Uusia kuvioita

Sydän pamppailee holtittomasti, kädet  ja jalat tärisee. Kävelen kohti määränpäätä. Jännittyneenä. Paikka sen, kun lähenee. Perillä riisun ulkovaatteet, laitan sisäpelikengät jalkaan. Otan mailan käteen. Lähden kävelemään kentälle. Jännitys vaan kasvaa. Kaveri on jäänyt jo sivummalle. Vaihdan pari sanaa valmentajan kanssa. "Pelaat sen mitä pystyt" Menen kentälle ja alan lämmmittelemään, ensin kävellen, sitten hölkäten. Eristäydyn kentän toiseen pähän muista.  Kävellessä huomaan vieläkin jalkojen tärisevän, puristan mailaa, kädet hikoillen. Hetken kestää päästä pelin lämmittelyihin mukaan. Lopulta onnistun. Teen pari maaliakin. Itsevarmuuteni kasvaa. Pian menen siellä muiden joukossa. Huomaan, että enää en jännitä. Jännitys on poissa. Rentous tilalla. Alamme pelaamaan. Kuitenkin kestää muutaman vaihdon verran ennenkuin pääsen peliin mukaan. Pikkuhiljaa alan sisäistämään peliä. Viimesillä vaihdoilla pystyn pelata ihan hyvin ensikertalaisena. Viimeinen vaihto on tuskaa. Jalkani on hapoilla, en pysty juosta. Silti raskain askelin yritän.  

Vihdoin pääsin pelaamaan salibändyä. Olemme Sellan kanssa parina kertana menneet paikanpäälle, mutta reissu on aina aiemmin epäonnistunut millloin minkäkin syyn takia, emmekä päässeet pelaamaan. Tänäänkin meinasi peruuntua, kun Sellalle tuli migreeni. Joten sella tuli saattamaan mua. Menin pelaamaan, sella oli hetken katsomassa, mutta oli jossainvaiheessa lähtenyt. Aluksi tuntui pelottavalta pelata vieraiden ihmisten kanssa, mutta pikkuhiljaa peli alkoi rullaamaan. Tykkäsin. Tosi paljon olla pelaamassa. Fiilis on tällä hetkellä huojentunut, iloinen ja väsynyt. Toivottavasti Sellakin pääsee ensi viikon keskiviikkona pelaamaan. Nyt vain olen iloinnen ja huojentunut, kun uskalsin mennä pelaamaan, meinasin nimittäin jäädä asuntolaan. Väsynyt, kun ei ole tottunut tälläiseen urheiluun.

Oman jännityksen voittaminen tuntuu tosi hyvältä.  Olo on paljon rohkeampi tällä hetkellä. Tälläisiä samanlaisia onnistumisen kokemuksia on tullut myös koulu- ja estekisojen jälkeenkin, silloinkin on ollut samalainen onnistunut olo, vaikka kisat olisi mennyt huonosti.

Jännitin myös miten valmentaja suhtautuu näkövammmaani. Pelkäsin, että hän ei ottaisi minua pelaamaan. Mutta hän vain sanoi "pelaat sen mitä pystyt" Ja mä pelasin sen mitä pystyin ja osasin. Huomasin, että oli taidot aika paljon ruostunut.

Ensi kerralla voisin olla hieman enemmän rohkeampi. Pelata rohkeammin. Rohkeus kasvaa, kun tutustun muihin pelaajiin. Olisi tosi kiva jos tästä tulisi toinen harrastus!

Ei, en siis ole ratsastusta lopettamassa. Olen pitkään halunnut myös Hmeenlinnaan harrastusta. Joten kun salibändystä tykkään, niin päätimme kokeilla sählyn pelaamista. Olen niin tekemistä taritseva ihminen, että tässä mulle harrastus jossa voin purkaa energiaani.

Blogi myös pyörii samanlailla mitä aiemminkin ratsastuksen, pupujen, kuvien, arjen ja kaiken muun juttujen ympärillä. Joten ehkä voitte kuulla sählystäkin aina silloin tällöin. Jos vain haluatte.

Vihdoin tämä postaus on järkevässä muodossa ja pääsen painamaan tuota oranssia "julkaise"-nappia ja te pääsette postausta lukemaan. Minä lähden tästä nukkumaan ja toivotan teille lukijoilleni hyvää yötä 💓