3.9.2016

Elokuun suosikit

Moikka! Nyt kun elokuukin on jo loppunut, niin olisi aika taas käydä läpi näitä kuukauden suosikkeja. Tällä hetkellä on elokuun viimeinen päivä, kun tätä postausta keskiviikko aamupäivänä kirjoitan. Olen kotona syysflunssan kourissa, jouduin koulusatkin lähtemään tiistaina, kesken koulupäivän. Josta en tykännyt yhtään. Olisin paljon mielummin ollut koulussa opiskellut ja nähnyt kavereita, kun tylsitstynyt yksinäni. Jos kuitenkin, nyt mennään tähän postauksen aiheeseen; Tällä kertaan nämä suosikit liittyvät enenmmän tänne blogin puolelle, kuin itseeni. Toisaalta olen myös miettinyt, että teenkö näitä suosikkipostauksia enään ollenkaan.Vaikuttaa nimittäin siltä, että kukaan ei ole kiinnostunut näistä suosikkipostauksista. Mutta toisaalta näitä on ollut kiva aina käydä läpi. Saa nyt sitten nähdä onko tämä viimeinen suosikkipostaus vai ei.

Suosituin postaus
Suositut tekstit-listassa 1.senä on jo kolmatta viikkoa on Kolmen hevosen ratsasastus -postasus. Silloin kävin siskoni kanssa hänen ystävänsä luona ratsastamassa. Hyppäsin esteitä yhdellä ponilla ja päääsin vähän ratsastamaan parilla muulla hevosella. Toisaalta taas tilastojen mukaan, ensimmäisenä on Estekurssi - päivä 3 -postaus. Joten nämä kaksi postasuta ovat olleet ilmeisesti lukijoiden suosikkeja elokuussa. Muutenkin luettuja postauksia ovat olleet, estekurssin kolme päivää, este treenit ja estekilpailut! Tämän perusteella este ja hyppyaiheistet posatukset kiinnostavat teitä. 

Kommentit
Kommentteja tuli ennätysvähän elokuussa. Niinkin suuri määrä, kuin kaksi kommenttia. Lisättynä omat vastaukset kommentteihin, niin neljä yhteensä. Eihän tätä voisi sanoa suosikiksi noin pienen määrän takia, mutta kommentit piristävät aina paljon. Niitä on aina kiva lukea, kiva vastata ja kiva kuulla toisten mielipiteitä.
Heinäkuussa kommentteja tuli 17. Eli saman verran kuin posatuksia. Tässä tietenkin jätin omat vastauskommentit laskuista pois.
Kesäkuussa taas tuli vain kolme postausta, ja silti seitsemän kommenttia. Ilman omia vastauskommentteja. Toki vastasin kaikkiin kommentteihin.
No jokaisena kuukautena kaikki on ihan erilaista, enkä tietenkään pakota ketään kommentoimaan! Tämä kommenttein vähyys elokuussa on vain hieman ihmetyttänyt minua.

Tämä oli kuukauden ensimmäinen kommentti, joka tuli estekisat-postaukseen...

...Ja tämä tuli Blogin 1v synttärit-postaukseen
Molempiin posatuksiin, linkit alempana, kohdassa "oma suosikki postaus"
Mutta, ei itseäni haittaa vaikka kommentteja ei tulisi. Vähän vain yllätti tämä määrä. 

Tykätyin instagram kuva
Instagramin tykätyin kuva elokuussa. Oli kuva jossa kättelen tuomaria, näyttää, että hymyilen, mutta oikeasti sanon jotain "kiitos" muistaaseni. Kuvalla musitelin, edellisiä koulukisoja ja pohdin/jännitin tulevia estekisoja. Jännittäminenhän ei yleensä kuulu tapoihini,  mutta tämä oli poikkeus, koska kerkesin vain yksiin treeneihin. 



Kaikki hyppäämiseen liittyvä
Elokussa pääsin hyppämään esteitä, viidesti. Kaksi kertaa ennen kisoja, kilpailuissa ja kolmen päivän estekurssilla. Joten olen tyytyväinen ratsastuksellisesti, harvoin nimittäin pääsen näin useasti hypäämään. Varmasti tuli vähän jotain kehitystä. Kisoihin ja kurssiin olen tosi tyytyväinen. Eniten ratsastin myös Vikkanilla, kisat, kurssi. Joten se on ollut blogissa ja instagramissa "kuukauden päätähti"
Elokuun estekisat meni kanssa tosi loistavasti! Mihin olen tosi tyytyväinen. Ainoana, puhtaan radan ratsastanut, vaikka olin silti viides. En kuitenkaan viimeinen. Nyt ollaan kilpailu kerrallaan parannettu. Estekurssilla myös hyppäsin korekeampaa kuin ikinä ennen. Aiemmin vain 40-50. Kurssilla viimeisenä päivänä, viimeinen este oli noin 60cm. 


