Sivut

26.7.2020

VÄRIKALVONTULEHDUS


Olin ostamassa eilen lauantaiaamupäivällä mansikoita. Olin jo päässyt kaupan eteen. Kun yht äkkiä vasempaan silmään tuli voimakas pistävä kipu. Näkö sumeni hetkeksi. Kun näkö palautui, menin hakemaan mansikat. Ensimmäisenä soitin äitille että onko tää nyt normaalia. Jäin seurailemaan tilannetta.

Myöhemmin illalla silmän lisäksi tullessa päänsärky,  sellain inhottava, vaikka ei mitenkään voimakas. Soitin päivystysapuun ja kysyin mitä tehdä. No sain ohjeeksi mennä akuuttiin. Lähdin. Oli muuten hauska sattuma, kun menin siihen akuutin vastaanoton virkailijalle aluksi. Niin se sanoi mulle, että näytän tutulta. Ainiin, sä oot se joka putosi hevosen selästä. Vastasin sille virkailijalle, etten muista sua. Niin se sanoi että no sä olit aika kipeä silloin. Mittailin sitä hoitajaa katseellani. Sit jäin miettii ja  meinasinkin kysyä, että kumpi se niistä hoitajista olit, se joka ihmetteli mun silmiä ja pyysi toisen niitä kattoo vai se joka tuli pyynnöstä kattoo mun silmiä. 😅 en kehdannut kuitenkaan kysyä. Iloitsin, että olin jäänyt hänen mieleen tai sitten ne oli mun silmät josta hän mut tunnisti 😅

Vähän ajan päästä kävi hoitaja, joka antoi kipulääkettä, koska sairaalassa olo huononi. Oli myös kiva, että hän oli perehtynyt silmiini, eikä tarvinut pupilleja selitellä. Noin 1,5 tunnin päästä tuli myös lääkäri. Hän teki tutkimukset ja kertoi siinä olevan iriitti, eli värikalvon tulehdus. Olin vain että mikä? Silmänpaine silmässä oli kunnossa. Oli myös jännää kun hän laittoi väriainetta ja kaikki muuttui oranssiksi. Koko huone. Olin vain että oho. Ja lääkäri naurahti. Koska siellä ei silmälääkäri ollut lauantaina illalla, niin meinasi hän lähettää mut Helsinkiin. Soitti sinne,  konsultoi. Siltä sitten silmälääkäri määräsi kortison rasvaa, jonka kanssa pääsin kotiin 💛 En halunnut minnekään Helsinkiin lähteä. Jos silmä pahenee tai oireet ei helpota maanantaihin mennessä, niin sitten pitää mennä uudestaan maanantaina lääkäriin. Silloin pääsee silmälääkärille. Tämä se myös taisi olla syynä, kun heinäkuun alussa huomasin häikyäistyväni tosi paljon enemmän ja herkästi. Mutta eihän siihen mitään apua saanut. Pistettiin vain aurinko syyksi. Koska ei silmät silloin vielä muuten oireillut. No syy löytyi pari viikkoa myöhemmin. Eli eilen, kun silmä kipeytyi.

Sen verran valon arka silmä, että nyt ei maanantaina mennä ratsastamaan. Jäi myös lauantain tunti välistä. Mutta se tunti jäi välistä opettajan sairastumisen takia.

Toivottavasti tää silmä tulee pian kuntoon, sen verran inhottava se on.

Lääkärissä sain tosi hyvin apua, kun olin yksin siellä. Aina kun piti mennä jonnekin niin pyysin saattaa, koska en itse osannut yksin sielä liikkua. Hoitaja ja lääkäri oli tosi mukavia ja ystävällisiä.💛

23.7.2020

HUOVILAN PUISTO

Tehtiin eilen keskiviikkona retki Huovilan puistoon. Tässä iso kuvakooste paikasta. Paljon kauniita kukkia, vanha kivijalka, lohikäärme ja kaunista. Ainoa miinus oli umpeen kasvaneet lammet. Niistä olisi varmasti saanut kivoja kuvia, mutta se nyt ei ollut mahdollista.
1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

Mikä oli sun suosikkikuvasi?

