Mun instagram @suokkiystavia ei ota toimiakseen. En pysty tykätä, kommentoida tai kirjoittaa kuvatekstejä. Tämä ongelma on ollut lähes kaksi viikkoa, enkä enää keksi mitä voisin koittaa ongelman ratkaisuksi. Joten teen tällä kertaa tuntipoastauksen tänne. Onko muilla ollut instagram kanssa ongelmia?
Tunnille sain Ritan. Mentiin ilman satulaa. Ensin leikittiin peiliä, joka oli hankalaa, koska en nähnyt kunnolla kentän toiseen päähän, jossa peili oli. Mutta mentiin muutama kierros ja pääsin itsekin peiliksi viimeisenä. Peilin jälkeen tehtiin muutamat etuosan- ja takaosankäännokset jotka aikoivat kohtalaisesti.
Laukattiin pitkät sivut, koska sateen vuoksi siellä pohja oli ainoastaan laukkakunnossa. Oikeaan suuntaan laukka sujui hyvin. Vasemmassa suunnassa Rita veti kolme kertaa pään alas ja hetken mietin, että koliseeko kohta. Mutta ei, onnistuin pysymään selässä, kun tein pidätteet ja pohkeet kiinni, että laukka jatkuu. Pään vetojen jälkeen otin vielä yhden laukkapätkän, joka sujui täysin ongelmitta,kun kaveri seisoi kentän pitkän sivun puolivälissä, missä pelleily aina alkoi ja siihen sitten päätin laukat tältä erää lopettaa, kun saatiin molemmille onnistunut fiilis.
Lopuksi vielä ratasastettiin silmät kiinni. Ensin käyntiä. Aluksi tuntui tosi jännältä, kun tasapaino ei ollut kunnossa. Pikkuhiljaa silmät kiinni ratsastus kuitenkin alkoi sujumaan. Ravattiin myös silmät kiinni ja sekin sujui ja akoin tekemään volttia, kun kuulostelin, että joku on edessä. Kurkkasin varmistuksen ja kyllä kuulin ihan oikein. Käänsin silmät kiinni Ritan ravivoltille ja tämän jälkeen vasta opettaja antoi ohjeen kokeilla volttia, vähän siis etuilin. Silmät kiinni ratsastus tuntui tosi mielenkiintoiselta. Kerranakin myös tuntui, että mun heikosta näöstä oli hyötyä ratsastaessa.
Silmät kiinni ratsastaessa pohdinkin, että jos sattuisi käymään niin ikävästi, että sokeutuisin, niin ratsastus varmasti onnistuisi vaikka en näkisikään. Sillä alun hataruuden jälkeen tuo onnistui. Mainitsin tuon ajatukseni myös opettajalleni ja hän vain totesi " Joo, nyt voidaan jo harjoitella"
Semmoinen ratsastustunti tällä kertaa. Oletko sä koskaan ratsastanut silmät kiinni?






