Hetken aikaa olen kerinnyt pohdiskella, että mitä tälle blogille teen, kun hevosjutut on toistaiseksi tauolla, kunnes saan niihin jonkinlaisen ratkaisun. Iso osa jäi blogistani pois,sillä heppajutut olivat blogin pääaihe. Aloitin sitten ajattelenaan, että jatkaisin koulujuttujen kirjoittelua. Jos vain kiinnostaa lukea mun koulujuttuja? Muuten nimellisesti tai ulkonäöllisesti muutoksia blogiin ei tule.
Tällä ja viime viikolla koulussa jatkui valaisun perusteet. Aloitimme ennen syyslomaa tutustumalla käsisalamoihin ym. Muut kurssit kuten luova kirjoittaminen/dramaturgia, väri ja sommittelu sekä photoshop ovat pysyneet ennallaan. Ollaan kirjoitettu esimerkiksi lyhytelokuvann juoni käsikirjoitukseksi, jaettu tarina, alkuun, keskikohtaan ja loppuun. Päästiin myös harjoituksena kuvaamaan esittelyvideo koulu/työhakemukseen. Se oli itselle vierasta, mutta selvisin. Uskalsin kuvata, puhua ja näyttää videon muille.
Värin ja sommittelun tunneilla leikitään väreillä eri tehtävien avulla. Viimeksi etsittiin eri sävyjä.
Syyslomalla saimme tehtäväksi valopäiväkirjan pitämisen. Siinä piti seurata valoa, minkälainen valo on kyseessä, valon luonne, onko valo kiinnostava ym.
Syysloman jälkeen jatkoimme valaisun perusteita. Saimme perehdytyksen Henzelin ja välähdyspäiden käyttöön. Olimme pienissä ryhmissä ja otimme potrettikuvia. Koska opiskelijoita oli sen verran paljon, että pienryhmiä tuli neljä, niin opettaja arpoi tilat ja tavarat. Sillä kaikille ei "yhtä hyvät" riittäneet. Eli meidän valokuvauksen luokka esimerkiksi olisi paikka jonne kaikki haluavat kuvaamaan, sillä sen saa studioksi.
Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat keskiviikon ensimmäisistä kuvausharjoituksista.
Keskiviikko 3.11.
Yhdellä valolla. Olimme tilassa jossa oli paljon isoja ikkunoita. Torstai 4.11.
Kolmipistevalaisua perjantaina 5.11.
Kolmannella valaisun viikolla saimme suunnitella tuotekuvauksen. Eli juuri nyt menneellö viikolla. (8-14.11.) Pääsimme harjoittelemaan tuotekuvauksia. Hyödynsin kirpparilta löytynyttä käsilaukkua tuotekuvauksissa. Keskiviikkona oli suunnittelupäivä, torstaina kuvaus- ja editointipäivä ja perjantaina kävimme toistemme kuvat palautekeskustelun ääressä läpi. Näissä kuvauksissa kyllä oppi sen asian, että valikuvaaminene ei ole "sen kun ottaa kuvan ja se on siinä" Kaiken lisäksi kuvauspaikka ei ollut helpoin, sillä olin koulun asuntolassa ja siellä ei saanut kattovaloja päältä pois. Jos aikaa olisi riittänyt niin olisin vaihtanut paikkaa. (Ite sinne halusin. :D)
Tämä lopullinen kuva jonka valitsin, on kuva jota en olisi halunnut valita. Se kuva, jonka olisin halunnut valita, niin siinä oli tarkennus pielessä, mutta siinä oli kasvit paremmin sommiteltuna.
Tuotekuvauksissa oli kunnon tee se itse-meininki. Lopullinen kuva oli täysin erilainen, mitä alkuun suunnittelin.
Jaan tähän loppuun vielä pari minusta otettua kuvaa.
Kuva: Emilia Pajunen
Kuva: Amanda Alho
Seuraavaksi meillä jatkuu valaisu leffan valaisun äärellä seuraavat kaksi viikkoa.
Heii, mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Olisi mukava myös kuulla tuota uuden tallin etsintäprosessista. Minkä tyyppistä tallia etsit ja missä kaikkialla siellä on talleja. Myös varusteiden huollosta olisi kiva lukea. Että ihan kokonaan ei tarvitse unohtaa aihetta, katsoo vain vähän toiselta kantilta?
VastaaPoistaKiitos vinkistä, hyvä idea! ☺
PoistaTuli tuosta luovasta kirjoittamista koulussa ja tallitouhujen väliaikaisesta loppumisesta mieleen yksi idea mikäli haluat kirjoittaa heppajuttuja ennen kuin pääset uuteen talliin. Käy vaikka talleilla, niissä varmaan saa mennä oleilemaan ja katselemaan heppoja. Tai niityn reunalle heppojen elämää seuraamaan. Kirjoita sitten mielikuvituksellista tarinaa niiden ajatuksista ja touhuista. Vähän tähän tapaan kuin Tiluksilla tekee :) https://www.facebook.com/tiluksilla
VastaaPoistaTämäkin hyvä idea! Kiitos vinkistä ☺
PoistaMun mielestä koulujuttuja ja erityisesti valokuvausvinkkejä olisi kiva lukea enemmänkin blogista! Blogit muuttuvat ja elävät elämäntilanteiden mukaan ja se juuri tekee blogeista mielenkiintoisia! :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että koulujutut kiinnostavat!
PoistaSellanen heppa-tietopankki kiinnstaisi kanssa. Tutustumista olemassa olevaan materiaaliin ja miettimään niitä käytönnössä ja historiallisesti! Ihan jostain ruokinnasta tai karsinoiden siivouksesta.
VastaaPoista