Loma meni mukavasti ja nopeasti. Vietin aikaani äänikirjojen parissa ja ulkoillen. Päivät olivat kauniin aurinkoisia ja mukavasti kevään saapuminen lähestyy, kun aurinkokin jo lämmittää hieman. Päivitin myös valokuvausivustoani ja editoin kuvia. Edes kameraa ei tullut montaa kertaa käytettyä. Tässä jotain mitä innostuin kuvata.
Pääsin kuvaamaan tuttuni koiria. He olivat aikamoisia kavereita, mutta mukavaa meillä oli.
Sunnuntaina menin vanhemmillekin pikkusiskon synttärikakulle. Hauskasti meitä on neljä, joilla on maaliskuussa synttärit, pari viikon sisään.
Itse en viettänyt talvilomaa tänä vuonna ollenkaan, vaan paahdoin töitä niska limassa. Tosin, meillä oli kyllä ihan mahtavat kurssit.
VastaaPoistaOta Tampereen reissu uusiksi viimeistään kesällä. On hieno kaupunki, jossa on paljon nähtävää!
VastaaPoistaJoo, se olisi suunnitelmissanikin. 😊
PoistaAivan ihanat talvikuvat!
VastaaPoistaLuulisin, että myös opintojen kannalta on tärkeää, että tunnelmalliset hetket tulee kuvattua.