Olin eilen taas tallilla.
Ensin autoin pikkusiskoani joka on aloittelija. Autoin hevosen valmistamisessa tunnille ja talutin häntä. He pujottelivat. Eli heillä oli kääntymisharjoituksia. Pikkusiskoni tunnin jälkeen söin välipalaa ja aloin valmistaa omaa hevostani tunnille.
Myös me pujottelimme.
Vuorotellen laukkasimme ympyrällä. kerran kävi niin, että meinasin tippua. Laukassa jalustin irtosi jalasta koska kantapää nousi.
Sillä hetkellä muistui mieleen kun laukkasin aikoinaan nuorella Vernalla ja jalustin irtosi. Tipuin silloin aidan ja hevosen jalkoihin. Hevosen kaviot potki minun jalkaa. Murtumilta onneksi säästyttiin.
Mutta eilen onneksi ei käynyt niin. Pysyin selässä ja sain jalustimen jalkaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin 😊
Perjantaina ja lauantaina kuuntelin Pelicansin pelejä.
Tällä viikolla tein myös hyvän työn. Joku oli kadottanut rekisteröintitodistuksensa. Vein sen poliisiasemalle. He jo tiesivät sen kadonneen.
Mukavaa sunnuntaita kaikille 😊
ihana sie suvi☺❤💘💗
VastaaPoista