12.1.2022

LIKOLAMPI TALVELLA


Meidän joululoma koulusta päättyi 2.1.2022 ja vuoden ensimmäinen koulupäivä oli 3.1.2022. Loman jälkeen koulu jatkuu harmillisesti etänä ja itsenäisesti opiskellen. Alkuviikon olimme täysin etänä ja loppuviikko; keskiviikko ja perjantai olivat itsenäistä opiskelua , kuten  editointia, kuvien skannausta tai mitä onkaan kesken. Itse olin parin kaverin kanssa editoimassa aiempaa lyhytelokuvaa ja skannasin myös filmikuvia joulukuulta. Toivon, että meidän etäkoulu jää näihin kahteen viikkoon.


Loppiaisena keksin, että haluan lähteä kuvausretkelle Likolammelle, joka on kotoani 2,5 kilometrin päässä. Mun kävelymatka lammelle oli suunnilleen 3 kilometriä, kun menin vahingossa kiertotietä. Samaa reittiä, jota olin pyöräillyt aiemmin kesällä pyörällä. Kävellen olisi ollut oikoreitti, minkä tajusin vasta siinä oikoreitin kohdalla.


Halusin nähdä lammen kiertävän metsälenkin talvella. Polku oli vaikeasti löydettävissä ja samoilin metsässä suunnilleen kaksi tuntia. Alkuun suunnistaminen oli vaikeaa, koska mitään polkuja ei meinannut löytää lumen alta. Onneksi eksymisen vaaraa ei kuitenkaan ollut, koska alue oli pieni ja muistelin viime kertaani ja silloin totesin, että kaikki on okei, kun lampi pysyy oikealla puolellani.

Lenkkiä kiertäessäni joku pariskunta tuli juttelemaan kanssani. He kertoivat, että kannattaa käydä pirunpesällä. Vastasin, että oon mä siellä joskus käynyt. Niin silloin oot ollut pieni, etkä ole ymmärtänyt paikan hienoutta. Vastasn, että jotenkin näin sen täytyy olla. Ehkä mun täytyy käydä siellä talven jälkeen, jotta ymmärtäisin, että miksi kaikki sanovat paikan olevan upea.






Kiertelin polkuja ja samalla etsiskelin lumen alle hautautuneita puuveistoksia. Löysin niitä kaksi. Ihailin ja ikuistin kaunista valoa odotellessani auringonlaskua.





Kotimatkan menin sitä lyhyempää reittiä, mutta koska olin aivan kylmissäni, sormet ja varpaat kohmeessa, niin poikkesin kauppaan lämmittelemään, kauppa kun oli sopivasti matkan varrella. Ostin itselleni pinaattilettuja ja kaksi joulujuissia. oon nimittäin tykästynyt siihen mehuun. Täytyy ostaa sitä niin kauan, kun sitä vain on kaupassa.

Tästä linkistä pääset näkemään tämän saman luontopolun kesältä
.









 



12 kommenttia:

  1. Lumiset on maisemat Likolammella, kaunista katseltavaa, mutta kylmää koettavaa:) Toivottavasti pian pääsette taas kouluun ihan paikanpäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kaunista ja lumista. Ja onneksi pääsimme takaisin kouluun, nyt onkin kiirettä riittänyt. 😊

      Poista
  2. Ihania talvimaisemia ja upea valo! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia! Varmasti kiva lenkki, kauniit talvipäivät on parhautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä oli kiva kuvausreissu. 😊 Niin on 👌

      Poista
  4. Olet kyllä kauniisti saanut valon kuviin, etenkin tuo missä korkeat männyt on ihana.

    VastaaPoista
  5. Suomessa joka vuodenaika on upea ja saa niin erilaisia kuvia joka vuodenajalla. Mutta jotenkin talviset kuvat luovat sellaisen sadunomaisen maailman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä. Talvi onkin lempi vuodenaikana 😊

      Poista
  6. Loppuu hyvin - kaikki hyvin! Onneksi löysin polun ja sait upeita kuvia.

    VastaaPoista
  7. Aivan upeat kuvat! Kannatti mennä lenkille 💕

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.