Sivut

20.6.2021

voltteja, voltteja, voltteja

Moikka moi, toivottavasti sun viikko on sujunut kivasti. Tänään taas on viikon kuulemisten aika! Alkuviikko oli aika kevyt ilman sen suurempaa ohjelmaa. Kävin töissä ja olin kotona.
Maanataina sain tunnille Vikkanin. Tunti oli aika kevyt ja tehtiin paljon volttityöskentelyä. Oltiin pienennetyllä kentällä ja tehtiin volttikahdeksikkoa pitkille sivuille. Vikkanilla riitti energiaa edellisen päivän, sunnuntain estetunnista huolimatta.
Ensin otettiin vastalaukkaa loivalla kiemurauralla ja tällä kertaa onnistuimme siinä hyvin. Laukka ei pudonnut ennen aikojaan. Jee!! Seuraavaksi otettiin pitkällä sivulla laukannostoja siten, että päädyssä tehtiin voltti jonka jälkeen tuli laukannosto, aika pian piti jo siirtää tavoin voltin ajaksi ja voltin jälkeen uusi laukannosto. Oli kyllä kiva treeni.
Perjantai oli monipuolinen päivä! Ensin heti aamusta lähdin Lahteen, keskustaan ja käveltiin työvalmentajani kanssa tuleva koulureitti. Onneksi ei tarvitse pysäkkiä stressata, vaan jään torilla pois. Reitti torilta koululle oli tosi suora ja helppo. Ilahduin tästä ikihyviksi. Kerrasta hahmotin reitin, mutta käydään vielä elokuussa ennen koulun alkua kävelemässä reitti uudestaan. Kun koulureitti oli kävelty ja olimme takaisin torilla, niin kiertelin torikojuja siinä bussia odottaessani. Löysin tämän virkatun hevosen ja se oli pakko ostaa, kun on niin super söpö.
Kaiken lisäksi pääsin bussiin itsenäisesti. Torilla menee sen verran paljon busseja, että mun on vaikeaa huomata oma bussi, kun en näe numeroa. Kavereiden kanssa ollessani he aina auttavat mut oikeaan bussiin. Jos olen epävarma, kysyn kuskilta.

Iltapäivällä kävin kampaajalla ja hiukset lyheni jonkin verran kun kuivat latvat leikattiin pois. Kampaaja kun leikkasi ja laittaen aina joitain kohtia hiuksia klipseillä ylös kiinni, oli mun hiukset sen verran painavat, (pitkä ja paksu kun on) että klipsit eivät meinanneet pitää mun hiuksia ylhäällä, vaan  ne valahti alas. :D Hiukset ovat nyt niin kevät ja ilmavat. Nyt on kiva kesätugga. :) 
Lauantaina menin tallille, tunnille. Tunnille sain Ritan. Kuumuuden takia meillä oli aika kevyt tunti ja tehtiin pituushalkaisijalla voltteja. Asettelin Ritaa ja tein pituushalkaisijan matkalla kolme volttikahdeksikkoa, aina jokaisen kirjaimen kohdalla. Rita liikkui kivasti eteen mutta taipui huonosti, joten pyörittelin tammaa sen vaikeaan suuntaan, eli oikeaan. Otettiin myös muutamat laukannostot pitkillä sivuilla. Rita oli oikein kiva tällä tunnilla.
Tuli taas kuvailtua ja pitäisi siirtää hirveä läjä kuvia valokuvaussivulle, kun sen päivittäminen on vähän unohtunut. 
Löysin myös itseni rannalta viikonloppuna. Kävin uimassa perjantaina ja lauantaina, sekä tänään sunnuntaina myös ajattelin käydä uimassa. Oon mennyt rannalle ilta-aikaan kun silloin ei ole niin hirveästi ihmisiä siellä enää.
Toivottavasti sulla on ollut hyvä viikko! Musta tuntuu tällä hetkeltä todella hyvältä, asiat etenee ja syksylle on suunta valniina. En malttaisi odottaa! Kivaa uutta viikkoa. 

