vasempaan ja siinäkin teimme tätä samaa tehtävää ensin käynnissä ja lopuksi ravissa ja l-päätyyn käytisiirtyminen sekä voltti.


Kun olimme ratsastaneet samaa tehtävää molempiin kierroksiin, oli välikäyntein vuoro. Välikäyntien jälkeen pääsimme vihdoin pitkästä aikaa laukkaamaan.


Laukkasimme keskiympyrällä. Ensin vasempaan kierrokseen ja sen jälkeen oikeaan kierrokseen. Ympyrälllä olimme siis aina pari kerrallaan. Laukat sujui molempiin kierroksiin hyvin. Nostot tuli hyvin, varsinkin oikeaan eli vaikeaan kierrokseen.
Laukkassa huomasin, että Vikkanilla on kerrtynyt energiaa, kun ei millään malttanut edes vuoroaan odottaa. Vauhti kiihtyi todella reippaaksi, mutta silti hevonen pysyi kuulolla, kun tein välillä puolipidatteitä, ettei tule törmäystä.


Laukkojen jälkeen tuli hetki aikaa kävellä, kun opettaja nousi hetkeksi yhden hevosen selkään. Mutta tämän jälkeeen, jo aika pian oli loppuravien vuoro. Kun nostin ravin, niin heti piti ottaa Vikkan käyntiin, kun kiihdyttti ravia ja seuraavaksi olisi tullut pukkilaukkaa. Joten hetken vielä kävelin lisää ympyrällä. Lopuksi mentiin vielä pari rauhallista ravikirrosa ympyrällä.  Jatkuvasti tehden puolipidätteitä, hevonen pysyi rauhallisena.
Loppuun vielä loppukäynnit.

Tämmöisiä ratsastuskuulumisia tällä kertaa. Toivottavasti tulisi pakkasta ja lunta, jotta pääsisimme laukkkaamaan ja kuulemma myös hyppäämään, ainakin kavaletteja.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.