18.3.2018

UUSI OSOITE BLOGILLA


Olen jo alkuvuodesta asti kaivannut blogilleni jotain uutta ja isao muutosta. Joten päätin siirtää tämän blogin uuteen alustaan, uuden linkin taakse. uusi alusta on NOUW, joten uusi linkki on:  https://nouw.com/suviannika Sama banneri ja sama nimi blogilla: Elämää hevostytön kengissä, kyseinen nimi vain oli liian pitkä blogilinkiksi. Tämä blogi jää ainakin hetkeksi  julkiseksi, mutta myöhemmin tulen blogin piilottamaan. Toivottavastiia uuteen osoitteeseen!



15.3.2018

SULOISET LUMIPUPUT


Vihdoin päivät ovat olleet sen verran valoisia vielä myöhään iltapäivisin, että on aikaa ulkoiluttaa pupuja, etenkin nyt kun pakkaset ovat lauhtuneet. Nämä kuvat on tosin otettu jo viikko sitten perjantaina, hieman hämärään aikaan, siskoni ollessa meillä kylässä. Mutta silti näistä tuli yllättävän kivoja, vaikka hämärä olikin ehtinyt alkaa. Mulla ei ole mitään ihmeellistä asiaa, halusin sittenkin tulla jakamaan nämä suloiset kuvat pupuistamme teidän kanssanne tänne blogiin.

Mä narun toisessa päässä ja siskoni @sarinrapsyja kameran takana.
"Pusi pusi, mä rakastan sua"
"Muru, otetaan pikku paini ensiksi"
Ihmetystä herätti kameran laukaisuääni.
"Enkös olenkin söpö?"
Tää kuva on vain niin ihana, tummassa Karviassa näkyy hyvin lumisade.

13.3.2018

MIKSI HYPPÄÄMINEN JÄNNITTÄÄ?

Viime aikoina blogiini on tullut paljon estetunneista postauksia. Yhteensä kolme perättäistä tuntipostausta ovat olleet estetunneilta, sillä edelliset kolme ratsastustuntia ovat olleet estetunteja. Näissä postauksissa on taas noussut pinnalle mun estejännitys. Etenkin tässä ESTE-ENNÄTYKSET UUSIKSI-postauksessa.

Yli viikko postauksen julkaisusta sain anonyymiltä tämän kommentin: "Eihän se ole mitenkään kyseenalainen teko. (jättää madaltamatta puomi, vaikka ratsastaja niin toivoo) Opettajat tietävät mihin oppilas pystyy. Hyvä opettaja tajuaa, että esteet on tehty hypättäväksi ja jännitys on omassa päässä. Ei ne estekorkeuksien nostamiset sen kummempia ole kun opettaja tuntee ratsukon. Itsekin tehnyt noin joskus oppilaalle. :) mukavaa, että tunti meni hyvin. Älä turhaan jännitä hyppäämistä, hevonen voi kaatua vaikka suorilta jaloilta jos niikseen tulee eli sen puoleen hyppäämistä on turha pelätä ja se pelko häviääkin onnistumisten myötä. Tsemppiä jatkoon :)"

Postauksessa kirjoitin, että olin tunnilla ihmetellyt tilannetta jossa olisin halunnut hypätä edellisen kierroksen korkeudella, sillä viisi senttiä noussut puomi tuntui liian korkealta. Opettaja oli sitten höynäyttänyt meikäläistä ja ei ollutkaan laskenut puomia, vaikka olikin mennyt puomia madaltamaan. Sillä hän luotti, että me selvitään siitä. Hevonenhan mulla oli todella hyvä hyppäämään, mutta mä jännitän esteillä. Loppujen lopuksi en ollut edes tilanteesta mitenkään pahoillaan, päin vastoin, olin todella iloinen ja kirjoitin siihen iloisista ja onnellisista fiiliksistäni. Joka toivottavasti ilmenee postauksesta.
Mä en pelkää esteitä, enkä hyppäämistä. Enkä myöskään tippumista, sillä ne kuuluu lajiin. Vaikka kyseinen anonyymi postauksesta ehkä niin ymmärsi, ainakin kommentin perusteella. Mä haluan hypätä. Aina, kun on mahdollisuus, menen estetunnille. Jos mä pelkäisin, niin välttelisin esteitä. Enkä menisi estetunneille, enkä toivoisi estetunteja. Mä en hyppäisi. Mutta mä jännitän vielä jonkun verran esteillä. Etenkin silloin jos estetunneista on vähääkin pidempi tauko. No miksi mä sitten jännitän esteitä ja hyppäämistä?

