18.10.2015

~ Lomakuulumisia ~

Hei!
Lomani on ollut touhua täynnä. Nähnyt veljen ja kaveria. Mutta mukavimmat päivät oli torstai ja lauantai. Minulla oli tallilla jossa käyn, lahjakortti yhteen ratsastustuntiin. käytin sen. Silloin, kävimme ensin pellolla, alkuverryttelemässä. kentälle palattuamme oli pikkueste ja otimme tuntumaa hyppäämiseen. Siinä oli kavaletteja ja pieni pysty. Loputunnista piti mennä ravia este&kevyessä istunnassa. Minulla oli Tomu, joka meni reippaasti, kun yleensä se on laiska :D
Lopuks Tomu säpsähti kissaa...
Siitä tunnista ei oo nyt kuvia, pahoitteluni. Pelto oli niin kauniin näköinen kun aurinko laski.

Lauantai:
Olin saanut Viiivin tunnille. Joka vaikutti hieman hermostuneelta, ehkä tais johtua siitä kun oli yksin Tallissa, muut hevoset oli kentällä.
Alku verkassa huomasin että Viivillä on energiaa. Tein voltteja, pysähdyksiä ja käyntiravi siirtymisä. Sain Viivin kuuntelemaan.
Ensin otettiin ravia ja laukka siirtymisiä. Sen jälkeen oli kouluradan vuoro. Se kuulosti ensin vaikealta, mutta kuitenkin oli aika yksinkertainen. Harjotusravissa voltteja, suunnanvaihdoksia, väliin kevyttä ravia, päätyihin laukkaympyrät. Viivi nosti laukkaympyrät tosi hienosti, Raviin siirtyminen ei ollut niin nopea mikä olisi pitänyt olla, mutta hyvin suoritettiin se.

Kuvia eilisestä tunnista.

Tämä on mun lemppari kuva









Loppuraveissa Viivi oli innoissaan ja energinen, koska nosti laukkaa vähän väliä. Loppukäynnissä kuitenkin oli rauhallinen.

Nyt aion nauttia viimeisestä lomapäivästä niin jaksaa sitten huomenna mennä kouluun viikoksi. Pian myös tulee se kysymys-vastauspostaus :)
Ja hyvää lomaa niile joilla se alkaa huomenna!




4 kommenttia:

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.