VAIHDANKO TALLIA VAI LOPETANKO RATSASTUKSEN?

Pitkään olen pohtinut tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua, mutta nyt vihdoin haluan purkaa ajatuksiani jonnekin ja blogihan on siihen mainio paikka. Tämän postauksen aihe, vaan on saanut minut epäröimään postauksen julkaisua, sillä en kuitenkaan halua aiheuttaa mitään erimielisyyksiä.

Kesän jälkeen tallillamme vaihtui ratsastuksenopettaja, joka oli minulle jotenkin tuttu, sillä olin joskus aikaisemmin ollut hänen tunneillaan, mutta siitäkin on aikaa. Nyt hän on palannut. Hänellä on erilainen tyyli opettaa. Ensin hän sanoo tehtävät ihan ystävällisesti, mutta aika usein jos kyseinen tehtävä ei syystä tai toisesta yksinkertaisesti heti onnistu, niin hän alkaa huutamaan. Lähes jokaisella tunnilla hän huutaa jollekin ratsastajalle.

Ymmärrän kyllä sen, että kentällä tarvitsee käyttää ääntä paljon ja voimakkaammin, varsinkin tuulisilla säillä, sillä se on todella ärsyttävää jos ei kuule ohjeita. Mutta kaiken puheen, neuvomisen, opettamisen ja ohjaamisen voi tehdä ystävällisellä äänellä, vaikka ääntä enemmän käyttäisikin.

En yhtään pidä hänen opetustyylistä, jonka takia en viihdy hänen tunneillaan. Aluksi ajattelin, että tarvitsen vain aikaa sopeutua ja tottua hänen opetustyyliinsä. Monta kuukautta on jo kuitenkin mennyt ja ratsastamassa olen käynyt vähintään kerran viikossa, joskus jopa kaksi kertaa viikon aikana. Enkä vieläkään ole tottunut hänen tyyliinsä opettaa, eli olen tullut siihen päätökseen, että kyse yksinkertaisesti ei ole enää sopeutumisesta, vaan siitä, että en pidä hänen tyylistään opettaa.

Tallille lähtiessäni ajattelen usein, että "tänään on taas pakko onnistua lähes nyt ja heti, mulla ei ole lupaa epäonnistua kertakaan." Eli mulla ei ole enää yhtään hyvät fiilikset lähteä tallille, vaan on hyvinkin ahdistava olo ratsastusvaatteita pukiessani ja tallille lähtiessäni. Välillä jopa miettiessäni, että ”kohta taas on aika lähteä tallille.” Eli ajatuskin tallille lähdöstä ahdistaa. Tällä hetkellä musta tuntuu, että epäonnistumisia ei suoda tunneilla, johtui se sitten ratsastajasta tai hevosesta. Muutenkin tuntuu myös siltä, että olen viime aikoina, vaan pelkän stressin takia ottanut paljon takapakkia ratsastuksessa. Sillä välillä tuntuu, että jo pelkästään hevosen asettaminen ja taivuttaminen on vaikeaa. Mikä on ollut ennen peruskauraa minulle. Mikään ei tunnu onnistuvan joko tarpeeksi hyvin tai tarpeeksi nopeasti. Olen muutenkin ratsastajana sellainen, että tarvitsen muutaman harjoituskerran vaativimmissa tehtävissä, jonka jälkeen vasta tehtävä lähtee sujumaan.

Hyvin usein lähden tallille ahdistuneena, mutta tulen kotiin entistäkin ahdistuneempana. Pitkään aikaan mulla ei ole ollut yhtään hyvä mieli lähteä tallille ratsastustunnille. Kerran jopa muutamien vastoinkäymisten jälkeen tunnilla ja opettajan alkaessa huutamaan pidättelin itkua lähes koko lopputunnin. Silloin toki oli myös taustalla vähän muutakin stressiä.

Tallille pitäisi voida ja pystyä lähtemään hyvillä mielin, eikä ahdistuneena peläten, että epäonnistuu ja ratsastustunneilta pitäisi löytää onnistumisen kokemuksia, joita tällä hetkellä mun on hyvin vaikea löytää, vaikka onnistumisia tulisikin, mieleen jää vain ne ikävät asiat. Joka ikinen lauantai mulla on todella kovat paineet siitä, että mä onnistun tunnilla.

Tämän takia myös blogin tuntipostausten kirjoittaminen on ollut vaikeaa, sillä tunneista on usein jäänyt epäonnistunut fiilis, enkä ole löytänyt onnistumisia tai saanut onnistumisista motivaatiota ratsastukseen tai blogin kirjoittamiseen. Nyt mulla on jäänyt muutama tuntipostaus väliin ja olo on ollut paljon helpottuneempi, kun on ollut yksi asia vähemmän stressiä.

Olen alkanut viime aikoina pohtimaan, aika vakavastikin, että pitäisikö minun lopettaa hetkeksi ratsastus eli ottaa vähän toistamiseen taukoa vai kannattaisiko vaihtaa tallia. Sillä, niin kuin jo sanoin, tallille pitäisi voida lähteä hyvillä mielillä. En vielä kuitenkaan tiedä, että mitä aion tehdä. Mulla alkoi juuri uusi kymmenen kerran kortti, joka on jo maksettu. Aion kortin ainakin käydä loppuun ja samalla pohtia, että mitä aion tehdä jatkossa. Jos jotain muutoksia tulee, niin aion kyllä teitä informoida asioista. En jätä teiltä yhtään mitään kertomatta.

Yksi mikä minua tallilla kuitenkin pidättelee, niin on rakas hevosystäväni Vikkan, siitä hevosesta on tullut mulle niin tärkeä, että tuntuisi pahalta luopua siitä hevosesta, vaikka Vikkan ei omani olekaan, eikä edes vuokra- tai hoitohevonen. Vikkan on se, joka antaa minulle voimia mennä tallille, jotta edes näkisin sen. Eli päätös tulee olemaan erittäin vaikea; jäänkö talleilta pois, ottaen taukoa/vaihtaen tallia vai jatkanko ja ahdistun vain entistä enemmän? Olen tilanteessa, jossa järki sanoo toista ja tunteet sanoo toista.

Huhhuh, tulihan helpottuneempi olo hieman, kun pystyi ajatuksia purkamaan kirjoittamalla. Pää lyö nyt ihan tyhjää, enkä tiedä enää, että mitä oikein vielä kirjoittaisin tähän loppuun. Ehkä tämä postaus rupeaa olemaan tiensä päässä, loppua vaille valmis. Katsotaan, että miltä tulevat viikot ja kuukaudet näyttävät lähiaikoina. Muuttuuko mikään vai ei, se selviää varmasti näiden tulevien viikkojen sisällä.