Jännitän siksi, koska mulla on niin paha näkövamma, että mä en näe kunnolla kauas, enkä sivuille. Mä en näe läheskään yhtä hyvin, kuin joku normaalinäköinen. Normaalisti näkevällä on sataprosenttinen näkö, niin mulla on vain kolmekymmentä prosenttia näköä. En tiedä ymmärrättekö siitä yhtään mitään, mutta mut luokitellaan vaikeasti heikkonäköiseksi. Sen takia esteet ovat vaikeita mulle. Etenkin sarjat ovat mulle todella vaikeita. Kun se sarjan toinen este tulee liian nopeasti enkä kerkeä hyppyyn mukaan. Ja sehän ei ole hevoselle yhtään hyväksi, että ratsastaja jää jälkeen hypyssä. Kaikkihan sen tietävät. Hevosparka, suuhunhan sitä sattuu. Esteradalla myös on vaikeaa hahmottaa, mistä kohtaa tiet menee ja mistä kohtaa on hyvä kääntyä esteelle. Teiden ratsastamiseen tarvitsee pari yritystä, ennen kuin ne sujuvat hyvin ulkomuistista.

Kyseisellä "este-ennätykset uusiksi" tunnilla meillä oli juurikin jumppasarjan tyylinen tehtävä, mikä alkuun tuotti itselle vaikeuksia. Oikeastaan jännitin hyppäämistä vain siksi, että tiesin tehtävän olevan vaikea mulle, juurikin siksi, kun toinen este tulisi liian nopeasti. Jollain ihmeen keinolla tehtävä kuitenkin sujui hyvin, enkä kuulemma jäänyt kertaakaan jälkeen hypyissä. Silloin tunnilla kyllä päätin, että "tekemällä" mukaudun hyppyyn mukaan, että en jäisi jälkeen. Yleensä pääsen automaattisesti hyppyihin mukaan, mutta usein sarjan kakkosesteellä jään jälkeen, koska en kerkeä reagoimaan siihen mitenkään.
Heikon näköni vuoksi en myöskään ole uskaltanut hypätä 50 senttimetriä korkeampia esteratoja. Yksittäisenä esteenä korkein oli ollut 60 senttimetriä. Vaikka välillä olen haaveillut, että jos joskus pystyisin hyppäämään korkeampia esteitä ja ratoja. Olen kuitenkin ajatellut, että ei kannata ottaa turhaa riskiä, ettei satu itselle tai hevoselle mitään. Vaikka mahdollisuus pahaan loukkaantumiseen on myös niillä matalilla puolen metrin radoilla. Ehkä se on ollut myös sitä, että pysyy omalla mukavuusalueella ja tietää, että ainakin onnistuu ja osaa.

Oli ratsastuksenopettaja tuttu tai tuntematon, niin mainitsen hänelle aina näkövammastani ja siitä, että sarjat ovat vaikeita. Ja ratoihin tarvitsee aina pari yrittämää ennen kuin tehtävä lähtee sujumaan. Kun tehtävään saa tuntumaa, niin jännityskin katoaa.

