27.2.2022

RAKENNETTU / LAVASTETTU VALOKUVA

Tämä kulunut viikko on ollut aika kiireinen ja stressaava, koska alkuviikkoon tuli paljon tehtävien palautuksia.  Punahilkan storyboard piti olla valmis, tiedeopiskelijoiden CV-kuvausten kuvat piti editoida ja lähettää ja sekä rakennetun valokuvan editointi ja palautus myöskin. Kuvaushommat sain tehtyä, mutta punahilkka jäi kesken. Luultavasti piirtelen sitä nyt hiihtoloman aikana.

Maanataina meillä oli kuitenkin ihan hauska aamupäivä. Yleensä kun tunnilla kirjoitamme ja mietimme kirjoittamista, niin tällä kertaa saimme esittää toistemme kirjoittamia kohtauksia. Alkuun ajattelin, että en halua mennä esiintymään, mutta sain kohtaukseksi kaupareissun, jossa pohditaan vegaanisen ruoan vaihtoehtoa. Aiheena oli, että pitäisiö pysyä nykisessä, eli lihansyönnissä, vai siirtyä vegaaniseen ruokavalioon, koska taustalla oli nähty aiheeseen liittyvä dokumentti. Itse kun olen kasvissyöjä, niin aihe oli helppo ja itseänikin kiinnostava, joten päädyin sitten esiintymään.
Kuitenkin kohtauksessa mun piti olla epävarma valinnoistani, mutta sehän oli haastavaa, sillä lähdin täysillä ja tunteellakohtaukseen joten vitsailin, että mun olisi pitänyt olla kohtauksessa se lihansyöjä. En kylä tiedä olisinko sitten osannut sitäkään roolia, olla vahva lihansyöjä, kun sitä ei oikesti ole. Hauskaa kuitenkin oli!
 
Vielä maanantaina oli juhlapäivä koulussa! Ruokailussa saimme muun muassa mustikkapiirakkaa jälkiruoaksi.

Yhtenä iltana sain inspiratiota kuvata ja kokeilla erilaisia ideoita.
 
Rakennetun valokuvauksen kurssin lopputulos. Haastavinta toteutuksessa oli se, että oli ideoita ja tuli lisää ideoita. Ideat ja suunnitelmat muuttuivat. Lopulta ajanpuute vaikutti aika paljon ja päätin luopua osasta suunnitelmistani ja lopputulos oli aika kiva. Kurssi kesti kolme viikkoa, joka meni todella nopeasti teorian, suunnittelun, toteutuksen, editointinnin ja loppupalautteen parissa.

Hassua kuvitella, että nyt ollaan jo hiihtolomalla. Tuntuu ihan siltä, että vastahan oli joululoma. Loman alkajaiksiksi kävimme Arnoldissa kahvilla ja valokuvaamassa.


Perjantaina myös poikettiin Salpausselän kilpailuissa kuvailemassa. Kävimme hiihtomuseossa ja seurasimme mäkihyppyä jonkin aikaa. Iltaa kohden lumisade hieman väheni. Hiihtomuseon mäkihyppysimulaattori oli ihan hauska, vaikka Sitä kokeillessani minua alkoi pyörryttämään.

Kotiin lähtiessäni odotin bussia noin 45 minuuttia sillä kaksi vuoroa jäi jostain syystä välistä. Onneksi lopulta toisen reitin/linjan bussi saapui (myöhässä sekin) ja pääsin vihdoin lähtemään kotiin. Ihmetyttää vain, että miten on mahdollista, että kaksi peräkkäistä vuoroa jää ajamatta? Luulisi bussiyhtiöillä olevan varalle linja-autoja tälläisiin tilanteisiin.

Katsotaan, että saanko palautteeseeni vastausta. Viimeksi kun jätin bussikuskeista palautetta, en saanut vastasuta. Silloin tällöin kuskit ajavat ohi pysäkkini, vaikka painan pysäytysnapia ajoissa. Näkövammaisena on aika haastavaa jäädä vierraalla pysäkillä, josta ei osaa reittiä kotiin. Viimeksi samoilin pimeässä lumisateessa puoli kymmeneltä illlalla puoli tuntia ennen kuin löysin teini kotiin.
 

Vime päivinä on kaikki muuttunut. Yksi silmänräpäys ja maailmantilanne on jälleen uuden kriisin kourissa. Nyt loman ajaksi hiljenen somesta ja otan kaikesta pienen hengähdystauon, lataan akkuja, ulkoilen, valokuvaan ja pidän mukavan hiihtoloman.




10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Tykkään varsinkin tuosta, missä on nainen sateenvarjon kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Maailmanmeno on ollut tosi raju viime aikoina. Ojasta allikkoon. Toivottavasti jollain tavalla elämä palautuu raiteilleen.

    VastaaPoista
  3. Kuullostaa hyvältä suunnitelmalta vähän ladata akkuja ja pitää some breikkiä. Odotan jo innolla lomasi kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti.
      Kiva kuulla, laitan niitä jakoon, luultavasti tämän päivän aikana. 😊

      Poista
  4. Noinhan se menee sitten työelämässäkin, välillä on kiire ja stressiä ja sitten taas tahti hiljenee ja syke tasaantuu. Monesti juostaan kilpaa ajan kanssa ja tehdään kompromissejäkin, jotta työt tulee tehtyä. Teidän koulutuksessa on siis sitäkin kautta hyvää valmennusta tulevaan.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania maisemakuvia. Pitäisikin saada hiukan aikaiseksi kuvata ympäristöäänkin kuin vain vaatteitaan...

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.