26.3.2016

~ demostrointia ~

Hei.
Tänään lähdin pyörällä tallille. Olin vartin etuajassa. Puoli kaksitoista aloin hoitaa Vikkania. Harjailin sitä pitkään, kun sillä on tosi paljon irtokarvaa. Loput valmistin aika reippaasti. Kentälle päästyä kiristin satulaa yön ja mittasin jalustimet. Nousin selkään ja lähdin lämmittelemään Vikkania käynnissä.

Alkuläyntien jälkeen, vasemmalla kierroksella mentiin pitkät sivut ravia ja päätyihin pääty-ympyrät käynnissä.
Suuntaa kun vaihdettiin (oikealle) muuten sama mutta en enää kävellyt. Menin ravissa pitkät sivut ja ympyrät. Samalla asettaen Vikkania sisään vaihtelevalla onnistumisella. Ravailtiin jonkun aikaa. Kunnes siirsin käyntiin.
Kävelin sen aikaa kun tomun ratsastaja harjoitteli ravia liinassa (tämä toinen oli siis aloittelija). Mulla siis silloin välikäynnit.

Tuli mun vuoro laukata. Menin pääty-ympyrälle. Nostin laukan mutta pääty-ympyrän pitäminen kasassa ei onnistunut kun Vikkan lähti romun perään joka oli toisella pääty-ympyrällä. Muutaman kerran nostin laukan ja samalla yritin parantaa ympyrää, ympyrän muotoiseksi.
Lopulta siirsin käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Tomun ratsastaja alkoi taas arvailemaan.  Minä sen ajan tein käynti-ravi siirtymistä.

Pääsin myös demostroimaan tomun ratsastajan virheellistä ravi-istuntaa. Myös näytin oikean tavan istua ravissa. Kyllästymiseen saakka odotin että pääsen laukkaamaan.
Lopulta pääsin laukkaamaan  (vasen kierros). Menin taas pääty-ympyrälle. Laukka nousi nyt paljon paremmin ja ympyrä pysyi kasassa vaikka yritti mennä tomun perään. Muutamat laulat laukattuani vaihdoin vielä suunnan ja nostin laukan oikeaan. Laukka nousi ja pysyi hyvänä. Ja ympyrä pysyi kasassa.
Laukkojen jälkeen ravilin hetken ja siirsin loppukäynteihin.



Lähdin maalle hetkeksi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.