Useimmiten mulla on ollut estetunneilla sama hevonen, eli Vikkan. Vikkan juuri siksi, että tunnen sen, se hyppää hyvin, eikä pelkää erikoisesteitä. Näkövammani vuoksi on ollut hyvä, että estetunneilla hyppään samalla hevosella. Se on mulle tuttu, niin on munkin helpompi luottaa hevoseen. Luottaa siihen, että me molemmat mennään esteiden yli, eikä vain toinen. Mutta nyt kun Vikkan on jäänyt pois estetunneilta (varsomisen lähestyessä kovaa vauhtia), niin onhan se mulle myös iso muutos, kun tuttu ja turvallinen hevonen lähtee "alta pois" ja mun täytyy tutustua "uuteen" hevoseen. Eihän se tallin toinen hevonen uusi ole, sillä olen ratsastanut kaikilla tallin tuntihevosilla monia kertoja aiemmin. Mutta en ole niillä muilla hevosilla hypännyt. Eli mulla on ollut nyt uusia hevosia alla esteillä. Joka myös omalla osallaan lisää estejännitystä. Kunnes hevoset tulevat myös esteillä tutuiksi, niin ehkä se estejännitys hevosta kohtaan vähenee.
Nyt mulla on ollut kolmella menneellä estetunnilla eri hevonen. Ja se on tuntunut oudolta. Jokaisella tunnilla on tuntunut, että joutuu aloittamaan "alusta" uuden hevosen kanssa. Sitä se varmasti on ollutkin. Olo ja osaaminen on ollut hukassa estetunneilla, kun ei tiedä miten kyseinen hevonen esteillä menee. Yksi hevonen hyppää töksähtäen (Sami), toinen hevonen hyppää todella hyvin (Riia) ja kolmas "pelleilee" (Obbis). Eli kieltää matalalle ristikolle, mutta hyppää hyvin 60 senttimetriset esteet. Tästä siis huomaa, että mulle on osunut kolme täysin erilaista hevosta. Toisaalta myös huomasin, kolmannella estetunnilla Obbiksen kanssa, että mulla ei enää mennyt pasmat sekaisin, siitä kun hevonen kielsi tai pudotti laukasta raville. Epäonnistumiset ei enää haitannut. Mulla oli koko tunnin ajan luottavainen olo esteillä, vaikka Obbis olikin hieman vieraampi. Ehkä se on välillä hyvä mennä estetunneille "vieraammilla" hevosilla. Taitaa silloin kehittyä lisää, huomata kehittyneensä ja oppii tuntemaan hevosia eri tavalla eri tilanteissa.

Varmasti mulla taidot riittäisi hyppäämään korkeampiakin esteitä, mutta rohkeutta ja treeniä siihen kyllä kaipaisin - säännöllistä, lähes viikottaista treeniä. Mutta uskon kuitenkin, että vaikka treenaisin viikottain, niin jännitys ei häviäisi kokonaan, mutta voisi se lievittyä. Sillä mikään ei kuitenkaan paranna näköäni, enkä tiedä pystyttekö kuvittelemaan sitä tilannetta, että en näe kunnolla radan seuraavaa estettä tai hahmota missä radan tie menee? Matalilla esteillä se ei ole niin paha jos tie menee vähän huonosti, mutta korkeammilla esteillä vaikuttaa heti. Mutta vaikka, en kovin hyvin näe, niin haluan hypätä niin paljon ja niin korkeita mitä pystyn. Sillä mä haluan kehittyä, enkä halua olla hyppäämättä, vaikka se vähän jännittääkin.

