12.9.2016

Kaikki loppuu aikanaan


Minun on pakko onnistua! En saa epäonnistua! Pakko onnistua! Pakko! Pitää mennä paremmin, kuin viimeksi. Ei saa mennä yhtään huonommin. Ole parempi. Kehity enemmän. Vaadin joka treenissä enemmän, kehity. Ja mä kehityin. Olin kilpailuissakin parempi, kuin aina edelllisissä. Tulos oli aina parempi. Parannettiin tulosta joka ikinen kerta. Se oli tavoitteemme aina. Se ruokki mua treenaamaan kovemmin ja pakottamaan itseltäni aina vain enemmän ja enemmän. Tämä tuntui tosi hyvältä. Melkeinpä liian hyvää ollakseen totta. Joka treenit ja kisat meni aina paremmin. Nautin tästä tosi paljon.
Kuukausi tolkulla mentiin näin, ajoin itseäni eteenpäin. Ihan täysillä. Kunnes aloin väsymään. Pikku hiljaa voimani alkoivat käymään vähiin. En jaksanut pakottaa itseäni täysillä eteenpäin. Mutta silti yritin ja vaadin. 
Tunneilla väsyin,  kilpailuissa väsyin, tulokset pysyivät samana. Ajattelin, että tarvitsen vaikeampia tasoja, että osaan jo nämä asiat. Pitää kehittyä lisää. Niin nostin taas rimaa ylemmäs. Aina vaan ylemmäs. Haastoin itsenäni aina vain lisää ja lisää.
Hetken tuntui, että jaksoin ja kehityin lisää. Opein uutta. Tuloksetkin paranivat hieman. Rupesin taas ajamaan itseäni eteenpäin. Samalla väsyin, treenasin enemmän ja enmmän. Kilpailin joka viikonloppu. Samalla ahdisti mennä tallille, kun aina halusin kehittyä. Halusin aina olla vain parempi. Mutta en välttämättä ollut sen parempi kuin ennen. Monesti iltaisin itkin. Nukahdin väsyneenä, samalla silmänräpäyksellä. Näin unia missä ratsastin hyvin. Unet auttoivat minua jaksamaan ja yrittämään vielä kerran kovemmin. Kunninanhimo ja halu olla aina vain parempi sokaisivat minut. Piti olla muita ja itseäni parempi.


Aina perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin joka ikinen päivä kahdet kilpailut. Joka ikinen viikonloppu. Plus kouluviikko toisella paikkakunnalla. Näin mentiin todella pitkään.
Pikku hiljaa huomasin, että nautin enemmän siitä kun voin olla ihan rennosti koulussa. Ei tarvitse miettiä treenejä tai kilpailuja. Vasta kotiin tullessa piti käydä kalenteria läpi. 

Kunnes tuli stoppi. Minä en enään jaksanut. Mutta menin silti kisoihin. Vaikka en olisi halunnut. Poikkeuksellisesti lauantaina oli vain pelkästään yhdet kisat. Mutta ne oli liikaa.


