25.1.2022

KATUVALOKUVAUSTA

Lähdimmme tiistaina koulupäivän jälkeen Lahden keskustan alueelle valokuvaamaan. Iltapäivä olikin aika tapahtumainen. Muutamia ihmisiä tuli jutustelemaan meille. Ensimäinen henkilö kertoi eräästä rakennuksesta, jota juuri purettiin, mitä kuvasimmme, olevan entinen jugurttitehdas. Seuraavaksi tavattu henkilö ilahtui meidät nähdessään, Lahden alueella kun paljoa valokuvaajia kaduilla ei näe. Etenkään iaompaa porukkaa kerralla. Ihmiset vierastavat ja vaihtavat kadun puolta kuvaajia nähdessään. Hän kuitenkin kertoi olevansa filmikuvaaja.

Huomasimme myös jonkin välikohtauksen, kun vartijat juoksivat kiiinni jotain henkilöä. Sekä kauppakskus Triossa oli palohälytys. Samana iltana etlari tiesi kertoa syyniin, autoilija oli ajanut väärään paikkaan ja osunut katossa olevaan sprinkleriin, joka oli aiheuttanut palohälytyksen.
 Kiinnitimme huomiota vain että kauppakeskus yllättäen tyhjennettiin, katuja kiersivät poliisit sekä paloauto oli kauppakeskuksen kohdalla.

Tammikuun kahden viikon etäopiskelun jälkeen pääsimme siis palaamaan takaisin lähiopetukseen, mikä olikin tosi mukavaa. Meillä on ollut dokumentaarisen valokuvauksen ja kuvallisen kerronnan kurssi. Tein dokumentaarinen valikuvauskurssin aikana näöstäni kuvakokoelman. Aiheena oli mun näkö ja miten mä näen maailmaa. Mikäli teitä kiinnostaa niin voisin jakaa kyseisiä valokuvia täällä blogin puolella.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

Tein myös vihdoin ja viimein itselleni ihka oikean kuvasivun. Pääset tutustumaan sivustooni tästä linkistä (klikkaa)


Mikä oli suosikkikuvasi?

 

5 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Etenkin tuo numero 6:sen valo on todella pysäyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyseinen kuva on myös oma suosikkini 😊
      Tuolloin oli myös aivan upea valo ✨

      Poista
  2. Itse pidin kuvasta 13. Tuli jotenkin Krakova fibat siitä. Itsekin pitäisi harjoitella juuri tätä katukuvaamista, en nimittäin osaa ollenkaan moista hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiehtova kuva. Keskellä pirteää kaupunkia, unohtunut ja ränsistynyt rakennus.

      Kannattaa kokeilla katukuvausta, se on yllättävän mukavaa 😊

      Poista
  3. Olipa tapahtumarikas päivä! Ympärillämme oikeasti sattuu ja tapahtuu kunhan jaksaa pitää silmät ja korvat auki.

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.