Toisaalta mulla on myös ollut estepelko. Olin joskus kauan sitten tunnilla hevosella, jolla olin ratsastanut kerran aiemmin. Mutta en sillä ollut halunnut laukata, koska hevonen pukitteli laukassa helposti. Estetunnilta en muista paljoa muuta, kuin sen, että lähestyin estettä ravilla ja seuraava muistikuva tilanteesta on se, että makaan maassa hevosen vieressä jalka kiinni jääneenä jalustimeen ja päätäni särki.
Tämän tilanteen jälkeen pelkäsin hyppäämistä, enkä olisi halunnut hypätä estetunneilla. Pelko kuitenkin meni ohi, kun olin ollut muutamalla estetunnilla. Tippumista en edes muistele yhtään millään estetunnilla. Tuli nyt vasta mieleen, kun postausta kirjoitin. En yhtään tiedä liittyykö tippuminen esimerkiksi alitajuntaisesti jännitykseen vai ei.
Huh huh, tulihan kirjoitettua yhden kommentin innoittamana. Välillä on kivaa kirjoittaa aihe- ja asiapostauksia. Toivottavasti tämä postaus selkeytti myös teitä, eikä ollut mitenkään liian sekavaa luettavaa. Yritin kirjoittaa mahdollisimman hyvässä järjestyksessä ja selkeästi. Jos pääsit tänne asti, niin käypäs lukemassa postaus näkövammastani ja usein kysytyistä kysymyksistä näkövammaani liittyen. 

10.3.2018

ESTETUNTI OBBIKSELLA


Tänään oli kolmas estetunti peräkkäin. En valita yhtään, sillä hyppääminen on kivaa. Tunnille sain piensuomenhevosruuna Obbiksen. Obbiksella olen ratsastanut kerran aiemmin ja silloin mentiin puomeja, jotka oli Obiksen mielestä tosi pelottavia.

Alkukäynnit ja -ravit otettiin itsenäisesti, sillä opettaja rakensi esteet kentälle. Käynnissä ja ravissa tein voltteja ja taivuttelin Obbista. Hevonen tuntui jo tallissa energiseltä, joten tunnille lähdin hyvin luottavaisin mielin.


Kun opettaja oli laittanut kentälle kaksi estettä ja maahan puomit, niin aloitettiin tekemään kahdeksikkoa. Ensin mentiin kierros käynnissä, jotta kaikille kuvio ja tiet hahmottuvat. Ravissa kahdeksikko sujui tosi kivasti. Tällä kertaa Obbis suoritti maapuomit oikein hyvin.

Parin kierroksen jälkeen toinen este nostettiin ristikoksi. Puomi vielä sujui hyvin, mutta miniristikolle herra päätti kieltää. Muutaman yrityksen jälkeen päästiin ristikon yli ja tehtävä alkoi sujua. Puomit nousivat ristikoista pystyiksi ja hyppääminen alkoi kunnolla. Välillä tultiin ravilla ja välillä laukassa. Laukka ei ihan oikein onnistunut, mutta esteet olivat sen verran matalia, että ravilla pääsi yli. Mutta laukkaa aina yritin. Aina laukanvaihdon tullessa tehtävä mureni ja laukka ei enää noussut kunnolla.

Viimeinen kahdeksikko sujui tosi hyvin, päästiin molempien esteiden yli laukassa. Vauhtia ja virtaa riitti hyvin. Hypyt loppuivat juuri silloin, kun ne alkoivat sujumaan.


"Hui, kamala ristikko"

"Oikeesti, etkö ymmärrä, että toi ristikko on ihan k a m a l a?"
 "No okei, mennään sit yli ja äkkiä - kovaa ja korkealta!"

"Täähän on ihan kivaa tää hyppääminen"

"Hei, me ei haluta lopettaa. Vihdoin se yhteisymmärrys löytyi. Ei kukaan noista pienistä tykkää, nää korkeemmat esteet on kivempia! Onks pakko lopettaa?" "On, onnistumiseen on aina hyvä lopettaa."

Vihdoin mulla on kuvia mitä käyttää täällä blogissa ja instassa, kuvista isot kiitokset siskolleni Sarille (somessa: @sarinrapsyja), joka tuli kuvailemaan ja opettajalle oli ehdottanut kivaa tekemistä, eli hyppäämistä, jotta saa kivoja kuvia! Hyppääminen on kivaa, etenkin kun huomaa kehittyneensä. Mä en enää jännitä esteillä ja olen saanut tosi paljon rohkeutta esteillä lisää. Vihdoin myös olen ymmärtänyt sen, että se ei ole maailmanloppu jos hevonen kieltää tai tekee kenguruloikan. Mä voin aina yrittää uudestaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä tarvitse antaa epäonnistumiselle valtaa. Epäonnistumisesta ei tarvitse mennä pasmat sekaisin.