19.7.2020

VIIKKO 29

Muistakaa, aina kypärä on tärkeä. Tähän liittyy pieni tarina: Olin pyöräilemässä maanantaina Tallille, kun yht äkkiä mieleen tuli, että oliko mulla kypärä tallilla vai kotona. (Kahdella tallilla käydessä, joutuu kypärää kuljettaa mukana) 
No onneksi kypärä oli tallikaapissa.
Tiistaina siivosin puputarhan ja näyttikin vaihdettiin. Kunnon suursiivous. Hetken taas siistinä. 
Pikkuhiljaa oon alkanut taas lenkkeilemään. Juosta en vielä pitkää pysty, mutta eiköhän sekin ala kohta onnistua. Toivottavasti polvi pysyy kunnossa ja kestä normaalia rasitusta. Elokuussa se kyllä selvinee, kun palailen töihin.Oon hurahtanut äänikirjoihin. Tällä hetkellä kuuntelussa on Mikael Gabriel: Alasti.Pikku-Helmi tykkää riehua mun sängyllä. Ja sen jälkeen ottaa lepoa.Pikku VäiskiLauantaina 18.7. Sain tunnille Kuutin, vielä jokin aika sitten en sen selkään olisi kiivennyt. Kaksi viikkoa takaperin myös sanoin että "toivon että en ponia saa. No lauantaina tosiaan Kuutin sain ja oli jopa mahdollisuus vaihtaa Ritaan. Mutta Kuutin selkään nousin. Se oli oikein kiva poni.
Ja tämä ponin kieltäytyminen johtui vain siitä kun viime  syksynä/talvena poni vain tiputti ratsastajia selästään.  
Selfie pikkuvintiön kanssa. On tää aikamoinen Helmi.

16.7.2020

Pohkeenväistöjä Vernalla

pohkeenväistöjä
Tuossa ylempänä on linkki videoon viime viikon lauantaim ratsastustunnilta. Vähän on myöhässä tämä postaus, mutta nyt kuitenkin sain lopulta Bloggerin toimii.

Tunnilla tehtiin muun muassa pohkeenväistöjä temponmuutoksia ja siirtymisiä. Vähän oli hakemista askeleissa, mutta Verna on kyllä miellyttävä ratsastaa nykyään, kun se tekee vähemmän tunteja.

10.7.2020

YSTÄVÄKIRJA

Minä olen: Rooroon Helmi Rapu 

Lempinimi: Helmi, Pikku Sintti, mutta toi Helmmi kyllä on parempi. Omistajani vaan kutsuu tolla Sintillä ja se on musta ihan tyhmä...

Ikä: Olen syntynyt 10.5.2020, eli oon melkein 10 viikon ikäinen. Viikon päästä.

Rotu ja turkin väri: Olen 3/4 osaa pieni rex ja 1/4 osaa hermeliini, eli risteys. Turkkini taas on luonnonsoopeli rex.

Lempiruokani: Voikukka, kuivaheinä

Minä pidän: Paikkojen tutkimisesta, loikkimisesta, usein se meneekin rallitteluksi, paikkojen järsimisestä, kuten esim listojen, hoitajan vaatteiden. tykkään myös pään silitelystä, se rentouttaa. Tosi tosi rentoutuneena, tykään kellahtaa kumoon, se kuulemma näyttää pelottavalta, mutta niin me kanit vaan tehdään... Tykkään myös pujotella koira-aidasta, kun se ei pidä mua siellä eteisessä. mahdun siitä läpi, mutta en kuulemma kauaa..

Inhoan: Että en saa mennä eteistä pidemmälle, koska muualla asunnossa on jotain johtoja mattoja yms, mitkä voisin tuhota järsimällä ja pissaamalla. Tää eteinenn on ihan iso ja hyvä tila, muta haluisin päästä tutkimaan muitakin paikkoja. Ja musta on myös tylsää, kun toi mun hoitaja oottaa että kasvan, niin sitten en pääse koira-aidasta läpi.