Postaus määrä
Elokuussa tuli yhteensä 15 postausta. Vain kaksi vähemmän, kuin heinäkuussa. Tähän määrään olen itse tyytyväinen, koska pelkäsin, että ei jää näin paljoa aikaa koulun takia. Mutta toisaalta elokuussa myös tapahtui paljon erilasia asioita niin oli helppo kirjoitella kaikesta tapahtuneesta, vaikka koulukin oli alkanut. ja koneeni oli rikki/epäkunnossa. Hyvin siis selvittiin ja sain tänne posatuksia. Joten eiköhän jatketa samalla mallilla, ja pidetään tämä blogi aktiivisena!

Oma suosikki postaus
Ovat: Estekisat ja toinen suosikkini on Blogin 1v synttärit, nämä kaksi postasuta onnistui vain jotenkin hyvin. Kirjoitus on selkeää, tekstiä ja kuvia on kivasti. Blogin 1vuosi synttärit-posatuksessa taas aiheena on epäonnistuminen, mitä harvoin blogeissa julkaistaan. Aina vain halutaan onnistuneita juttuja blogiin. No kyllä itsekkin haluan. Mutta kun tuon idean keksein, niin oli se pakko vain toteuttaa. Toivon, että muutkin uskaltavat julkaista joitain epäonnistumisiakin. En toki rupea ketään siihen pakottamaan, jos ei itse tahdo!

Omat lempparit
Musiikki: cheek All Good Everything
Ystävät: Kun koulu alkoi, olen nähnyt enemmän luokkalaisiani, vanhoja ystäviäni ja myös tutustunut uusiin opiskelijoihin. Samalla saanut uusia kavereita.
Koulu: koulun suhteen minulla on ollut hyvä motivaatio, ollut aktiivinen, tehnyt tehtävät ennätysnopeasti ja muutenkin koulu alkoi tänä syksynä paremmin, toisin kuin vuosi sitten. Nyt olen ammattikoulun toisella vuodella. Huhhuh! Vou, miten nopeasti aika menee. Muutaman viikon päästä, myös alkavat työharjoittelutkin. Ehkä just siksi on motivaatiota kun tietää, että pääsee kohta tekemään töitä. Eikä tarvitse istua kahdeksaa tuntia koulussa. :D
Blogin facebook: Tein tälle blogille instagramin lisäksi oman facebook sivun. Mikä on ollut erittäin kätevä, kun sinne on voinut linkata blogia ja kuvia yms. Sinne pääset tästä (klikkaamalla)
Tietokoneeni: koko kesän ollut virhepäivitysten vallassa, nyt elokuun lopussa, kun heppu kävi asentamassa siihen zoom text päivityksen plus muut tarvittavat päivitykset ja postamassa ne virheet niin kone on alkanut pikkuhiljaa toimimaan paremmin. Vihdoin pääsen, ottamaan koneeni kouluun ja päivittänään blogia koneella.

Elokuussa, myös puput olivat kasvaneet sen verran isoiksi, että valjaat olivat sopivan kokoiset. Ja muutaman totuttelukerran jälkeen puput olivat myös oppineet ja tottuneet valjaisiin. Vielä kun molemmat tottuvat kynsien leikkaamiseen, niin pärjätään hyvin. Tossa yksi päivä, kun pupyilta kynsiä leikattiin, niin Lilja rimpuili sylistä karkuun ja siinä sitten vähän liikaa leikattiin pupulta kynttä. Sen jälkeen siitä tuli pikkasen verta ja seuraavana päivänä Lilja juoksi alkuun karkuun. Luultavasti vähän säikähti sitä tapausta. Lopuksi Lilja tuli itse minua nuuhkimaan, jonka jälkeen sain pidettyä pupua sylissä, ilman vastarintaa. Molemmilta saimme sinä päivänä onneksi kynnet  hyvin leikattua.

Mitä tykkäsitte tälläisesta suosikkipostauksesta? 

6 kommenttia:

  1. Ihan sika kiva �� vähän erilainen ku yleensä. Tälläsii vois olla aina sillon tällön
    esim. 1-2 kertaa vuodessa ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No täyryt sitten koittaa twhdä tällaisia lisaa aina välillä :)

      Poista
  2. Mukavan erilainen postaus! Oli kiva kuulla sun suosikeista :)
    Myös joku semmonen postaus, missä sä esittelet sun suosikkiblogei ois mukava! Eli linkkaa blogis - postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehjä sit jatkan näitä suosikkipostauksia. Noh, voisin ainakin yrittää koittaa tehä semmosen postauksen. Jos osaan :D kiitti vinkistä!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! :) Kivan oloinen Blogi sulla :)

    https://laikunseikkailut.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käyn kurkkaamassa sun blogiasi :)

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.