5.3.2018

HELSINKI HORSE FAIR: LAUANTAI 3.3.18

Kuullessani helmikuussa, että mun tämä pieni hevosblogi on Playsson.netin järjestämässä parhaimpien hevosblogien äänestyksessä ja kilpailuissa mukana, niin oli sitten sovittava näille messuille lähtö. Onneksi siskoni lupautui tulemaan minun avustajanani messuille, sillä itse en olisi yksin pärjännyt näkövammani vuoksi. Ennen messuja kyselin blogitapahtumasta ja avustajakysymyksistä Playsson.netin Peninalta, hän auttoi, minkä pystyi ja ohjasi minut kysymään messujen asiakaspalvelusta. No sieltä sitten sain kuulla, että avustaja pääsee ilmaiseksi messuille. Riittää vain, että näyttää näkövammaisen korttia sisäänpääsyssä. Tässä samoihin aikoihin laitoin itselleni bloggaajapassin hakuun ja kerkesin huolestua, kun sitä ei mulle kuulunut, mutta moni kertoi passin saaneensa hevosbloggaajien WhatsApp ryhmässä. Tästä menikin vain muutama päivä, niin sain passista vahvistusviestin sähköpostiini. Messuille lähtö oli lopullisesti varmistunut.

Helsinki horse Fair: monipuolinen päivä!

Lähdin perjantaina illalla isosiskolleni yöksi, sillä lauantaina olisi tullut hieman kiire lähtö muuten. Isosiskoni lähti messuille avustajanani, näkövammani vuoksi. Olimme perjantaina katsoneet bussiaikataulut valmiiksi ja aamulla olikin hyvin aikaa. Söin aamupalaa, meikkasin, puin edellisenä iltana valitut vaatteet päälle ja yht'äkkiä meille tuli kiire. Olimme katsoneet siskoni kanssa arkipäivän aikatauluja. Äkkiä katsoimme aikatauluista, että miten busseja menee Lahteen. Onneksi kerkesimme juuri lähtevään bussiin ja Lahen päädyssä 10.21 lähtevään junaan. Eli olimme kuitenkin aikataulussa, onneksi. Junamatkan aikana katsoin perjantain Salatut Elämät-jakson ja päivittelin Instagramiani (@animal.fri3nds) sekä tietenkin aloin luonnostelemaan tätä postausta. Tämän postauksen kaikki kuvat ovat siskoni Sarin ottamia. Sosiaalisesta mediasta hänet löytää nimimerkillä @sarinrapsyja. Sieltä voitte mennä ihastelemaan hänen hienoja kuviaan. TÄÄLTÄ voit käydä katsomassa messukuvia lisää.

Messukeskukseen päästyämme olimme aluksi vähän eksyksissä, ihan samallalailla kun Pasilan asemalla. Neuvoa kysyttyämme löysimme lehdistökeskuksen, josta sain bloggaajapassin ja jätimme eväät ja takit naulakkoon. Messuilla kuvasin kameralla niin paljon videoita ohjelmanumeroista, että materiaalia riittää videokoosteeseen, vaikka akku kesken loppuikin, mutta kuvaamista jatkoin vähän kännykällä. Joten tämän postauksen jälkeen tulee vielä blogiin toinen messupostaus videon muodossa. 


Tutustuttiin hieman ympäristöön ja mentiin katsomaan lännenratsastusta ja karjanajoa. Lännenratsastusohjelma oli ihan mielenkiintoista, mutta en kuitenkaan siitä kovin paljoa irti mitään saanut. Varmaan siksi, kun edessäni oli jonkun verran ihmisiä, enkä nähnyt kaikkea kunnolla. Lännenratsastajilla on todella hienot varusteet ja lännensatula on tosi mukava istua. Tiedän sen siitä, kun olen pari kertaa istunut lännensatulassa ja olen myös lännenratsastusta päässyt kokeilemaan.



Kun lännenratsastus loppui, niin jäimme siskoni kanssa aidan viereen odottamaan kouluratsastuksen alkua. Emme viitsineet pois lähteä, jotta saisimme hyvät paikat eturivistä. Tässä kouluratsastusohjelmassa oli kolme hieman eri tasoista ratsukkoa ja he vuorotellen näyttivät erilaisia kouluratsastuksen liikkeitä selostuksen kera. Tätä ohjelmaa oli niin upea ja mielenkiintoista katsella ja kuunnella, kun ratsukoiden kaikkien meno oli niin kaunista ja saumatonta. Hienoa kaikkien ratsukoiden yhteistyö.




Valjakkoajo ja ravit olivat mulle hieman vieraampaa, mutta etenkin valjakkoajo näytti hauskalta, kun siinä näytti olevan joku kuvio, jota he ajoivat ja aina parempi pääsi jatkoon. Katsoin myös ravijuttuja, vaikka ravit ei niin paljoa itseäni kiinnosta. Oli todella kivaa huomata, että messuille oli tuotu monia eri lajeja.




Pakko kyllä myöntää, että olen joskus ajatellut, että haluaisin kokeilla Montea. Tuli mieleeni tuo ajatus taas, kun raveja seurailtiin. En tiedä, saa nähdä saanko koskaan siihen mahdollisuutta.



Henkilön Sarin räpsyjä kuva.

Eniten itseäni messuilla kiinnosti suomenhevosten esteratsastusluokka, koska suomenhevoset ovat lähellä sydäntäni. Sitä oli todella mielenkiintoista katsoa. Hevoset olivat upeita ja ratsastajat taitavia. Esteillä kun oli tosi hienoa huomata hevosen ja ratsastajan yhteistyö, kuten myös kaikissa muissa ratsastusohjelmissa. Oli todella opettavaista katsoa, kun ratsukot suoriutuivat niin hienosti ja sulavasti. Onneksi kerittiin koko luokka katsoa, ennen blogiexpoa ja blogien palkitsemista.

