ESTETUNTI JOKAPÄÄTTYI SAIRAALAAN

Kuvat: Sari Nikki.

Verryttelyssä kaikki meni vielä hyvin. Alkuun meillä ei ollut mitään ongelmia.

Viivi liikkui sopivasti eteen. Mutta heti kun oli vuoro hypätä, niin ajattelin, ettei tänään oikein onnistu.

Ei mikään. Ja kuinka oikeassa tuon ajatukseni kanssa olinkaan.

Ensimmäisen hypyn jälkeen Viivi pysähtyi heti esteen jälkeen ja veti pään alas. Ja tottakai sinkosin sieltä alas.

No ei mitään, selkä vähän tärähti, mutta heti vain takasin selkään ja uusi yritys. Tilanne toistui samalla tavalla,

mutta nyt päätin etten tule enää toiste alas ja kynsin, hampain kiipesin takasin satulaan, vaikka helpompi olisi

ollut mätkähtää maahan. Mutta päätin, että en halunnut pudota toista kertaa!

Tämän jälkeen hypyt sujuivatkin ihan ookoo. Aloin luottamaan, että hevonen ei enää testaile/pelleile.

Etenkin toisiksi viimeiset hypyt onnistuivat hyvin, se lisäsi luottamusta, että loppu sujuu hyvin.

Viimeisellä kerralla ristikkoa korotettiin pikkuisen. Viivi lähti hyvin kavaleteille, ristikko ylitettiin ja heti tuli stoppi ja pää meni alas. Ja tietysti sinkosin sieltä yhtä yllättäen alas. Aika hyvin jaloilleni tulin, mutta kuitenkin tasapaino ei pysynyt, vaan vauhdin siivittämänä kaatusin polven samalla vääntyessä, ikävästi. Sieltä ei sitten enää Viivin selkään noustu. Koska polvi vääntyi ikävästi tippuessani ja jalka ei kestänyt painoa juuri lainkaan.

SÄÄTÖÄ AKUUTISSA 

Tallilta päästyäni kotiin, kävin suihkussa, söin iltapalaa ja lähdin siskoni kanssa akuuttiin kun polvi oli turvonnut,

kipeä, eikä kestänyt astua. Ensin odotettiin kaksi tuntia väärässä paikassa,

kunnes selvisi, että meitä oltiin kutsuttu jo. Mutta kun mentiin kyselee, että minne meitä oli tarkoitettu mennä,

niin meidät oli ohjattu väärään paikkaan.

No sen jälkeen onneksi päästiin nopeasti hoitajan luokse.

Tai hän tuli meidän luokse käytävälle, vähän paineli polvea ja ohjasi röntgeniin.

Röntgenin jälkeen ei oltu edes päästy vielä takaisin odotusaulaan, kun meitä oltiin jo kyselty.

Mentiin sitten koputtaa lääkärin huoneeseen, niin siellä lääkäri tokaisi että "ja sun perässä mä oon joutunut juoksee" 

Vastasin, että: "no kuule, minkä sille voin, että mua ohjaillaan väärin ja käytiin me juomassakin tuossa." 

Hän antoi vain pari kipulääkettä, kunnes hetken päästä tuli uusi lääkäri tutkimaan polvea.

Hetken hän väänteli ja paineli sen mitä pystyi ja sanoi, että katsoo vielä kuvat ja kertoo sitten.

 Sain lisää kipulääkettä, koska edellisistä ei ollut tehoa.

Vähän ajan päästä lääkäri väänteli lisää jalkaa. Kertoi, ettei ole murtumaa, mutta näillä näkymin siinä on nivelkierukan repeämä. Ehkä mahdollisesti muutakin. Se selviää mangeettikuvauksissa, jotka on ensi toivottavasti ensi viikolla. Joudun myös menemään polven tähystyseikkaukseen, kuvausten jälkeen.

Tällä hetkellä jalassa on jalkatuki ja liikun keppien kanssa. Niin ja sain myös aika vahvat kipulääkkeet.

Istuin pyörätuolissa ja tottakai se odottelu oli tylsää, etenkin kun kipu jalassa vain illan ja yön mittaan lisääntyi.

Viihdytin itseäni näillä epäonnistumiskuvilla ja seikkailin myös sillä pyörätuolilla.

Tietysti aina silloin olin liikkeessä kun lääkäri tai hoitaja tuli tutkimaan ja kyselemään.

Tällä hetkellä on saikkua kolme viikkoa ja ensi viikolla saan tietää lisää lisätutkimusten jälkeen.

Niin ja se lääkäri ei osannut sanoa polven paranemisennusteesta vielä mitään.

Mutta näillä näkymin mahdollisesti pitkä tauko ratsastukseen tulossa, jos polvi on pahemmin rikki..

 Sehän mua harmittaa tässä eniten. Tietysti.

Pidetään kuitenkin sormet ja varpaat ristissä ja toivotaan, ettei polvi kuitenkaan olisi pahasti rikki! 

Vielä kun mikään ei ole varmaa, niin toivoa on!