Herään lauantai-aamuna todella väsyneenä ja ahdistuneena. Itken. Puen tallivaatteet päälle. Harjaan hiukset. Menen alakertaan. Yritän syödä. Kun syön, oksettaa. Juon lasin vettä. Juon mukillisen kahvia. Pesen hampaat ja lähden pyöräilemään tallille. Samalla ääni pääni sisällä sanoo "ole parempi" Tallilla tutkin rataa. Huomaan, että se on todella vaikean näköinen. Yritän opetella sitä. Tressaan, pelkään, että en muista rataa. Varsinkin uusintarata näyttää aika vaikealta. Rupean hoitamaan hevosta. Saan hevosen hoidettua. Käyn vaihtamassa kilpa-asun päälleni. Tutkin taas rataa. "Onnistu" kuulen kun joku kuiskaa. Jännitän. Ole parempi. Taas pyörryttää.  Laitan satulan ja suitset vielä hevoselle. Menen kävelemään rataa. Nyt jo jotenkuten muistan radan ulkoa. Haen hevosen tallista. Kentällä nousen hevosen selkään. Lämmittelen. Hyppään muutaman verkkahypyn. Radan ratsastaminen alkaa. Odotan omaa vuoroani. Nyt olen jo rauhottunut. Pääni on ihan tyhjä. Keskityn nyt täysin pelkästään kilpauluun.
Kuulen, että on minun vuoroni valmistautua. Taas pyörryttää. Taas ääni huutaa; Pakko onnistua! Kyynel vierii silmäkulmasta poskelle. Hengitän syvää, keväistä ilmaa. Yritän rauhoittua. Tulee vuoroni mennä radalle. Saan lähtömerkin. Unohdan ympäröivän maailman, kun lähden ratsastamaan. Alun esteet sujuvat tosi hyvin. Jopa vaikeampi sarja. Koko rata sujuu parhaiten. Menen johtoon. Pääsen uusintaan. Minä onnistuin. Saan aloittaa uusitaradan. Mutta... Yhtäkkiä en muistakkaan uusintarataa.  Kauhistun. En löydä kentältä uusinnan ensimmäistä estettä. Laukkaan ympyrän ja yritän kuumeisesti miettiä mistä lähdetään. Paniikki kasvaa. Epäonnistuin. Romahdan. Alan itkeä. Keskeytän. Lähden pois kentältä. Vien hevosen karsinaan. Käyn karsinan nurkkaan itkemään. Tämä tuntuu maalmilmanlopulta. Minä epäonnistuin. En olisi saanut. Tärisen. Miksi minä epäonnistuin? Hevonen hörisee lempeästi. Hymyilen hieman kyynelten takaa. Silitän hevosen turpaa. 

Samalla tajuan sen. Tarvitsen aikalisän. Välillä pitää antaa itselleen lepoa ja taukoa.  Eikä saa vaatia itseltään liikaa. Ei voi vaatia suoritusta, mihin ei pysty. Täytyy osata löysätä. Ja rentoutua. Muuten väsyy. Muuten käy näin. Joten, otin pienen aikalisän. Tämän tajuttuani oloni helpottui. Pitkästä aikaan oli tosi kevyt ja huoleton olo. Kahteen kuukauteen en käynyt tallilla. Sen pienen tauon jälkeen menin tallille. Halusin taas ratsastmaan. Lähdin maastoon. Ratsastin rennosti. En vaatinut itseltäni  sataprosenttista ja täydellisintä suoritusta. Pitkästä aikaan nautein. Ratsastuksesta. Hevosista. Hymyilin. Olin onnellinen. Enään ei tehnyt mieli kilpailla. Kävin ratsastamassa ilman vaatimuksia. Ilman paineita, että pitäisi kehittyä ja olla aina vain parempi. Se tuntui tosi hyvältä. Olin unohtanut, miltä tuntuu rento maastolenkki tai tasapaino leikit ilman satulaa kentällä. Aiemmin olin pitänyt niitä pelleilynä, nyt en enään pitänyt pelleilynä vaan hauskana leikkinä. Tajusin, eträ vaihtelu tekee hyvää. Enään en halunnut olla se kaikista parhain.
En treenannut tai kilpaillut moneen kuukauteen. Kumpikaan ei kiinnostanut sillä hetkellä enään yhtään. 


Tämmöinen novelli tuli nyt sitten kirjoitettua. En tiedä tarinan päähenkilöstä mitään. En edes tiedä tarinan loppua. En tiedä sitä, että lopettiko kilpailemisen kokonaan. Tai oliko sillä tarinan henkilölla omaa hevosta. Te lukijat, saatte itse päättää oliko se tyttö vai poika. Jatkoiko se vielä myöhemmin treenejä ja kilpailuja vai ei. Olisi kiva kuulla teidän kommenttinne tarinasta mielipiteenne ja minkälaisen lopun te päättäistte tälle novellille.

HUOM:
Tämä tarina ei koske minua. Minä vain kirjoitin tämän teille luettavaksi. Tämä tarina, on yöllinen inspiraatio, kun en saanut unta :D teksti on kirjoitettu elo-syyskuun vaihteessa! Silloin kun kirjoitin jo julkaistun ajatusten purku postauksen. Voit lukea sen täältä
P.s. kuvat ja teksti eivät liity toisiinsa millään tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.