Terveiset faneille: Nauttikaa kesästä, iloitkaa kavereista japitäkää hauskaa1 <3

Helmi



7.7.2020

KESÄ JA RATSASTUS

Kuvat: Sari Nikki

Keväällä ajattelin, etten pääse koko kesänä ratsastamaan, tai ehkä vain sillloin tällöin, kun sattuu pääsemään. Mutta monenlaisten muutosten kautta olenkin päässsyt joka viikko kolmesti ratsastamaan. Maanantaisin ja lauantaisin Hentilässä ja tiistaisin Okeroisten tallilla. Niin ja olen myös käynyt siskoni Sarin kanssa liikuttamassa tuttujeni poneja silloin tällöin.


Tässä muutama kuva parin viikon takaiselta puomi-kavaletti tunnilta, jolloin Viuhka oli tosi kiva ratsastaa. Nyt kevään ja kesän aikana olen päässyt paljon ratsastamaan Viuhkalla. Se on vähän emmoinen hevonen, että ikinä ei tiedä minkälainen päivä sillä on. Toisella kerralla kulkee tosi hyvin ja kivasti, mutta toisella kerralla ihan päinvastainen. Mutta pikkuhiljaa on alkanut meillä sujumaan, kun vain on väännetty ja väännetty. 


Okeroisten tallilla olen käynyt kahdeksan kertaa viikottain ja vielä olisi yksi tunti jäljellä. Tiistaina, (eli tänään, kun tämä postaus on julki.) Otin ensin muutaman irtotunnin ja kesäkuulle ostin yhden viiden ratsastustunnin kortin. Nyt vain pohdin sitä, että otanko toista korttia vaiko en. Jotenkin en ole oikein saanut mitään irti niistä tunneista. 


En tiedä kuinka moni vielä seuraa/lukee blogeja, mutta olen taas innostunut päivittämään tätä. Luonnoksissa onkkin jo valmiina muutamat postaukset. Kommentoi "moi" jos vielä luet blogia. :D Ainkin on ollut ilo huomata, että vaikka blogi olikin pari vuotta Nouwin alustalla, niin silti ihmiset löysivät tänne. Ja sama on edelleen. Ihanaa että olet siellä, arvostan <3 

 Mutta kuitenkin nykyään tulee päivitettyä instaan @suokkiystavia paljon tarkemmin ratsastuksista. sillä se on jotenkin nopea tapa, kun sovellus on jatkuvassa käytössä. Ota myös insta haltuun, jos et vielä seuraa mua siellä. Sinne myös tulee uudet ilmoitukset postauksista.



Tähän loppuun vielä haluan jakaa pari ratsastusvideota kesän alusta.


29.5.2020. Tällä tunnilla menin Viuhkalla ilman jalustimia. Tulloin Viuhka painoi aika lailla kädelle lähes koko tunnin, laukkojen jälken vasta rentoutui.

15.6.2020. On tullut myös mentyä ilman jalustimia jamyös kengät jäi jaloista pois. oon yrittänyt treenata tasapainoa, kun se on huonontunut. Toki tuolloin kerkesin tunnilla miettiä useamman kerran, että varaat murskaantuu. Mutta ehjänä säilyi.






5.7.2020

KUVIA KESÄLTÄ VIDEO

Vaikka eletäänkin vasta heinäkuuta, niin ajattelin silti jakaa videon kesästä, koska kuvia on kertynyt sen verran paljon. On heppailtu, pupuiltu ja mökkeilty. Luna ja Lilja on viettänyt kesää porukoilla ulkotarhassa ja olen sieltä käynyt  välillä niitä moikkaamassa ja hoitamassa. Uusin tulokas Helmi taas viettää aikaa mun luona. Tässä teille minuutin mittainen video mun kesäkuvista, nauttikaa <3


Mukavaa kesää ja iloa heinäkuhun kaikille!