27.2.2016

~ Hiihtoloma kutsuu ~

Torstai:
Hei. Kerron teille tähän aluksi, hieman torstaita. Asuntolassa, koulun taukotilassa pidettiin loma"bileet" ei siellä mitää puuhaa ollut. Syötiin poppparia, istuttiin sohvilla ja kuunneltiin musiikkia. Ne kemut loppui, puoli kahdeksan. Söin iltapalaa ja menin hetkeksi käytävälle.


 Mä olin vielä 23.20 hereillä...

Perjantai:
Mulla oli hieman väsyneet ja tylsät fiilikset koulussa.


LOMALLE :) 
Oon nukahtaa autoon, kun odotan iskää joka on hakemassa ruokaa.

Lauantai:

Ratsastin Viivillä, mentiin ilman satulaa. Tavoitteena oli, että pystyisi ratsastamaan puolipitkillä ohjilla. Itselläni se oli hieman hankalaa, kun Viivi sähelsi koko ajan ja kaahotti. 

Alkukäynnit, annoin viivin kävellä niin "kovaa" kuin halusi. Hetki käveltiin kunnes siirryttiin raviin. Ravi, oli alkusi, tosi kaahotusta, joten vaihtelin käyntiä ja ravia vuorotellen. Yritin saada sen kuuntelemaan ja rauhalliseen raviin. Ravailtiin molempiin suuntiin. Viivi oli aikamosen energinen tänään kyllä, sekä yleensä tarvitsi pitkillä sivuilla paljon puolipidätteitä sekä voltteja. Silloin kun oli tekemistä niin niin pysyi rauhallisena. Minkä tajusin vasta loppuraveissa.
Käveltiin hetki, jonka kälkeen mentiin keski-ympyrälle ja ruvettiin asettamaan hevosta sisäänpäin. Molempiin suuntiin. Ne (asettaminen) sujui hyvin meiltä molemmilta. Tänään ei laukattu.
Loppuravit, niinkuin aina Viivi yritti kaahottaa, mutta vaihtelin ravia ja käyntiä. Ympyröitä ja puolipidätteitä, niin sitten sain sen pysymään rauhallisena. Mutta energiaa sillä kyllä oli.
Loppukäynnit käveltiin maastossa.

Kun olin kotona, niin serkkuni odotteli, jo mua siellä. Olimme sopineeet, että näemme tänään. Ja meillä oli kyllä hauskaa. Käytiin kävelyllä, ja vaihdettiin kuulumisia.

Harmillista kun, ei ole tunnista kuvia. Eikä varmaan jatkossa tule kun kuvaajani, eli pikkusiskoni lopetti oman ratsstuksen, mutta näillä mennäään.

Loman jälkeen alkaa sitten erikoispostaus-viikko.
Mukavaa lomaa kaikille niille joilla se on tai on tulossa <3

 

4 kommenttia:

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.