13.6.2021

PUOMEJA ILMAN SATULAA & ESTEVIDEO

Menin maanataina taas ilman satulaa Vikkanilla. Toistamiseen jo lyhyen ajan sisään, mutta ei se mitään, koska kivaahan se vain oli!
Tehtiin eka temponmuutoksia ja siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja heräteltiin hevosia. Sit tultiin muutamaa maapuomia ravissa ja laukassa. Laukattiin myös koko uraa pitkin vähän reippaammin. Tunti meni kivasti!
Lauantaina sain tunnille Riian. Mentiin kolmikaarista kiemurauraa jonka aikana tehtiin kolme volttia: ekan kaarteeseen, keskellä ja vikaan kaarteeseen. Eli oikeastaan taivutettiin ja asetettiin kolmikaarisen ja volttien avulla. Ensin laukattiin pitkällä sivulla ja myöhemmin tehtiin tultiin kolmikaarista raveissa, mutta tehtiin laukkavoltit. Riia liikkui kivasti, mutta mun oli hankala saada pohjeapuja läpi sen koulusatulalla, koska oon sen verran lyhyt ettei omat jalat asetu oikein hevosen ympärille. Täytyy ensi kerralla ottaa estesatula.


Sunnuntaina päästiin vaihteeksi hyppäämään. Aluksi tultiin muutamaa yksittäistä estettä jonka jälkeen hypättiin rataa.

Ensin mentiin heti ekasta esteesta ohi. seuraavaksi ongelmana tuli, kun meinasin käntyä ihan väärästä kohtaa ja ei saatu hyvää tietä viimeiselle esteelle, ja siksi mentiin taas ohi... Välillä mulla käy niin etten hahmota sitä esteradan tietä ja käännän huonon tien, liian aikasiin tai liian myöhään. Kuten tuossa punavalkoisen ristikon jälkeen kävi punaharmaalla esteellä. päästiin kyllä aina yli, jee, heh.

tultiin rata vielä kokonaan uudestaan ja silloin päästiin kaikki esteet kerralla yli, ihan nappiin ja sekin näkyy tuolla videolla. rata alkoi linjasta pitkällä sivulla,sitten kaarrettiin punavalkoiselle esteelle, vähän niin kuin kokorataleikkaalla ja viimeisenä oli punaharmaa okseri.


 TÄSTÄ LINKISTÄ voit käydä lukemassa mun uutiset kouluun liittyen! :)

10.6.2021

SAINKO KOULUPAIKKAA?

Torstai 10.6. oli päivä jota olin odottanut malttamattomana kuukauden ajan. Päivä joka pyöri mielessäni jatkuvasti. Päivä joka oli eräänlainen tavoitesuunta ja suunnan antaja syksylle sekä kokonaisen vuoden verran eteenpäin.

Kuten varmasti muistatte. Toukokuussa hain kouluun Lahteen Kansanopiston Vapaa akatemian valokuvauskoulutukseen, koska olin turhautunut työtilanteeseeni halutessani pysyvää elämäntilannetta. Vaikka koulutuksen löysin sattumalta, niin alkoi tämä suunta kiinnostaa hyvin paljon. Innostuin, kiinnostuin ja olen motivoitunut ihan toden teolla. 

Tänään vihdoin odotus päättyi,  kun tiedotusviesti oli työpäiväni aamun aikana saapunut sähköpostiini. Olin niin malttamaton, että viesti oli avattava heti.

No sainko sitten koulupaikkaa? Tulos on:

Sain koulupaikan. Pääsin opiskelemaan valokuvausta! Jee!! Oon niin innoissani tästä! Vihdoin mulla on syksylle tekemistä ja kokonaiseksi vuodeksi eteenpäin.

Samaan aikaan kun olin hakenut kouluun, ilmaantui mulle työtarjous. Hetken aikaa pohdin ja selvittelin asioita ja ensin ajattelin yhdistää työn ja koulun, mutta lopuksi päädyin ottamaan pelkän koulupaikan vastaan ja pidin työtarjousta varasuunnitelmana, jos kouluun en pääse.

6.6.2021

VIIKKO 22: VAIKEA KUVIO HAHMOTTAA JA VIIMEINEN KUUKAUSI TÖISSÄ

Oi että ollaan jo kesäkuussa! Ihan ensiksi, te joilla on kesäloma nyt, niin haluan toivottaa oikein mukavaa kesälomaa ja onnea kaikille valmistuneille!

Mun kalenterissa päivät vähenee koko ajan ja enää on alle viikko koulupaikan tuloksiin. Mua jännittää koko ajan vain enemmän ja toivon, että pääsen sisäään! Samalla oon innoissani, että tämä mahdolllistaisi mulle uusia asioita. Töissäkin on pitänyt olla koko ajan tekemistä ettei ehdi ajatus jäädä miettimään koulua.