Tässä vielä pieni video tunnilta.


Mitä tykkäsit erilaisesti toteutetusta tuntipostauksesta?
Oletko sä päässyt koska viimeksi hyppämään?
Entä oletko huomannut kehittyneesi jossain asiassa?

7.3.2018

HELSINKI HORSE FAIR VIDEO

Saavuttuamme lauantaina messuille noin puoli kahdentoista aikoihin, vähän ennen, niin oli Helsinki Horse Fair jo hyvin käynnissä. Katsoimme kaikkia ohjelmia, muun muassa ratsastusta ja raveja. Sekä kiertelimme messuilla myyntipisteillä. Kattavamman postauksen messuilta voit lukea täältä. Tässä vielä messuilta video, joka on kylläkin puhelimella muokattu, sillä tietokoneeni ei jaksa pyörittää videonmuokkausohjelmaa, joka koneelle on joskus koulussa ladattu. Poistui vain ja jouduin aloittamaan aina leikkaukset ja videon kokoamisen alusta, niin päätin tehdä puhelimella tämänkin videon. Vielä puhelimella jouduin pariin otteeseen videon aloittamaan alusta, kun aina joku meni väärin, poistui tai unohdin itse jotain videosta. Toivottavasti silti tykkäätte tästä videosta, johon käytin älyttömästi tunteja päivin ja öin sekä hermoja.

Video on kuvien jälkeen!






5.3.2018

HELSINKI HORSE FAIR: LAUANTAI 3.3.18

Kuullessani helmikuussa, että mun tämä pieni hevosblogi on Playsson.netin järjestämässä parhaimpien hevosblogien äänestyksessä ja kilpailuissa mukana, niin oli sitten sovittava näille messuille lähtö. Onneksi siskoni lupautui tulemaan minun avustajanani messuille, sillä itse en olisi yksin pärjännyt näkövammani vuoksi. Ennen messuja kyselin blogitapahtumasta ja avustajakysymyksistä Playsson.netin Peninalta, hän auttoi, minkä pystyi ja ohjasi minut kysymään messujen asiakaspalvelusta. No sieltä sitten sain kuulla, että avustaja pääsee ilmaiseksi messuille. Riittää vain, että näyttää näkövammaisen korttia sisäänpääsyssä. Tässä samoihin aikoihin laitoin itselleni bloggaajapassin hakuun ja kerkesin huolestua, kun sitä ei mulle kuulunut, mutta moni kertoi passin saaneensa hevosbloggaajien WhatsApp ryhmässä. Tästä menikin vain muutama päivä, niin sain passista vahvistusviestin sähköpostiini. Messuille lähtö oli lopullisesti varmistunut.

Helsinki horse Fair: monipuolinen päivä!

Lähdin perjantaina illalla isosiskolleni yöksi, sillä lauantaina olisi tullut hieman kiire lähtö muuten. Isosiskoni lähti messuille avustajanani, näkövammani vuoksi. Olimme perjantaina katsoneet bussiaikataulut valmiiksi ja aamulla olikin hyvin aikaa. Söin aamupalaa, meikkasin, puin edellisenä iltana valitut vaatteet päälle ja yht'äkkiä meille tuli kiire. Olimme katsoneet siskoni kanssa arkipäivän aikatauluja. Äkkiä katsoimme aikatauluista, että miten busseja menee Lahteen. Onneksi kerkesimme juuri lähtevään bussiin ja Lahen päädyssä 10.21 lähtevään junaan. Eli olimme kuitenkin aikataulussa, onneksi. Junamatkan aikana katsoin perjantain Salatut Elämät-jakson ja päivittelin Instagramiani (@animal.fri3nds) sekä tietenkin aloin luonnostelemaan tätä postausta. Tämän postauksen kaikki kuvat ovat siskoni Sarin ottamia. Sosiaalisesta mediasta hänet löytää nimimerkillä @sarinrapsyja. Sieltä voitte mennä ihastelemaan hänen hienoja kuviaan. TÄÄLTÄ voit käydä katsomassa messukuvia lisää.

