Sivut

2.1.2017

Pupujen kuulumusia

Pupujen kuulumisia on tullut viimeksi marraskuussa, joten nyt on aika kertoa hieman meidän pupuista ja mitä niille kuuluu.

Puput ulkoilee silloin tällöin kelien salliessa ulkona valjaissa. Molemmat tykkäävät paljon kun pääsevät ulos.

Luna on aina ollut pomo. Mutta joulukuun aikana Lilja on yrittänyt alistaa sekä jahtaa ympäri häkkiä Lunaa. Koska Lilja ei ole tyytyväinen nykyiseen arvojärjestykseen. Tällää hetkellä on heillä keskenäinen valtataistelu.  Lilja on saanut Lunalta pari kertaa "kuonoon" Lilja saattaa mennä heidän pesämökkiin, eikä päästä Lunaa sinne. Jäävät sitten oven suuhun nahistelemaan.
Näillä näkymillä Luna jatkaa pomona, mutta tilanne on horjuva. Aika näyttää antaako luna periksi, jolloin liljasta tulisi pomo.


Maanantai 2.1.2017


Maanantai aamuna pikkusisko oli mennyt ruokkimaan puput noin seitsemältä aamulla. Kun hän tulee pois sieltä, hän kertoo, että molemmat puput ovat karanneet pois häkistä.
Mä menen noin puoli tuntia myöhemmin katsomaan, että kaikki on hyvin. Varastoon mennessä huomaan, että Luna on jälleen häkin ulkopuolella. Ja Lilja syö häkissä pellettiä tyytyväisenä.

Kun nostin Lunan takaisin häkkiin, niin valtataistelu jatkui. Lilja jahtasi Lunaa ja molemmat "tappeli" juomapullosta. Ensin Luna yrittää juoda vettä, mutta Lilja tulee häiritsemän ja otta juomapullon, sama toisin päin. Eli Luma taas ottaa vesipullon itselleen. Tässä vaiheessa tuli mieleeni, että onko Luna karannut sen takia, että pääsisi liljan alistusta pakoon ja ekalla karkaus kerralla Lilja olisi seurannut perässä, mutta ei toisella kerralla, jotta Lilja itse voisi syödä rauhassa. 


Pupuhan ei kiipeä, niin ollaan ajateltu, että kyllä ne pysyvät noin 70-80cm korkean koira-aidan takana, ei ne sieltä pois pääse. Mutta näköjään pystyvät pomppaamaan yli. Vaikka tiedossanihan oli  että puput voivat pompata korkealle. Varmasti ovat pois päästessään hyödyntäneet myös häkin vieresssä olevia puruämpäreitä, jotka ovat melkein saman korkuisia kun aidat.

Lilja

Luna

Joka tapauksessa siihen nyt tehdään kanaverkosta katto, jonka saa häkin siivousta varten pois, mutta muuten niillä on jatkossa katto. 

Toinen vaihtoehto myös on se, että jos kanaverkkoa ei löydy, niin laitamme sinne varastoon aitaukseen sen heidän kesähäkin. Toisin silloin tila pienenee.
Tärkeintä vän on se  että puput eivät pääse karkaamaan ja heillä on virikkeitä.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.