30.9.2016

Syyskuun parhaat


Moikka! Niin se taas on vain kuukausi pulkassa, joten olisi taas aika käydä kuukauden suosikkeja läpi. Viime suosikkkipostauksessa kysyin, että haluatteko näitä ja kun tuli niin monta myönteistä vastausta, joten jatketaan näiden suosikkien listausta. Nyt on taas samantyylinen suosikkipostaus mitä mitä viimeksi.

Suosituin postaus
Blogin top 5-listassa ensimmäisenä on ollut jo pitkään Kaikki loppuu aikanaan-postaus. Se oli yöllinen tarina, joka vain pulpahti mieleeni vähän ennen työssäoppimiseni alkua. Olin silloin hiemn tressaantunut kaikesta.Päätin sen sitten kirjoittaa tänne, teidän luettavaksi.
Oma lemppari oli se harjoitusvideo postaus. Se oli ensimmäinen video jonka onnistuin laittamaan youtuben kautta, niin että se näkyy teille, mutta ei youtubesa. Se oli myös tilastojen mukaan suosituin postaus.

Kommentit
Kommentteja tuli yhteensä yhdeksän, syyskuun aikana. Pari niistä tuli kuitenkin elokuun postausten puolelle. Kuitenkin iso kiitos kaikille ihanista kommenteista! Ne on piristänyt tosi kivasti näin syksyn edetessä pimeämpään suuntaan.

Tykätyin instagram kuva
Tykätyin instakuva on se jossa olen Vikkanin kanssa tallin ovella. Kuotettu toisista koulukisoista, siinä ollaan siis matkalla kentälle. Jonkin takia vain pysähdyimme oven eteen.

Syyskuussa vaihdoin myös instagramnimeni, ja se on nykyään @teamsuomenhevoset. 

Postausten määrä

Yhdelsän postausta. Puolet vähemmän, kyin aiemmin. Postausten määrä tippui aika paljonkin, mutta keskimäräisesti ihan hyvä kuitenkin. Vähemman kuin heinä-syyskuussa. Mutta kuitenkin ihan aktiivisena pysynyt, koulu vie vain tällä hetkellä paljon aikaa, enkä viikonloppuja aina ole ollut kotona.
Jos olisin pystynyt osallistua syyskuussa olleisiin estekisoihin, postauksia olisi luultavasti ollut hieman enemmän, mutta turha sitä on jossitella. Ei tämäkään huono saavutus ole.

Omat lempparit
Musiikki: Leijonakuningas & Elefantin paino.
Osin itselleni myös juoksuhousut, jouduin ne toki palauttamaan, koska ne oli loppujen lopuksi virheelliset. Mutta onneksai sain ottaa uudet. Ja löytyi sopivat, alkuun pidin niitä myös töissä, mutta ilmat rupee olemaan sen verran kymiä, ettei niillä enään ole tarjennut. Iltaisin niitä olen kuitenkin käyttänyt. ne on ihanan rennot pällä.
Syksyiset maisemakuvat. Mitään muuta kivaa syksyssä ei olekkaan kuin värikkäät puut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.