(Postauksen ratsastuskuvat c) Netta)
Moikka! Tänään meillä oli vaihteeksi estetunti, josta jo edellisessä tuntipostauksessa mainitsinkin. Viikko tuntui ekstrapitkältä, kun olin odottanut tulevaa estetuntia. Tänään sain tunnille Allin, kivan eestinponin. Tällä kertaa oli vain yksi tunti, joten sain varustaa Allin tunnille sekä hoitaa tunnin jälkeen.
Olin kyllä tyytyväinen siihen, että sain Allin tänään estetunnille, sillä poni on niin tasainen ja rauhallinen hyppääjä. Muutenkin olen vähän tykästynyt Alliin.
Alkukäynneissä tein voltteja, asettelin sekä taivuttelin Allia. Aika ppian aloitimmekin jo raviverryttelyn. Ravissa taas tehtiin käynti-ravi siirtymisiä, jotta hevoset liikkuisivat hyvin eteen. Parien siirtymisten jälkeen poni alkoi mukavasti kuuntelemaan ja innostui hieman. Teimme käynti-ravi siirtymisiä molempiin suuntiin.
Alkukäynneissä tein voltteja, asettelin sekä taivuttelin Allia. Aika ppian aloitimmekin jo raviverryttelyn. Ravissa taas tehtiin käynti-ravi siirtymisiä, jotta hevoset liikkuisivat hyvin eteen. Parien siirtymisten jälkeen poni alkoi mukavasti kuuntelemaan ja innostui hieman. Teimme käynti-ravi siirtymisiä molempiin suuntiin.
Pian aloitimmekin parilla verryttelyesteellä, ristikoilla. Ensin hyppäsimme oikeaan kierrokseen pitkällä sivulla olleen ristikon. Tästä ensimmäinen hyppy, meni pieleen ponin ohittaessa esteen. Heti perään hyppäsin uudestaan jolloin pidin oikean pohkeen vahvasti kiinni ponin kyljessä ja muistutin itseäni, että ponia suoraan menosta. Toinen hyppy sujui sitten paljon paremmin. Seuraavaksi hyppäsimme kaarevan linjan, joka oli kentän keskemmällä. Tässä oma ohjaaminen meni pieleen, kun tiet oli alkuun hakusessa, mutta otin uuden lähestymisen ja kaareva linja sujui tosi hyvin. Ensimmäisen esteen jälkeen laukattiin 3-4 askelta jonka jälkeen tuli pieni kaarros kohti linjan seuraavaa estettä kolmella tai neljällä laukka-askeleella linjan toiselle esteelle. Hevosilla tuli kolme ja poneilla tuli neljä laukka-askelta.
Tämän jälkeen aloimme hyppäämään viiden esteen rataa. Ensin hyppäsimme radan vasemmassa kierroksessa. Lähdettiin L-päädystä liikkelle, kaarroimme vasemmalle, kokorataleikkaalle jossa oli kaksi estettä, siitä käännyttiin oikealle ja hypättiin kaareva suhteutettu linja, jonka jälkeen hypättiin vielä radan viimeinen este, eli pitkällä sivulla pysty. Vasemmassa kierroksessa rata meni ihan hyvin, vaikka Alli oli hieman laiska. Lopuksi menimme vielä saman radan, mutta toisinpäin, oikeassa kierroksessa. Aloitettiin kaarevalla suhteutetulla linjalla, seuraavaksi kokorataleikkaan ristikot ja viimeisenä pitkän sivun pysty. Oikea kierros ei ole Allille helppo, joten tässä vaiheessa viimeistään kaikki alkoi mennä pieleen. Nostin laukan ja ratsastin kohti kaarevaa linjaa ja juuri ennen estettä poni kompastuu jalkoihinsa ja kaatuu polvilleen. Nopeasti kuitenkin noustiin ylös ja matka jatkui uudella yrityksellä. Pysyin siis ponin selässä. Onneksi. Seuraava yritys ei vieläkään onnistunut, kun poni ei liikkunut kunnolla eteenpäin. Joten pääsin laukkaamaan Allilla niin kovaa kuin ponista vauhtia irtosi. Alkuun muistutin ponia hieman raipalla, että nyt laukataan, niin päättipä poni pukittaa. Laukattiin siis kaksi kierrosta kentän ympäri, niin kovaa, että minun korvissani vain ilma humisi, enkä oikein edes kuullut kunnolla saamiani ohjeita, mutta sen verran onneksi kuulin, että saan hypätä radan. Alkuun meinasi taas ohjaaminen jäädä viime tippaan, mutta nopean pelastukseni takia, päästiin koko rata kunnialla läpi, vaikka tiet meni alussa vähän mönkään, koska oma katseeni seikkaili esteiden puomeja kohti. Miksi? Koska en vieläkään muista kunnolla, että se pää pitää olla ylväästi ylhäällä ja katseen aina eteenpäin! Tänään siis tuli palautus maanpinnalle siitä, että ne virheet eivät häviä hetkessä. Vaikka se minulle mainiosti sopisi.
Tässä rata piirretty vasempaan kierrokseen, numeroin esteet siinä järjestyksessä, missä ne hypättiin. Toivottavasti saatte komeasta piirustuksestani edes jotain selkoa :D
(C-pääty)
(L-pääty)
Tämän jälkeen olikin jo vuorossa loppuravit ja -käynnit. Ennen ravailuja oli pakko tyhjentää melkein kokonaan juomapulloni, sillä kahden kiitolaukka kierroksen ja esteradan jälkeen kurkkuni oli kuiva, kuin santapaperi ja kyllä sitä hengästyi jonkin verran. Silti tykkäsin laukata kerrankin ihan kunnolla kenttää ympäri. Loppuraveissa poni oli rento ja tyytyväinen sekä hakeutui hyvin eteen ja alas.
Alkutunti sujui hyvin ensimmäiseen rataan saakka, mutta sen jälkeen kävi jotain ja lopputunti menikin sitten heikommin. Alle oman tason. Tällä kertaa ei ollut niin onnistunut tunti, varsinkaan lopussa. Mutta tästä on vain suunta eteenpäin. Kehuja sain siitä, että mukaudun jo paljon paremmin hyppyihin mukaan, enkä jää enää jälkeen. Mikä on tärkeä edistyminen esteillä. Onneksi sekaan tuli silti niitä onnistuneita hyppyjä myös. Joten, kyllä tämä tästä vielä lähtee sujumaan.
Oletteko päässeet viimeaikoina hyppäämään?
Ihana postaus ja kuvat! Itse en ole päässyt hyppäämään tai edes ratsastamaan koko kesänä, mutta elokuussa pääsen taas satulaan, kun tunnit alkavat! Pääsen myös esteryhmään, joten hyppäämäänkin pääsen! :)
VastaaPoistaKiitos! Jee, kiva, että pääset pian ratsastamaan, hyppäämään ja esteryhmään! :)
VastaaPoistaKiva postaus! Osaat kirjottaa niin kivoja tuntipostauksia <3 pari kirjotusvirhettä bongasin, mutta silti kiva postaus.
VastaaPoistaviisiaskellajia.blogspot.fi
Kiitos Pihla ❤️ (myös tuosta piirustus vinkistä)
PoistaKivan näköinen poni ja hyvin näyttää kuvien perusteella sujuvan! Mä pääsin itse hyppäämään leirillä viime viikolla :)
VastaaPoistaKiitos. Jee, kiva. Hyppääminen on ihanaa :)
PoistaTosi kivoja kuvia! Ihanan näköinen poni. :)
VastaaPoistaKiitos, niin Alli on ❤️☺️
Poista