Koulussa on nyt ollut kurssien vaihtoja. Maanatain luovan kirjoituksen kurssilla ollaan perehdytty synopsikseen. Ollaan saatu erilaisia harjoituksia missä kirjoitetaan teosesittelyitä. Aiemmin katsottiin Poke lyhytelokuva ja siitä juonesta kirjoitettiin synopsis. Saimme myös tehdä oman työn teosesittelyn. Itse päädyin lopulta tekemään teosesittelyn aiemmin tehdystä valokuvaesseestä joka käsitteli lokakuista iltapäivää tallilla.
Maanatain iltapäivästä Photoshopin kurssi loppui ja siirrymme Indesing'iin. Adoben sovellus jolla voisi rakentaa oman valokuvakirjan. Olemme hieman tutustuneet alustaan ja aloitimme tekemään jonkinlaista harjoituskirjaa.
Tiistaipäivään on myös tullut uusia kursseja, kun alkoi Turun avoimenyliopiston luennot. Siellä ollaan käsittely eri aiheita useimmiten keskustellen. Tällä viikolla alkoi uusi lyhyt kurssi animoidusta valokuvasta.
Valaisun perusteissa vaihtui tällä kertaan elokuvan valaisu. Eli edelliset kaksi viikkoa ollaan perehdytty valaisussa elokuvan valaisuun. Aihe oli paljon kertausta valokuvan valaisun oppeihin. Olemme päässeet kuvaamaan erilaisia kohtauksia ja valaisemaan kohtaukset tietyllä tapaa.Pääsimme kuvaamaan ja valaisemaan kolme erilaista kohtausta. Ensimmäinen oli yökohtaus missä tapahtuu murha, toinen kohtaus oli romanttinen kohtaaminen auringonlaskussa ja kolmas kohtaus oli toimistotila päivällä kun työntekijä saa potkut.
Vaikka nämä oli paljon kertausta. Niin tuli myös paljon uutta tietoa, sillä, oppi paljon muun muassa uusia termejä ja esimerkiksi kuvaustilanteista huomasi kuinka paljon kuvakulman vaihto vaikutti valoon.
Tähän päättyi meidän valaisun kurssi, joka kesti yhteensä viisi viikkoa. Ensimmäiset valaiaun tehtävät oli juuri ennen syyslomaa ja nyt tän viikon perjantaina oli viimeinen valaisun aiheinen päivä. Seuraavalla viikolla on taas uusia kuvioita.
Vapaa-ajalla ollaan käyty elokuvissa katsomassa elokuva hytti nro 6 ja valokuvanäyttelyssä.
Sekä myös kävimme katsomassa dokkarin/lyhytelokuvan : To teach a bird to fly.
Kivaa uutta viikkoa kaikille!
Tuo olisi kyllä mielenkiintoista oppia. Elokuvan teko siis.
VastaaPoistaOlen kanssa käynyt luovan kerronnan perusteet ja juuri proosakirjoituksen jatkokurssilla. Oulun avoimessa! Se on kyllä kiva kurssi.
VastaaPoista