Maanatain ratsastustunnille sain pitkästä aikaa Riian. Sitä hevosta saan tunneille niin vähän, että tuntuu joka kerta Riialla ratsastaessa etten oikein osaa ratsastaa sillä, mutta samalla se on hevonen jolla haluaisin voida ratsastaa useammin, koska silloin saisin tuntumaa siihen ihan eritavalla, eikä aina tarvitsisi etsiä niitä nappuloita. Todennäköisesti pääsisin itsekin kehittymään sillä hevosella.

Tunnilla Riia oli kivan rento ja eteenpäinpyrkivä, onneksi tamma oli myös hyvin kuulolla kaikille avuille. Tehtiin semmoista kääntelytehtävää, mistä en kuitenkaan hahmottanut sitä kuviota, mutta tein jotain sen suuntaista. Pitkästä aikaa näin kävi, etten hahmota tehtävää/kuviota mitä tehdään tunnilla. Pääasia kuitenkin, että hevonen kääntyi sinne minne piti, vaikka kuvio ei ehkä oikea ollutkaan. Opettaja selitti kerran kuvion ja siitä piti tulla sydämen muotoinen ylhäältä päin katsottuna ja vaikka muista yritin mallia katsoa, en vain kuviota osannut tehdä.



Kesäkuussa alkoi mun viimeinen työharjoittelukuukausi päiväkodilla ennen heinäkuun lomaa. Samalla moni viskari on viimeisiä hetkiä siellä ennen kesälomaa ja syksyn eskareita. Tällä viikolla vietettiin viskareiden ruusujuhlaa, jossa heille annettiin ruusu ja pipo. Otin lapsista kuvia vanhemmille heidän käyttöönsä ja muistoksi päivästä. Aika on mennyt niin nopeasti, tuntuu, että vastahan tuolla päiväkodissa aloitin harkan. Ei helmikuusta nyt kuitenkaan niin kauaa ole, mutta nopeasti aika menee.



Keskiviikkona kävin siskoni kanssa kuvailemassa, siskoni kotini lähellä olevalla pikkutilkillä. Tykkään eniten tuosta kaarevasta puusta. Se on kiva yksityiskohta. Päivä oli kaunis ja lämmin.

Kuvausreissullamme ylitsemne lensi joku härpäke. Nyt en saa päähäni tuon lentäjän nimeä, viisaammat voivat kertoa sen vaikka kommenttikentässä.



En kovista pinnistelyistä huolimatta nähnyt tuota, vaikka äänen kuulin selkeästi ja pystyin kertomaan milloin se oli meidän lähellä ja milloin loittoni meistä. Siskoni sitten nappasi kamerallani tämän kuvan. Samalla aloin taas pohtimaan sitä, että kuinka vaihtelevasti näen: taivaalta erota kuun, pystyn lukea tekstiä kun se on selkeää, tälläistä normaalia fonttia, mutta ihmisiä en erota tunnistettavasti kolmen neljän metrin päästä, mutta pystyn tunnistamaan ihmisiä esim kävelytyylistä tai vaatteiden väristä. Usein pienet Ykstiyiskohdat jää huomaamatta.



Lauantaina tallille menin poikkeuksellisesti vasta illasta. Tunti on normaalisti neljältä, mutta tällä kertaa oli vasta seitsemältä. 

Tunnille sain Vikkanin. Menin tällä kertaa ilman satulaa. Nyt pystyin istua hyvon siellä eikä tasapainossa ollut mitään ongelmaa.


Tehtiin tunnilla temponmuutoksia ravissa ja laukassa. Ravissa tultiin myös pituushalkaisijalla pysöhdyksiä. Aluksi Vikkanin oli vähän tahmea, mutta alkukäyntien ja -ravien jälkeen sain tamman kulkemaan omalla moottorilla. Tunnin lopuksi pelattiin vielä pari erää talli palaa leikkiä. Ensin voitin mutta toisen voittajien skaban hävisin nipin napin, koska en saanut Vikkanin ajoissa pysähtymään.

Tässä vielä video lauantain ratsastustunnin treenistä. Ja viimeisenä myös Talli palaa - peli näkyy. Jaoin nämä eilen instastooriin jo nähtäville. Nyt löytyy myös tämä sama klippi instan feedistä.

Viimeisen kahden viikon aikana seurasin Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelejä tiiviisti. Tänään sunnuntaina pistän kisakatsomon kaverini luona pystyyn, kun Suomi pelaa finaalissa Canadaa vastan. Asetelma on sama, kuin vuonna 2019 jolloin voitettiin mestaruus. Jee!



Oikein kiva kesälomaa teille jolla lomat alkoi ja koulut päättyi! Mun loma on sitten heinäkuussa.