SÄ KYSYT MITÄ MÄ PELKÄÄN, SAMAAN AIKAAN MÄ PIIRRÄN KYSYMYSMERKIN SUN SELKÄÄN

Olen ihminen, joka ei tykkää näyttää toisille ihmisille tunteitaan ja onhan naurunikin vain yksi ominaisuuteni. Minkä täälläkin olen muutamaan otteeseen maininnut. Joskus koulussa oli portfolio tehtävä, jossa piti kirjoittaa asioita, mitä pelkää. Kyseinen tehtävä oli vaikea, enkä saanut kirjaintakaan paperille. Loppujen lopuksi kyllästyttyäni tehtävään, aloin tekemään toista tehtävää. Sain kuitenkin tehtävän tehtyä, omassa rauhassa, toisena päivänä, koska halusin mennä eteenpäin niissä tehtävissä.

Kaikki peloista ja muista tunteista puhuminen sekä niiden näyttäminen on vaikeaa. Mutta miksi on? Siihen, en itsekkään tiedä vastausta. Oikeasti olen heikompi, mitä annan muille ymmärtää, kovan kuoren alla on herkkä sielu. Pelkään enemmän, mitä uskallan edes myöntää ja ne tuntuu ihan tyhmiltä ja turhilta, vähättelen niitä. Ehkä en vain luota ihmisiin?

Pelkään ampiaisia, koska ne ei ole ikinä pistänyt mua, pelkään, että ampiainen pistää ja saan jonkun allergisen reaktion juuri silloin, kun olisin yksin. Pelkään pimeätä, koska omistan liian vilkkaan mielikuvituksen ja pimeällä alan kuvittelemaan kaikkia kauheita asioita mitä mulle kävisi. Ulko-ovelta varastolle on ehkä noin 10 metriä ja juoksen sen matkan, koska en halua olla pimeässä. Olen viimeisiä viikkoja työharjoittelussa ja nyt on ollut kahdeksan aamuja, pyörällä en ole voinut enää mennä, kun on pakkasta ja plussaa vuorotellen ja kolmen kilometrin matka on tuskallista kävellä, kun mielikuvitus laukkaa kovaa vauhtia keksien mitä milloinkin, sydän pomppii tuhatta ja sataa ja tuskan hiki valuu otsaa pitkin. Pelkään, että menetän mulle tärkeitä ihmisiä ja jään ihan yksin.

Peloista on hyvä puhua jollekin, vaikka kaverille, jos siltä tuntuu, mutta mikään pakkohan ei ole. Tärkeintä on, että ne ei vaikuta arkielämään. Tätä postausta kirjoittaessani rupesin miettimään, että vaikuttaakohan tuo pimeän pelko muhun ehkä hieman liikaa? En tiedä, mutta ensin kielsin sen. Olen kyllä alkanut siedättämään itseäni ja tällä hetkellä pakotan itseni kävelemään ulko-ovelta varastolle, sinä onnistun ihan hyvin ja seuraava askel onkin, että en juokse ollenkaan. Vasta sitten alan pohtimaan, että mites noi työharjoittelumatkat onnistuisivat ilman pelkäämistä.

Miksi kirjoitin peloistani? Koska se on mun tapa kertoa asioistani, myös niistä ikävistä asioista on joskus pakko kirjoittaa. Ihmisten pelot on ihan luonnollisia asioita, eikä niitä kuuluisi kenenkään hävetä. Jos mä voisin tuon jotenkin itselleni sanoa ja ymmärtää sen. "Suvi, sun ei tarvitse olla jääkuningatar."

Tämä postausidea syntyi tänään kävellessäni sen kolmen kilometrin matkan töihin aamulla ja tietysti halusin toteuttaa postauksen, vaikka tämä ei lempiaiheeni olekaan. Toivottavasti pystyn postauksellani jotenkin rohkaisemaan teitä puhumaan ja käsittelemään pelkoja, sillä on aika ahdistavaa, jos ei pääse peloista eroon tai ne alkaa vaikuttaa arkeen. Olisin myös todella kiitollinen, jos vastaisit muutamaan alla olevaan kysymykseen.

Mitä sä pelkäät?

hallitseeko pelot sua liikaa?

Ootko päässyt eroon jostain pelosta?