19.8.2021

SUON VILLI LAULU

Mun kirjojen kuuntelulistalla on ollut pitkään Suon villi laulu-kirja ja nyt sen vihdoista viimein sain kuunnelltua.

Viime viikolla hain kirjastosta Celianettiin tunnukset ja ensimmäisenä aloitin tämän kirjan.
Mulla on myös Bookbeat, mutta tarkoitukseni on jättää se toistaiseksi pois, kun saan sieltä aloittamaan kirjan kuunneltua loppuun.

Suon villi laulu 

Kirja oli koskettava kertomus Kya-tytöstä. Tarina kertoo hylkäämisestä. Yksin jäämisestä, yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta. Ensin suomökiltä lähtee perheen äiti, sitten äidin jälkeen muut sisarukset, lopulta lähtee Kyan veli Jodie. Kya jää mökkiin isänsä kanssa. Kyan isä on alkoholisoitunut sotatraumojensa vuoksi ja siksi pahoinptelee vaimoaan. Lopulta myös Kyan isä lähtee ja pieni lapsi jää mökkiin yksin. Hän oppii selviytymään mökillä, rahaa mm saa siitä, että myy Jumpinille simpukoita. 

Kirjassa liikutaan kahdessa osassa 1952- luvulta eteenpäin Kyan tarinaa seurataan hänen kasvaessa lapsesta, teiniksi ja lopulta nuoreksi naiseksi ja 1969- luvulla selvitellään palotornista pudonneen miehen kuolemaa. Oliko kyseessä onnettomuus vai kenties murha? Kuka kylän oman kultapojan tappoi? 

Aluksi kirjaa oli hankala seurata, kun pompittiin eri vuosilukujen välillä, mutta kyllä siihenkin pääsi lopulta kiinni. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen, koskettava, mutta hetkittäin pitkäveteleinen. Kyan yksinäisyyttä ja hylkäämisen pelkoa kuvattiin vahvasti, siihen pystyi samaistumaan. Luontoa kuvattiin todella hyvin. Pystyin kuvittelemaan Kyan yksinäisyyden tunteet ja suon jossa Kyan asui. Kirja tempaisi siis mukaansa vahvasti. Tämä oli ensimmäinen äänikirja, jossa pystyin eläytymään vahvasti mukaan, kuin ollen kirjan päähenkilö.

Loppuratkaisu oli tylsähkö ja jotain kirjasta jäin kaipaamaan.  Ehkä ainakin loppuratkaisu mysteerikuolemaan. 

Ootko sä lukenut tai kuunnellut kyseistä kirjaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.