 Ei se hyppääminen aina onnistu halutulla tavalla.



Blogiexpo ja blogien palkitseminen mentiin tässä välissä katsomaan, vaikka tämä pikku suomenhevosblogi ei skabassa pärjännytkään. Ensi kerralla vain uusi yritys, vai mitä! Oli kuitenkin todella hienoa jo olla ehdolla, kiitos siitä teille kaikille äänestäjille, lukijoille, seuraajille ja ystäville. Voitot meni jokaisessa kategoriassa oikeisiin osoitteisiin.

Messuilla oli kivasti järjestetty jokaiselle päivälle blogiohjelmaa. Mikä oli todella hieno juttu. Blogiexpon lisäksi minua kiinnosti Katri Vesalan pitämä haastattelu, jossa haastateltiin muutamia nuoria hevosbloggaajia. Harmikseni en ollut messuilla paikalla sunnuntaina, mutta olisin katsonut ohjelmanumeron jälkikäteen Playsson.netin instagramlivestä, jos olisin kerinnyt. Iso kiitos Playsson.netin järjestämälle blogiohjelmalle messuilla. Todella hienoa, että hevosblogeja nostetaan takaisin pinnalle.


Blogien palkitsemisten jälkeen ohjelma jatkui esteratsastuksella. Ja tietenkin se oli meidän ohjelmassa seuraavaksi. Sitä seurailtiin ja siinä jotenkin pystyin tunnistamaan ratsukoiden fiiliksiä ja olotiloja. Esimerkiksi, kun katsoin ratsukkoa esteradalla, niin ajattelin jotenkin näin, että "pitäisi hieman pyytää hevosta eteenpäin" noh en tiedä, mutta hevonen kielsi heti ajatukseni jälkeen seuraavalla esteellä. Toinen tapaus oli, että ajattelin yhden ratsukon suoriutumista ja mulla oli alusta alkaen olo, että tämä rata ei pääty kovin hyvin. Hevonen vaikutti hermostuneelta. Loppujen lopuksi ratsastaja putosi aika pahan näköisesti, mutta ei tainnut onneksi loukkaantua, sillä omin jaloin nousi maasta ylös hetken keräiltyään itseään. Onneksi olen sen verran sokea ihminen, että en edes huomannut kaikkia ratsastajien pikkuvirheitä.




Kenttä jossa nämä kaikki ohjelmanumerot vuorotellen olivat, niin näyti hieman pieneltä esteratsastukseen. Mutta ihan hyvin ratsukot siellä esteitä kuitenkin pomppivat.

Kun olimme päivän toisen esteratsastusluokan katsoneet, niin menimme syömään eväitä, mutta uusintarataan emme enää kerinneet katsomaan. Tämän radan jälkeen ohjelma messuilla loppui lauantain osalta, muta jatkui sunnuntaina.


Näiden tapahtumien ja ohjelmanumeroiden välissä kiertelimme messualueella. Kävimme ihastelemassa kaikkia hevos, ratsastus-, ja ravivarusteita. Enkä edes ostanut mitään itselleni. Etsin kyllä pantaa kypärän alle näille talvikeleille, mutta en löytänyt tarpeeksi halpaa. Kerkesin myös osallistua raviaiheiseen tietovisaan, siskoni avuatuksella. Sillä  varusteet oli hieman vieraampia mulle. Suunnittelin myös, että olisin käynyt kuva&kamera-messuilla myös, sillä ne olivat samaan aikaan Horse fairin kanssa. Emme tosin siellä kerinneet pyörähtämään. Ja ehkä parempi niin, sillä olisi varmasti tullut hinku ostaa toinen kamera puolijärkkärini seuraksi

Messuilla oli myös järjestetty erilaisia luentoja, muun muassa valokuvaukseen ja ratsastajan hyvinvointiin liittyen. Nämä myös kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta päivän toinen esteratsaastusluokka vei voiton. Seitsemään asti pyörittiin messukeskuksessa, jonka jälkeen lähdimme kohti Pasilaa ja kotimatkaa.


Mulla oli todella kiva ja opettavainen päivä messuilla. Tällaista heppatyttöähän kiinnostaa lähes kaikki hevosiin ja blogeihin liittyvät ohjelma. Näillä messuilla oli tosi kivasti monipuolista ohjelmaa, vähän jokaiselle jotain. Kun yksi päivä on näin tapahtumarikas, niin mitäköhän olisi, jos olisin ollut kolme päivää siellä?

5 kommenttia:

  1. Nyt mua jopa vähän harmittaa, etten saanut näitä messuja mahtumaan mun aikatauluihin.. :D Vaikuttaa nimittäin tän postauksen perusteella todella mielenkiintoiselta tapahtumalta! Tuolla olisi nähtävästi ollut kaikkea mielenkiintoista koettavaa! No, ehkä sitten ensi vuonna :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä tosi mielenkiintoinen päivä. Tykkäsin kovasti, kun oli monipuolista ohjelmaa. Harmi, että et kerinnyt tulemaan messuille, mutta meen sitten ensi vuonna. :)

      Poista
  2. Oli mukava lukea miten niin eri näkökulmasta voi katsoa samoja messuja, jossa itsekin oli. Ihania kuvia!

    https://themakke.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite kanssa olen lukenut messupostauksia ja miettinyt että jokaisella on messuihin oma näkökulma, vaikka samat messut ja ohjelma kyseessä. Siskoni osaa kyllä ottaa hienoja kuvia,sanon terveiset hänelle :)

      Poista
  3. Kiitos kun osallistuit Viikon Kuva Maailmalta - Link Up Partyyn! Tule mukaan uudelleen huomenna!

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.