2.2.2017

Mitä hiuksilleni kuuluu nyt?

Moikka! Olen kerran aiemmin tehnyt postauksen nimeltään olet mitä syöt. Siinä postauksessa kerroin keliakian oireista minulla, tutkimuksista, siitä, että loppujen lopuksi vältin ehdottoman keliakian. En siis tarvitse täysin  gluteenitonta ruokaa. Postauksen voit lukea TÄÄLTÄ

Siinä edellisessä postauksessa  kerroin myös kuinka huonossa kunnossa hiukseni olivat. Hiuksianihan leikattiin toukokuussa ja ekokuussa, molemmilla kerroilla viisi senttiä huonoja, kuivia ja hamppuisia latvoja pois. Tästä tilanne on muuttunut paljon, joten ajattelin kertoa teille mitä hiuksilleni tällä  hetkellä kuuluu.

Nyt edellisestä leikkauksesta (elokuussa ed leikkaus) on kulunut vähänyli viisi kuukautta (kohta melkein puoli vuotta) ja ilokseni olen huomannut tämän syksyn ja talven aikana, että hiusten latvat eivät ole kuivat juuri ollenkaan. Kiilto on palautunut. Ne on pysynyt hyvässä kunnossa, mutta kasvanut pituutta hieman hitaammin, kuin ennen. Hiukset myös ovat tuuheentuneet ja paksuuntuneet vähän niskan kohdalta. 


Ruokavalioni on muuten sama. Eli syön vähä gluteenista ruokaa. Olen lisännyt ruokavaliooni monivitamiinit, hedelmiä, sekä veden juonnin. Yritän juoda vettä noin litran päivässä. Jos unohdan veden juonnin useampana päivänä peräkkäin niin hiukset tuntuvat kuivilta. Tammikuussa myös ostin briorin extra hiusravintolisän. Sillä saan apua siihen, että hiukset pysyvät hyvässä kunnossa. 

Hiuksiani hoidan samalla tavalla, kuin aina ennenkin. Pesen ne kolme kertaa viikossa, suihkun jälkeen ja välillä aamuisin lisään hiusoljyä sekä hoitoainesuihketta. Hiuksiani harjaan tangle teezerillä sekä tavallisella harjalla. Ennen suihkua teen myös itse itselleni päähieronnan.


Pyrin myös vaihtelemaan erilaisia kampauksia, jotta ponnari ei kuluta samaa kohtaa hiuksista. Ponnareina käytän pelkästään puhelinjohtoponnareita. Suosikki kampaukset ovat erilaiset letit, ponnarit, nutturat ja klassinen hiukset auki. Mikään kampauksista ei myöskään saa olla liian tiukka, vaan niiden kampausten pitää olla rentoja.

Tämmöisiä hiuskuulumisia tällä kertaa. Toivottavasti pituutta hiuksiini tulee tämän vuoden aikana lisää. 

4 kommenttia:

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.