Messukeskukseen päästyämme olimme aluksi vähän eksyksissä, ihan samallalailla kun Pasilan asemalla. Neuvoa kysyttyämme löysimme lehdistökeskuksen, josta sain bloggaajapassin ja jätimme eväät ja takit naulakkoon. Messuilla kuvasin kameralla niin paljon videoita ohjelmanumeroista, että materiaalia riittää videokoosteeseen, vaikka akku kesken loppuikin, mutta kuvaamista jatkoin vähän kännykällä. Joten tämän postauksen jälkeen tulee vielä blogiin toinen messupostaus videon muodossa. 


Tutustuttiin hieman ympäristöön ja mentiin katsomaan lännenratsastusta ja karjanajoa. Lännenratsastusohjelma oli ihan mielenkiintoista, mutta en kuitenkaan siitä kovin paljoa irti mitään saanut. Varmaan siksi, kun edessäni oli jonkun verran ihmisiä, enkä nähnyt kaikkea kunnolla. Lännenratsastajilla on todella hienot varusteet ja lännensatula on tosi mukava istua. Tiedän sen siitä, kun olen pari kertaa istunut lännensatulassa ja olen myös lännenratsastusta päässyt kokeilemaan.



Kun lännenratsastus loppui, niin jäimme siskoni kanssa aidan viereen odottamaan kouluratsastuksen alkua. Emme viitsineet pois lähteä, jotta saisimme hyvät paikat eturivistä. Tässä kouluratsastusohjelmassa oli kolme hieman eri tasoista ratsukkoa ja he vuorotellen näyttivät erilaisia kouluratsastuksen liikkeitä selostuksen kera. Tätä ohjelmaa oli niin upea ja mielenkiintoista katsella ja kuunnella, kun ratsukoiden kaikkien meno oli niin kaunista ja saumatonta. Hienoa kaikkien ratsukoiden yhteistyö.




Valjakkoajo ja ravit olivat mulle hieman vieraampaa, mutta etenkin valjakkoajo näytti hauskalta, kun siinä näytti olevan joku kuvio, jota he ajoivat ja aina parempi pääsi jatkoon. Katsoin myös ravijuttuja, vaikka ravit ei niin paljoa itseäni kiinnosta. Oli todella kivaa huomata, että messuille oli tuotu monia eri lajeja.




Pakko kyllä myöntää, että olen joskus ajatellut, että haluaisin kokeilla Montea. Tuli mieleeni tuo ajatus taas, kun raveja seurailtiin. En tiedä, saa nähdä saanko koskaan siihen mahdollisuutta.



Henkilön Sarin räpsyjä kuva.

Eniten itseäni messuilla kiinnosti suomenhevosten esteratsastusluokka, koska suomenhevoset ovat lähellä sydäntäni. Sitä oli todella mielenkiintoista katsoa. Hevoset olivat upeita ja ratsastajat taitavia. Esteillä kun oli tosi hienoa huomata hevosen ja ratsastajan yhteistyö, kuten myös kaikissa muissa ratsastusohjelmissa. Oli todella opettavaista katsoa, kun ratsukot suoriutuivat niin hienosti ja sulavasti. Onneksi kerittiin koko luokka katsoa, ennen blogiexpoa ja blogien palkitsemista.

 Ei se hyppääminen aina onnistu halutulla tavalla.



Blogiexpo ja blogien palkitseminen mentiin tässä välissä katsomaan, vaikka tämä pikku suomenhevosblogi ei skabassa pärjännytkään. Ensi kerralla vain uusi yritys, vai mitä! Oli kuitenkin todella hienoa jo olla ehdolla, kiitos siitä teille kaikille äänestäjille, lukijoille, seuraajille ja ystäville. Voitot meni jokaisessa kategoriassa oikeisiin osoitteisiin.

