5.3.2016

~ Mä oon onnellinen ~

Hei taas! Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu hyvää, loma meni tosi rennosti ja kivasti. Myös nopeasti. Mutta kaiken kruunasi tämän päivän ratsastustunti. Mulle oli laitettu, Rita. Ensireaktio oli, että: "voi eih" Ja muistui tämä putoaminen mieleen:

~Kun laukat sujui rauhallisesti, en osannut odottaa seuraavaa tapahtumaa. Odotin, että edellä menevä menee. Huomasin, että Rita puree kuolaimeen, ja oli menossa. Pidättelin, tein sahausliikettä ja ajattelin, että nostan laukan L-kirjaimessa, vähän ennen oikeeta kohtaa. Mutta en ehtinyt kun Laukka nousi kulmassa, Ja Rita hyppäs ensin hieman pystyyn ja pukitti. Roikuin kaulalla ja ajattelin, etten tipu, samalla kuulin että opettaja huutaa "RITA"
Tuli uudet pukit, ja tipuin niskoilleni. Samalla pomppasin pystyyn. Hetken keräilin itseäni, ja katsoin kun muut vielä laukkasi. Pian nousin jo hevosen selkään.~

Mulle sanottiin, että voin vaihtaa Vernaan, tai Riiaan. Mutta en halunnut!  Samalla kun harjailin Ritaa opettaja hieman hieroi, sen selkää oikealta puolelta ja myös venytteli sen etujalkoja.
Myös kuulin, että Ritaa oli irtojuoksutettu ennen meidän tuntia, niin oli silloin saanut pukitella ja pelleillä. Purkaa sitä ylimääräistä energiaa. Ennen kun menimme kentälle, Rita jotain pientä sähläystä yritti aloittaa ja tiputti leipälaatikon lattialle, siloin mietin, että pitäiskö hevonen kuitenkin vaihtaa,mutta edelleen en halunnut!

Alkukäynneissä Rita muutaman kerran yritti mennä Tomun perään (kun se tykkää mennä sen tai jonkun muun perässä) mutta kun en päästänyt sitä niin sen se sitten lopetti. Rita oli heti jo tosi rauhalllisen oloinen. Ravisiirtymiset  meni tosi hyvin, vähän oli alkusi tönkköä. Pian kentälle tuli pari puomia ja ylitimme niitä käynnissä ja ravissa. Molempiin kierroksiin mentiin, Rita oli tosi hyvä, eikä pelleillyt. Samalla tein käynti-ravi siirtymisiä.
Seuraavaksi puomeista rakennettiin pieni ristikko.
Toisella pitkällä sivulla oli se, este ja sen jälkeen tein aina käynti, ravi, seis-siirtymisiä. Sillä toisella pitkälllä sivulla. Pari ensimmäistä hyppyä taisin hieman jännittää, ja mietin, että koska hevonen innosstuu ja alkaa pelleilemään. Mutta ei alkanut missään vaiheessa. Onneksi mun "epäröintini" ei tarttunut hevoseen. Alkuun menin sitä ristikkoa, vain ravissa. Rita, ei edes nostanut laukkaa vaikka pyysin.
Sitten kun vaihdoimme suuntaa, eli ratsastimme tallille päin. Ja hyppäsimme sen esteen, niin Rita "heräsi" eli se laukka nousi pienistä avuista. Muutaman onnistuneen kerran jälkeen vaihdoimme taas suuntaa, niin että mentiin tallista poispäin ja kokeiltiin, että nouseeko hevosilla näin laukka. Ja kyllä nousi. Laukka-avut, laukka nousee, kohti, estettä ja hyppy. Sen jälkeen tuli pienet pukit. Mutta muistin opettajan ohjeen, "nojaa taakse, ja anna vapaat ohjat" ja sitten Rita olikin jo ravissa ja siirryimme käyntiin. Ritalla ei auta, että alkaa pidättämään, sahaamaan, silloin ratsastaja häviää. Minkä huomasin viimekerralla :D
Kaikki hypyt ja laukat ja siis KAIKKI, koko tunti sujui Ritalta tosi hyvin. Rita oli tämän tunnin yllättäjä, Kun kävelimme talliin, mulla oli virne korvasta korvaan, Olin niin iloinen kun tunti meni Ritalta Hyvin <3
Palkkioksi Rita sai paljon taputuksia, kehuja jokaikiseltä ihmiseltä, sokeria ja porkanaa :)

Vanha kuva musta ja Ritasta, kun ei ollut kuvaajaa mukana.
Mä tykkään susta niin,että halkeen... <3


~Sama mulle vaik satais Taivas ois pilvinen Tää on kaunis päivä, Mä oon sopivasti onnellinen.~
Ilmeeni, ja fiilikseni mahtavasti sujuneen tunnin jälkeen.

Snäppilaatuinen maisemakuva

En kyllä ole, ikinä ollut näin iloinen ja onnellinen, yhden onnistunen tunnin takia. Nautitaan nytten kun vielä voi. Koko kotimatkan vain virnuilin ja hyräilin kun muistelin Ritaa ja tuntia. :)

Se olisi viikonlopun jälkeen paluu arkeen, eli kouluun ja töihin. Vielä olisi kaksi viikkoa työharjoittelua jäljellä. Mukavaa viikonloppua kaikille :)




3 kommenttia:

  1. Kuulostipa kivalta! Onneksi Rita meni nyt nätimmin ja tunti onnistui hyvin :)

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.