5.3.2017

Hiihtolomani

Moikka. Tässä tulee teille hiihtolomaviikkoni-postaus, mitä kaikkea tuli lomalla tehtyä. Tällä kertaa olin melkein joka päivä liikenteesä. En ainaaan päässyt tylsistymään, kun oli joka päivälle jotakin pientä menoa ja tekemistä.

Maanantaina yritin varata hammaslääkäriin aikaa, siinä epäonnistuen. Soitto ei edes kerinnyt hälyttämään, ennen kuin puhelu jo katkesi. Lopulta sain ajan varattua torstaile. Muuten oleskelin ja suunnittelin lomaviikon tekemiset.

Tiistaina näin ystävääni Lahdessa. kävimme kahvilla, juttelimmme sekä vaihdoimme kuulumisia.


Bussikuskit ovat outoja, kun katsovat ihmisen pituutta, joka saattaa hämätä, jolloin pääsee lapsen hinnalla, vaikka olen 19, kohta jo 20.  Usein ne multa kyllä kysyy "olenko aikuinen vai lapsi" ja kun vastaan aikuinen, niin he eivät meinaa uskoa sitä.


Keskiviikkona menin ratsastamaan, pääsin maastoon. Maastoon sain Vikkanin, joka oli rento ja rauhallinen. Tykkkäsin olla maastossa, kesllä pariin otteeseen varasin maastoreissuja, mutta jouduin aina perumaan, kun tuli este. Nyt onneksi ei tullut mitään estettä. Maastoreissu sujui hyvin, vaikka parilla ravipätkällä Vikkan innostui laukkaamaan. Vähän myös mulkoiltiin traktoria ja heinäpaaleja pitäisikö nyt lähteä karkuun ilmeellä.



c) Pilvi

Torstaina tosiaan oli hammaslääkäri, jonka piti olla pelkkä tarkistus, mutta kuitenkin päädyttiin irrottamaan yksi viisaudenhammas. Näin jälkikäteen ihmettelen, kun sanotaan sen sattuvan, mutta minua se ei sattunut ollenkaan. (ei myöskään ollut kipeä seuraavanakaan päivänä) Hammaslääkärin jälkeen näin serkkuani. Kiertelimme kirpppiksiä. Toisinsanoen menimme Lanttilaan. Löysin t-paidan. 
Kun ei saanut syödä, niin ärsytti ihmiset, kun on ne MM-kisat Lahdessa. Bussi oli täysi ja kadut ruuhakassa. Kaikenlisäksi oli nälkä.
Odotttaessa omaa bussiani meinasin pyörtyä vaikka olinkin jo juonut proteiinijuomaa. Verensokerit oli jo laskenut. Bussissa vielä join juotavan jugurtin. Aamupalan voimin mentiin torstai. Kotiin päästyäni kuuden aikoihin, keitin itselleni puuron.


Löytämäni t-paita

Perjantaina ei ollut mitään suunniteltua menoa, joten olin paljon pupulassa. Ja nautin "tyhjästä" päivästä.




Lauantaina menin jälleen ratsastamaan. Tuntipostauksen voit lukea täältä (linkki). Ulkoilutin myös pupuja hetken. Tällä kertaa Lilja viihtyi pitempään pihalla, kun Luna. Viimeksi oli toisinpäin. Tein myös pienen siivouksen huoneeseeni.
Illemmala päivitin tätä postausta.




Sunnuntaina oleskelin ja pakkailin reppua häämeenlinnaan. En muuten tehnyt mitään erikoista.

Sain vihdoin muokattua pikkuisen koodeilla blogini ulkoasua. (Otsikon ja päivämäärän keskitys, kuvien haaleneminen ja kommentoijan kuvan pyöristys.) Viime aikoina olen muutenkin enemmän harjoitellut koodien käyttöä, mutta yleensä kyllästyn (muokkaamiseen) tosi nopeasti jos koodi ei toimi blogissani. Hiihtolomalla on ollut aikaa perehtyä noihin koodeihin ja nyt löytyi muutama sopiva koodi, onneksi. Siksi myös tämän postauksen julkaiseminen hieman viivästyi.

Tämmöinen oli minun hiihtolomani. Oliko teillä kiva ja rentouttava loma?

4 kommenttia:

  1. Koodeista sen verran, että ainakin kännykällä toi kuvien vaaleneminen häiritsee eikä toimi kunnolla, joutuu välillä rullailemaan ylös ja alas että saa kuvan näkyviin. :)

    http://anselminaskeleet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekkin huomasin ton, että jää haaleaksi se kuva jos sattuu kuvaa klikkaamaan.

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.