29.7.2017

Viikko poniratsastajana

Moikka! Tällä kertaa tulee yhdessä postauksessa kolme ratsastuskertaa. Ajattelin tehdä kolme tiivistelmää tämän viikon keskiviikon, pejantain ja lauantain ratsasteluista. Syynä kuvattomuus (keskiviikolta). Varautukaa pitkään postaukseen, sillä tiivistelmistä tuli kuitenkin suht pitkiä. 

Keskiviikko 26.7.2017.

Varasin keskiviikolle ratsastustunnin, jotta saan käytettyä 10 kerran ratsastustuntikortin ennen elokuuta loppuun, muuten olisi jäänyt yksi tunti käyttämättä ja kun tällä viikolla ei ole mitään menoa, niin mikä sen parempaa, kuin mennä ratsastamaan.

Tunnille meinasin ensin saada Ritan, mutta se oli sen verran possu, että sainkin Allin. Alli oli tunnilla joten odottelin ja kuvailin hevosia sillä välin, kun tunti loppuu. Kun minun tunti oli alkamassa, niin Alli näytti aika väsyneeltä, mutta pistin ponin töihin enkä antanut sen laiskotella. Aika nopeasti aloitimme kunnon työskentelyn.

Käynnissä aloitimme, oikeassa kierroksessa, melkein heti tekemään avotaivutuksia. Tämä tehtävä oli minulle aluksi vaikea, kun en ollut aiemmin tehnyt sitä, enkä heti osannut, ymmärtänyt ja hahmottanut miten tehtävä tehdään ja miltä se näyttää. Monien toistojen jälkeen kuitenkin avotaivutukset alkoivat sujua. Teimme tehtävää aina yhdellä pitkällä sivulla.

Vaihdoimme suuntaa takaosakäännöksellä, joka oli Allille vaikea (vinoutensa takia) ja siitä tulikin sitten voltin ja takaosakäännöksen yhdistelmä. Suunnanvaihdoksessa myös pitkä sivu vaihtui, jossa tehtiin avotaivutuksia. Jatkettiin samaa tehtävää, eli avotaivutuksia, mutta kun oikea kierros on Allille vaikea vinoutensa takia, niin minun tarvitsi vain keskittyä ponin taivutteluun. Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujumaan yhä vain enemmän. Sain kaikki taivutustehtävät sujumaan yllättävän hyvin vasemmassa (eli vaikeassa) kierroksessa jopa ravissa. Poni jopa liikkkui kivasti eteen, vaikka välillä joutui sitä vähän muistuttelemaan.

Välikäyntein jälkeen oli laukan vuoro. Laukattiin ensin oikeaan kierrokseen, joka on Allille se helppo kierros. Laukat nousivat tosi hyvin ja laukka oli reipasta. Vasemmassa kierroksessa taas sain neljästä laukan nostosta puolikkaan ympyrän verran onnistuneen laukan. Kaikki muut kolme ja puoli ympyrää laukkaa meni pieleen. Mutta onneksi viimeinen laukkaympyrän puolikas onnistui hyvin. Laukkojen jälkeen olikin jo loppuravien ja -käyntien vuoro.


Perjantai 28.7.2017

Varasin vielä itseni puolentoista tunnin pituiselle estetunnille. Tunnille sain Muumin. En meinannut uskoa sitä todeksi, että minä hyppäisin Muumilla, poni joka on energinen ja kuumuu laukoissa sekä esteillä. Tietysti ajattelin heti, että en pärjää esteillä Muumin kanssa. Harjasin ja varustin ponin jännittynein ja sekavin fiiliksin. Satulavyötä kiristäessä sanoin "Tunti menee huonosti, mä tipun tänää" Mutta opettaja tsemppasi ja rohkaisi minua. Alkukäynneissä ja ravissa tein paljon temponmuutoksia, voltteja ja kevyitä puolipidätteitä. Yritin saada pidettyä ponin mahdollisimman paljon kuulollani. Onnistuen siinä ihan hyvin.


Aloitimme hyppäämisen, yhdellä ristikolla jossa oli puomi edessä. Sen tulimme kaksi kertaa ravissa ja esteen jälkeen nostettiin laukka. Ensimmäisellä hyppykerralla en muistanut nostaa laukkaa, kun jännitti sen verran paljon. Toisella hyppykerralla muistin nostaa laukan esteen jälkeen. Seuraavaksi hypättiin sarjaa kaksi kertaa. Nyt vaan ratsastettiin sarjalle suoraan laukassa. Sarjat on ollut minulle aina vaikeita, joten ensimmäinen hyppy meni vähän huonosti. Mutta, kun hyppäsin sarjan uudestaan, oli jännitys hävinnyt ja rentous ja rohkeus tullut tilalle. Tästä eteenpäin hyppääminen ei enää jännittänyt. Seuraavaksi hypättiin muutama rata, joissa esteiden korkeus oli noin 50-60 cm. En vain muista enää miten radat meni, mutta viimeinen rata lyhennettiin minulle. Hyppäsin pitkillä sivuilla olevat pystyn ja sarjan sekä kokorataleikkaalla olleen suhteutetun. Muille tässä oli vielä okseri ja suhteutettu toiseen kertaan. Rata lyhennettiin sen takia, kun Muumi kuumuu helposti ja itse en hahmottanut rataa. Ratojen hyppääminen sujui hyvin, mutta oma katseeni oli välillä myöhässä, joka tuotti välillä suuntaongelmia. Viimeisellä radalla muistin pitää katseeni aina seuraavalle esteelle, niin rata meni tosi hyvin. Pitää vaan muistaa katse kohdillaan.


