29.9.2017

Testissä valjaat


Minulla oli torstaina erikoinen koulupäivä, sillä lähdimme minä, kaverini ja opettajamme Hollolaan tekemään meidän työharjoittelupaikkoihin sopimukset. Ensin opettaja ja kaverini kävivät kaverini työharjoittelupaikassa ja sen ajan minä odottelin Hollolan kunnassa. Ensin kiersin Prisman, sen jälkeen kävin Mustissa ja Mirrissä, tarkoituksena vain vilkaista paikka. Sieltä löysinkin Liljalle pienet koiranvaljaat.


Täällä olenkin kertonut valjaiden laittamisen vaikeuksista Liljalla, joten päädyin testaamaan Liljalle pään yli pujotettavia ja vyötäröstä kiinnitettäviä valjaita. Värikin on oikein soma, pinkki. Eräässä kaniryhmässä tämän tyylisiä valjaita minulle suositeltiin, kun kysyin neuvoa valjaiden laitto-ongelmaan. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin valjaat ostamaan testiin.


Ihan ensimmäisenä kokeilin valjaita Lunalle, vaikka Liljalle ne ostin. Alkuun valjaat oli hieman hankala laittaa, sillä näissä valjaissa on myös kaula- ja maharemmin alla, mahan puolella kulkeva remmi. Luna on onneksi luonteeltaan rauhallisempi ja kärsivällisempi, eikä sitä onneksi haitannut valjaiden pukemisesta koitunut pieni "sähellys" (-->tietämättömyys). Kolmannen kerran kokeillessani valjaita Lunalle, oli jo valjaiden pukeminen helpompaa, kun tietää miten mikäkin remmi kulkee. Loppujen lopuksi valjaat päätyivät Lunalle, vaikka Liljalle valjaita suunnittelin. Ainakin aluksi käytän niitä Lunalla, sen ajan, että opin ne nopeasti pukemaan pupuille. 


Eli ensin testasin valjaita torstaina kahdesti, pelkästään pukemalla valjaat päälle. Perjantaina molemmat puput pääsivät valjaissa ulos. Lunalle laitoin nämä uudet eilen ostetut valjaat. Vielä en ollut irrottanut hintalappua, sillä halusin varmistaa, että valjaat on myös ulkoillessa hyvät. Pupua ei ainakaan näyttänyt häiritsevän mitenkään valjaat, (eikä vieressä roikkuva hintalappu) jotka ovat erimalliset ja -materiaaliset. Nyt myös sain tämän päiväisellä ulkoilureissulla varmistuksen siitä, että hintalapun voi irrottaa.



Oikein mukavaa viikonloppua kaikille, terveisin Luna ja Lilja 

4 kommenttia:

  1. Ihanan väriset noi toivottavasti ovat hyvät liljalle ja hyviä ulkoulu hetkiä liljalle ja lunalle😍🤗❤🐰🐇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunalle ainakin on sopivat valjaat,joten aika varmasti myös Liljalle sopii nämä valjaat. 😊

      Poista
  2. Vau ihania kuvia, terveisiä pupuille!

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.