Sivut

1.4.2017

Kilpailuhistoriani

Moikka! Olen aiemmin tehnyt ratsastushistoriani postauksen. Voit halutessasi lukea sen Täältä Joten ajattelin, että nyt voisi olla vuorossa kilpailuhistorian avaaminen. Miksi, miten ja milloin aloitin kilpailemaan. Kisoista on tullut omia postauksia, mutta pieni kurkistus menneeseen. Tässä postauksessa myös selitän kaikki kilpailuni, vaikka joulukalenterissa tulikin kilpailukausi-postaus jossa kävin läpi sen vuoden kilpailut. Silti yritin tehdä tästä mahdollisimman erilaisen postauksen.

Miten ja milloin aloitin  kilpailemisen?

Keväällä 2015 mulla tuli taukoa ratsastukseen. Mutta kun elokuussa 2015 palasin hevosten pariin ja ratsastustunneille aloin haaveilemaan kilpailemisesta. Alkuun unelmat oli ihan liian korkealla, jotka eivät eds olleet yhtään realistisia. Vuosi oli jo vaihtunut, mutta haaveet  ei ollut unohtuneet.

Huhtikuussa näin ilmoituksen tulevista koulukilpailuista. Katselin sitä ilmoitusta ja niitä luokkia. Ratsastuksen opettajani sanoo "osallistu Suvi kisoihin" siinä vaiheessa aloin epäröimään, kun en ollut aiemmin ollut kilpailuissa. Hetken mietittyäni asiaa, soitin kotiin. Ja osallistuin elääni ensimmäisiin koulukilpailuihin. Kai puhelussa ilmoitin, että osallsitun koulukilpailuihin, en enään siitä puhelusta muista mitään. Opettaja ehdotti minulle he-C luokkaa, mutta halusin helpomman luokan, koska en ollut kilpailut ennen. Joten osallistuin raviohjelmaan. Ensimmäiset kilpailut meni hyvin. En unohtanut rataa ja olin luokan toinen. (meitä oli vain kaksi ratsastajaa, mutta muistaakseni vain yhden pisteen ero oli meidän tuloksissa)


Toukokuussa oli vuorostaan estekisojen vuoro. Luokka oli 40-50 cm. Niitä jännitin paljon, koska en ollut hirveästi hypännyt. Ja näkövammani teki sen, että en kerinnyt hahmottamaan rataa. Silti menin radalle, vaikka en muistanut uusintarataa. Estekisoista tuli hylkäys kolmen kiellon takia. Mutta olin tyytyväinen, että olin uskaltautunut hyppäämään. 
Näissä estekisoissa olin jäänyt hypyissä jälkeen ja muutenkin istuntani oli hirveä. Nyt onneksi olen tottunut Vikkanin suuriin hyppyihin.



Näistä kaksista kisoista kilpailuinnostus lähti kunnolla liikkeelle ja jossain vaiheessa havittelin ulkopuolisia kisoja. Mutta tällä hetkellä taas tyydyn pelkkiin tallikisoihin.

Heinäkuussa oli jälleen vuorostaan koulukilpailut. Osallistuminen on ollut helpompaa kerta kerralta. Nämä kisat meni ihan ookoosti. Omasta mielestäni meni hyvin, tuomari oli hieman erimieltä, joistakin kohdista. Luokka oli tällä kertaa helppo C. Rata meni muuten hyvin, mutta ensin Vikkan rikkoi laukalle ja unohdin pysähdyksen. Näissä kisoissa olin neljäs.


Elokuussa oli minun osaltani viimeiset kilpailut vuodelta 2016. Elokuussa osallistuin toisiin estekilpailuihin, 40-50cm-luokkaan. Näissä kisoisssa ratsastin ainoana puhtaan radan, mutta oltiin Vikkanin kanssa viidensiä, koska meillä oli sen verran hidas aika.
Näissä estekisoissa pääsin hyppyihin mukaan ja esteistuntani ja ratsastukseni oli kehittynyt hieman paremmaksi. Näiden kisojen jälkeen pääsin heti seuraavana viikonlopuna esteleirille. Siellä pääsin hyppäämään ensimmäistä kertaa 60cm esteen, joka oli radan viimeinen este.



Miksi aloitin kilpailemisen?

Aloitin kilpailemisen, koska haluan kehittyä ratsastajana ja oppia uusia asioita. Haluan myös uusia haasteita ratsastukseen, enkä pelkästään kentällä pyörimistä. Vuonna 2016 kehityinkin huimasti esteillä ja ratsastajana muutenkin.

Tavoitteet

Tällä kilpailukaudella olisi tarkoitus ja tavoitteeni, että 50cm-luokassa laukka ei tippuisi raville ja, että pääsisin hyppäämään 60-70cm luokan. Ja kyllä sitä esteistuntaa täytyy vielä kehittää paljon paremmaksi.



Omia ajatuksiani

Vikkan on esteillä hyppäämistä aloittelevalle ratsastajalle hieman haasteellinen hevonen, koska se hyppää sen verran korkealta pienemmätkin esteet. Mutta, kun vain hyppäsi ja hyppäsi, treenasi ja treenasi samalla hevosella, niin kyllä siihen tottui ja osasi mukautua hyppyihin mukaan, mutta itse opin sen vasta loppu syksystä. Saa nähdä minkälaista meidän meno on, kun päästää seuraavan kerran hyppäämään pitkän talven jälkeen.

Tässä tiivistettynä minun kilpailuhistoriani alku. Tänä vuonna jatketaan siitä mihin viime syksynä jäätiin. Voin tehdä jatko-osan, jossa kerron enemmän omia ajatuksiani kilpailemisesta, jos vain teillä on kiinnostusta. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti 💓

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.