Vaikka manasin, että tipun, niin en tippunut! Ei ollut edes tippuminen lähellä. Muumi oli tällä tunnilla tosi kiva. Poni oli energinen, mutta ei onneksi kuumunut. Yllätyin, että pysyi näinkin rauhallisena. Hypyt ja radat sujui aika kivasti, varsinkin sen jälkeen, kun en enää jännittänyt. Niinhän se menee, että, kun viimeksi oli heikompi estetunti, niin tällä kerralla olikin parempi ja onnistuneempi estetunti.



Lauantai 29.7.2017.

Lauantaina eli tänään oli tämänhetkisen opettajamme pitämä viimeinen ratsastustunti, Ainakin minulle. 
Tunnille sain Allin jo toistamiseen tällä viikolla. Meillä oli taas leikkitunti. Ja tällä kertaa mentiin ilman satulaa. Kaikki meni.

Alkukäynneissä tein voltteja ja otin tuntumaa alliin, kun en ole pitkiin aikoihin mennyt ilman satulaa. Alli on hieman pyöreähkö poni, niin sen selässä oli mukava istua, kun säkä ei tuntunut. Alkukäyntien aikana opettaja suunnitteli tunnin leikkejä. 
Aloitimme talli palaa-leikillä, verryttelynä. Siinä vauhtina oli käynti ja ravi. Muutama kierros leikittiin talli palaa -leikkiä. Pidin vauhdin koko ajan ravina. Talli palaa-leikin jälkeen oli välikäynnit. Välikäyntien aikana opettaja selitti uuden leikin/pelin. Joka oli viesti.

Viesti aloitettiin täyttämällä tyhjä vesipullo, noustiin hevosen/ponin selkään ja aloitettiin rata. Radalla oli ensimmäisellä kierroksella ensin pujottelu ja matala kavaletti ristikko. L-päädyssä oli ämpäri jonne piti vesipullo tyhjentää. Takaisin laukattiin pitkää sivua. Joukkueet oli: hevoset vs ponit. Minä kuuluin ponijoukkueeseen.


Minulla ei ensimmäinen kierros viestissä mennyt kovin hyvin. Aloitin radan ravilla, koska ensin oli pujottelu. Pujottelu ja "este" meni ihan hyvin, mutta esteen jälkeen, kun annoin ponille laukka-avut, niin poni innostui. Lähti kuin raketti kuuhun. En saanut pysäytettyä ponia ämpärille, vaan mentiin ohi. Ihan L-päädyssä tuli kentän aita vastaan ja poni käääntyi ihan yht'äkkiä vasemmalle. Minkä seurauksena minä lähdin ilmojen teille. Mätkähdin metrin päästä ponista kierien vielä maassa muistaakseni kolme kieppiä. Tippumisesta pamahti ilmat pihalle joten hetki kesti, kun keräilin itseäni maasta. Kaikista koomisinta oli kuitenkin se, että vesipullon  pohjalle oli jäänyt vettä sentin verran, jonka tietysti kävin tyhjentämässä ämpäriin. Suurin osa vedestä roiskui päälleni, ponin ja maahan. Nousin uudestaan selkään, mutta laitettiin Allille satula, ihan vain varmuuden vuoksi.
Ihan hyvä, että laitettiin. Silä toisella kierroksella olin pääsyt jo pullon tyhjentämiseen, mutta poni pelästyi lorisevaa vettä, teki u-käännöksen ja kaahasi karkuun. Tällä kertaa pysyin selässä vaikka jalustin lähtikin jalasta. Tällä toisella kierroksella pujottelu oli pitkällä sivulla, joka jäi välistä, kun poni pelästyi, mutta ei kuulemma haitannut, onneksi. Kolmas kerta toden sanoo ja rata sujui hyvin, mutta vaan siksi, kun opettaja piti ponista kiinni sen ajan, kun kaadoin veden ämpäriin. Loppujen lopuksi hevosten joukkue voitti.


Kaikin puolin oli kiva  ja vauhdikas leikkitunti, eikä tippuminenkaan sattunut, vaikka sanottiin sen näyttäneen pahalta. harmi, ettei kukaa saanut siitä kuvaa. Tunnin jälkeen olin märkä ja hiekkainen. Iltaa kohden niskani kipeytyivät, vaikka niskoilleni en pudonnutkaan.


Mitä pidit postauksesta jossa oli kolme tuntia yhdistettty samaan postaukseen?
Oletko sä tippunut viime aikoina hevoselta tai ponilta?

4 kommenttia:

  1. Vau mitä kuvia ja hyvä että ei sattunut ja jatkoit ratsastamista todella hyvä postaus tykkäsin ☺😙😍💕❤💟💞

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! Minusta oli tosi kiva lukea vähän pidempää postausta. Viime kesänä tipuin viimeksi kun menin kaverin hevosella, mutta tallilla jossa käyn niin on ollut muutama läheltä piti tilanne ! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos, ite kanssa tykkäään kuvista! Kiva, että tykkäsit tästä postauksesta. Mulla meni melkein vuosi tippumisten välillä, eli tipuin hevoselta viime vuoden elokuussa ja nyt heinäkuussa. :D

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.