20.2.2016

~ Onnistumisia tällä kertaa ~

Moikka.  Tänään mulle oli laitettu Riia. Mistä olin tyytyväinen. Alkutunnista itse olin aika jännittynyt, johtuen(ko?) edellistunnin tippumisesta. Tai sitten siksi kun Riiaa pitää ratssstaa poulipitkillä ohjilla, että se rentoutuu. Näin mulla ei ollut kunnollista tuntumaa suuhun. Tai oli, mutta pieni ote. Ja lisätään tähän vielä Riian reipas vauhti ja herkkyys. Tai sitten jostain muusta syystä, en vain pystynyt rentoutumaan Riiian selässä. Käynnissä sitä ei huomannut, mutta ravissa minä sen huomasin. Mutta alkuvaikeuksien eli muutaman ravikierroksen jälkeen itsekkin rentouduin.
Mulla tulee aina pienoinen epävarmuus jos tipun, mutta sitten se korjaantuu seuraavalla onnistumisella.

Menipäs tää mössöksi :D


Käynnissä tein paljon ymppyröitä ja voltteja, samalla asettaen Riiaa siisäänpäin, Otin myös pysähdyksiä. Kun asettaminen sujui, ympyrällä asetin Riiaa myös suoralla. Sitten olikin aika siirtyä raviin... Missä olin itse aluksi hieman jännittynyt. Niinkuin aiemmin mainitsin. Ravissa vaihtelin tempoa, harjotusravissa, otin mahdollisimman rauhallista/pientä ravia ja kun kevensin, niin silloin reippaampaa ja nopeampaa ravia. Jatkoin myös ympyröiden tekemistä. Yrittäen saada Riian rauhalliseen raviin. Näin molempiin suuntiin.
Keskihalkaisijalla oli kaksi puomia. Siitä tavallaan alettiin tekemään kahdeksikkoa, kun puomit ja ympyrä puomeille ja sitten siitä toiseen suuntaan. Puomien jälkeen otin puoliympyrää harjoitusravia. Ja loput puolet kevensin puomeille. Lähdin aina joka kerta eri suuntaan, eli vasen, oikea, vasen oikea, ja sitä rataa.  Välikäynnit. Ja suunniteltiin laukkaamista. (toivottavasti ei ollut sekavasti kirjoitettu)

Tällä kertaan ei otettu mitään pitkiä laukkoja, vaan laukannostoja pääty-ympyrällä. Ne sujui hyvin. Kun nostot sujuivat hyvin ja laukka oli rauhallista niin sain jatkaa tilan mukaan laukkkaamista. Ja kun/jos Riia lähti koheltamaan, (tikitysravia) silloin otin sen käyntiin, annoin vapaata ohjaa ja kävelin hetken. Sillä se rauhottuu. Yleensä se on semmoista innostusta laukkaan, ja alkaa tikitysravi. Kun Riian käynti ja ravi oli rauhallista, niin sitten taas jatkoin laukannostoja sekä pätkiä laukkaa, tilan mukaan. Laukattiin molempiin suuntiin.

Loppuravit, oli aluksi laukan jälkeistä innostusta, ja tikitysravia. Mutta vaihtelin, harotusravia ja kevennystä vuorotellen. Ja niitä puomeja sai mennä niin menin sitten vielä ne muutaman kerran. Sekä ympyröitä. Pikkuhiljaa Riia rauhottui ja siirsin sen käyntiin kun ravi oli semmoista mitä halusinkin.

Olen tyytyväinen, tähän tuntiin, itseeni sekä hevoseen. Menihän se paremmin kun viimeksi. Sehän taitaa olla niin, että voi onnistua vasta senjälkeen kun on epäonnsitunut.


                               

Mulla ei ollut, nyt kuvaajaa matkassa niin kaivoin vanhan kuvan musta ja Riiasta. Kun kuvaton postaus olisi ollut tylsä, ainakin mun mielestä. Joulukuulta nuo 2 kuvaa. Toivottavasti ensi kerralla olisi kuvaaja mukana.


Kun tulin kotiin, iskä kysyi "pysyitkö pystyssä?" Vastasin, että "joo kylllä pysyin" 'Kuulustelu' jatkui: "pysyikö hevonen pystyssä?" Minä: "joo pysyi se"  Ja lisäsin siihen, "enkä tippunut tälläkertaa" Ja senhän porukat haluskin kuulla.

Eipä mulla tälläkertaa muuta, mukavaa lauantaita kaikille teille <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.