Mahdollisuus joka melkein jäi väliin

Minulla oli tänään mahdollisuus ratsastaa itsenäisesti, ratsastuksenopettajan ollessa kipeänä. Olin suunnitellut kivaa tekemistä minulle ja Vikkanille. Olin tosi innoissani ja energinen kun oli mahdollisuus itsenäiseen ratsastukseen. Mahdollisuus joka melkein jäi väliin.

Tallilla oli yksi toinen tyttö, joka aikoi ratsastaa, Tinker-ruuna Samia. Hän oli juuri hoitamassa sitä tallissa kun olin tallilla itse. Lähdimme yhdessä hakemaan Vikkania laitumelta. Hevonen antoi hyvin kiinni ja lähdettiin kävelemään laitumen porttia kohti. Vikkan oli alkuun oikealla puolellani, mutta tulikin vasemmalle puolelleni, joten vaihdoin riimunnarun myös vasempaan käteen, jotta helpompi taluttaa hevosta. Kovin pitkälle emme laidunkavereista päässeet kunnes hevonen kääntyikin oikealle ja takaisin kavereiden luokse. Kun naru oli vasemmassa (eli heikommassa) kädessä niin Vikkan pääsi nopeasti/helpommin irti ja ravasi kavereiden luokse. Tätä tapahtui muutaman kerran ja kun en saanut talutettua ja pidettyä hevosta hallinnassa, kysyin voisiko kaveri auttaa. Hänkin sitten yritti taluttaa Vikkania, mutta aina hevonen repäisi itsensä irti. Jossain vaiheessa narukin meni poikki hevosen astuessa narun päälle. Houkuttelimme Vikkania ruoholla, kuin hepakaverillakin, mutta kumpikaan ei tepsinyt. Harmittelimme myös, ettei otettu mitään leipää tai kauraa jolla hevosta olisi voinut houkutella. Viimeisellä kerralla yritimme molemmat taluttaa Vikkania molemmin puolin. Melkein onnistuttiin. Saimme hevosen ylämäen päälle, ylös, vaikka vaikeuksia siihen mahtuikin. Portti läheni lähenemistään. Portille oli enää noin viisi metriä ja hevonen pääsi irti, laukkasi mäkeä alas kavereiden luokse. Kavioiden kopse vaimeni mitä kauemmas hevonen laukkasi.

Onneksi oli ratsastushanskat käsissä, jotka kärsi ja kului, eikä omat kadet.

Enää en jaksanut tapella. Turhautti ja ärsytti tosi paljon. Jos olisin ollut yksin, olisin itkenyt. Kävelin alas Vikkanin luokse, irrotin rikkinäisen riimunnarun ja luovutin ennen kuin mitään/kehenkään sattuu. Tai sattui jo, minua, henkisesti. Olo oli niin sata nolla lyöty. Hevonen vain näytti nauttivan, kun sai jäädä laiduntamaan kavereiden kanssa. Oudointa tässä on se, että Vikkan ei ikinä ennen ole mitään tällaistä tehnyt. Ei ikinä. Mutta kerran kun pääsi irti, niin siitähän se leikin keksikin. Puhuttiin myös, että olisi kannattanut hakea Vikkan ja Sami samaan aikaan laitumelta, mutta Samin ratsastaja ei tiennyt koska olen tulossa tallille. Suunnittelin, että lähdenpä tästä kotia, mutta sainkin ratsastaa Samilla. Ratsastettiin sillä molemmat noin puolituntia.

Olin kerinnyt suunnitella muutamia erilaisia tehtäviä, jota oisin treenannut Vikkanin kanssa. Mutta kun päädyin ratsastamaan Samilla, niin en tehnyt kaikkia suunniteltuja tehtäviä.

Sami on siis Tinkeri/Irlannin Cob rodultaaan. Hevonen on tosi kiltti, herkkä avuille ja reipas. Aluksi olin hetken pääty-ympyrällä ja otin tuntumaa hevoseen. Puolen tunnin aikana mitä ratsastin, niin tein paljon voltteja, ympyröitä, suunnanmuutoksia ja paljon käyntiravi siirtymisiä. Nostin myös muutamat laukannostot, joista pari onnistui hyvin, vaikkakaan ei kovin kauaa yllä pysynyt. Sami oli kyllä mukava hevonen ratsastaa, se oli reipas, taipui kivasti, yhteistyöhaluinen ja kuulolla.

Ainoa mikä oli haastavaa ratsastaessa, oli kevennetty ravi. Leveä selkä ja lyhyet askeleet vaikeutti keventämistä, enkä edes kunnolla pysynyt harjoitusravissa. Mutta kun hetken olin ravaillut, niin nopeasti Samin raviaskeliin tottui ja keventäminen helpottui. Välillä toki tuntui, että kevensin vähän liian korkealle. Muuten oli tosi kiva loppujen lopuksi päästä kuitenkin ratsastamaan, kun meinasi ratsastuskin mennä mönkään. Uusi tuttavuus Sami vaikuttaa tosi kivalta herralta!

Onneksi lopulta päädyin ratsastamaan Samilla, enkä heti lähtenyt kotia, sillä mielialani hieman piristyi ja pettymys Vikkanin hölmöilyihin unohtui hetkeksi, kun sai muuta tekemistä. Lopuksi hoidettiin yhdessä Sami ja vietiin takaisin laitumelle muiden tuntihevosten luokse.