Messuilla oli kivasti järjestetty jokaiselle päivälle blogiohjelmaa. Mikä oli todella hieno juttu. Blogiexpon lisäksi minua kiinnosti Katri Vesalan pitämä haastattelu, jossa haastateltiin muutamia nuoria hevosbloggaajia. Harmikseni en ollut messuilla paikalla sunnuntaina, mutta olisin katsonut ohjelmanumeron jälkikäteen Playsson.netin instagramlivestä, jos olisin kerinnyt. Iso kiitos Playsson.netin järjestämälle blogiohjelmalle messuilla. Todella hienoa, että hevosblogeja nostetaan takaisin pinnalle.


Blogien palkitsemisten jälkeen ohjelma jatkui esteratsastuksella. Ja tietenkin se oli meidän ohjelmassa seuraavaksi. Sitä seurailtiin ja siinä jotenkin pystyin tunnistamaan ratsukoiden fiiliksiä ja olotiloja. Esimerkiksi, kun katsoin ratsukkoa esteradalla, niin ajattelin jotenkin näin, että "pitäisi hieman pyytää hevosta eteenpäin" noh en tiedä, mutta hevonen kielsi heti ajatukseni jälkeen seuraavalla esteellä. Toinen tapaus oli, että ajattelin yhden ratsukon suoriutumista ja mulla oli alusta alkaen olo, että tämä rata ei pääty kovin hyvin. Hevonen vaikutti hermostuneelta. Loppujen lopuksi ratsastaja putosi aika pahan näköisesti, mutta ei tainnut onneksi loukkaantua, sillä omin jaloin nousi maasta ylös hetken keräiltyään itseään. Onneksi olen sen verran sokea ihminen, että en edes huomannut kaikkia ratsastajien pikkuvirheitä.




Kenttä jossa nämä kaikki ohjelmanumerot vuorotellen olivat, niin näyti hieman pieneltä esteratsastukseen. Mutta ihan hyvin ratsukot siellä esteitä kuitenkin pomppivat.

Kun olimme päivän toisen esteratsastusluokan katsoneet, niin menimme syömään eväitä, mutta uusintarataan emme enää kerinneet katsomaan. Tämän radan jälkeen ohjelma messuilla loppui lauantain osalta, muta jatkui sunnuntaina.


Näiden tapahtumien ja ohjelmanumeroiden välissä kiertelimme messualueella. Kävimme ihastelemassa kaikkia hevos, ratsastus-, ja ravivarusteita. Enkä edes ostanut mitään itselleni. Etsin kyllä pantaa kypärän alle näille talvikeleille, mutta en löytänyt tarpeeksi halpaa. Kerkesin myös osallistua raviaiheiseen tietovisaan, siskoni avuatuksella. Sillä  varusteet oli hieman vieraampia mulle. Suunnittelin myös, että olisin käynyt kuva&kamera-messuilla myös, sillä ne olivat samaan aikaan Horse fairin kanssa. Emme tosin siellä kerinneet pyörähtämään. Ja ehkä parempi niin, sillä olisi varmasti tullut hinku ostaa toinen kamera puolijärkkärini seuraksi

Messuilla oli myös järjestetty erilaisia luentoja, muun muassa valokuvaukseen ja ratsastajan hyvinvointiin liittyen. Nämä myös kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta päivän toinen esteratsaastusluokka vei voiton. Seitsemään asti pyörittiin messukeskuksessa, jonka jälkeen lähdimme kohti Pasilaa ja kotimatkaa.


Mulla oli todella kiva ja opettavainen päivä messuilla. Tällaista heppatyttöähän kiinnostaa lähes kaikki hevosiin ja blogeihin liittyvät ohjelma. Näillä messuilla oli tosi kivasti monipuolista ohjelmaa, vähän jokaiselle jotain. Kun yksi päivä on näin tapahtumarikas, niin mitäköhän olisi, jos olisin ollut kolme päivää siellä?