20.2.2017

Karkureissu ja kynsien leikkuu vaikeuksia

Lilja

Luna

Moikka!

Kuvapostausta siihen sarjaan ei tule tänään, kun kahtena perätäisenä maanantaina on tullut pari kuvapostausta. Mutta nyt saattekin hieman pupujen kuulumisia tekstin, kuvien ja videon kera.

Pupuille kuuluu pääsääntöisesti ihan hyvää. Valtataistelu sen kun vaan jatkuu edelleen.

Liljan kynsien leikkuu on kuitenkin vaikeaa, se saa sätkyn jo pelkästä kynsisaksien näkemisestä ja tassun kevyestä koskemisesta, tai jos yrittää ottaa tassun eteen kynsien leikkuuta varten. Sunnuntaina saimme vähän kerrallaan onnneksi melkein kaikki kynnet leikattua taukojen ja palkitsemisen avulla.

Kn minulla ja siskollani alkaa viikon päästä hiihtoloma, niin alamme sen viikon aikana totuttamaan Liljaa tassujen käsittelyyn ja kynsien leikkaamiseen, jotta jatkossa kynsien leikkuu sujuu paremmin. Eikä tulisi näitä tilanteita. 

Luna taas oli päässyt karkuun vaikka häkissä on katto tehty edelisen karkausreissun jälkeen. Se on meille mysteeri miten Luna oli päässyt karkuun, katon ollessa kiinni. Kaksi vaihtoehtoa siinä on. Joko se on päässytmökin katolta pomppaamaan hyllylle ja sieltä lattialle tai seinän kautta, häkin aitaa pitkin kiipeämällä, jos verkko on jäänyt huonohkosti kiinni laittaessa edellisellä kerralla. 

Pupuilta on ruvennut talvikarva jo irtoamaan. Ja kun pakkaset lopuu kokonaan siirrämme puput taas ulkohäkkiin.


Mukavaa viikkoa kaikille 💓

2 kommenttia:

  1. Ihanat Luna ja Lilja niin suloisia veijareita,energisia Pupu ja paljon rapsutuksia minulta niille molemmille🐰🐇❤💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja energisiä ne onkin. Saavat rapsutuksia sulta perjantaina 🐰❤😚

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.