7.3.2022

HIIHTOLOMA

Loma meni mukavasti ja nopeasti. Vietin aikaani äänikirjojen parissa ja ulkoillen. Päivät olivat kauniin aurinkoisia ja mukavasti kevään saapuminen lähestyy, kun aurinkokin jo lämmittää hieman. Päivitin myös valokuvausivustoani ja editoin kuvia. Edes kameraa ei tullut montaa kertaa käytettyä. Tässä jotain mitä innostuin kuvata.




Pääsin kuvaamaan tuttuni koiria. He olivat aikamoisia kavereita, mutta mukavaa meillä oli.



Perjantaina 4.3. tein jotain, mitä en ole aiemmin uskaltanut. Lähdin ystäväni luokse Tampereelle, yksin. Aiemmin olen tehnyt reissuja aina jonkun kanssa. Olen arka liikkumaan yksin vieraissa paikoissa ja jo lähteminenkin saattaa olla iso kynnys. Kävimme syömässä, muumimuseossa ja kiertelimme kirpputoria. Meillä oli mukava päivä. Muumimuseossa oli paljon hienoja käsintehtyjä pienoismalleja se piirustuksia, siitä miten muumit ovat kehittyneet ja muuttuneet. Valitettavasti kuvaaminen museossa oli kiellettyä, joten kuvia sieltä ei ole.

Sunnuntaina menin vanhemmillekin pikkusiskon synttärikakulle. Hauskasti meitä on neljä, joilla on maaliskuussa synttärit, pari viikon sisään.

4 kommenttia:

  1. Itse en viettänyt talvilomaa tänä vuonna ollenkaan, vaan paahdoin töitä niska limassa. Tosin, meillä oli kyllä ihan mahtavat kurssit.

    VastaaPoista
  2. Ota Tampereen reissu uusiksi viimeistään kesällä. On hieno kaupunki, jossa on paljon nähtävää!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat talvikuvat!
    Luulisin, että myös opintojen kannalta on tärkeää, että tunnelmalliset hetket tulee kuvattua.

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.