5.11.2016

Esteitä Allilla ja koulua Viivillä

Moikka! Tähän postaukseen tulee poikkeukselliseti kaksi ratsastustuntiatuntia. Vaikka en hirveästi tykkää näistä missä on kaksi tai useampi eri tunti samassa postauksessa. Postaukset yhdistin sen takia, kun hyppytunnista ei ollut kuvia. Ensin kuitenkin tulee perjantain estetunti Allilla ja lopuksi vielä lauantain koulutunti Viivillä.

 Estetunti Allilla

Perjantaina noin tunti koulusta tultua oli ruoka, söin ja lähdin tallille, kolmen jälkeen. Tunti oli 16-17.30. Tunnille sain Allin. Ponin, jolla en ole ikinä aiemmin ratsastanut, ja nyt mentiin hyppäämään. Hieman mietitytti miten tunti mahtaa sujua. Olen kuitenkin nähnyt ponin reippaalla päällä pelkästään. Mutta tällä kertaa poni olikin hieman laiska. Enkä siltikään aluksi uskaltanut käyttää raippaa. Onneksi tunnin edetessä rohkaistuin käyttäämään raippaa tarvittaessa apuna. 

Alkukäyntien jälkeen aloitimme menemällä pitkällä sivulla olevat puomit kevyessä ravissa. Kulmaan myös tehtiin voltti ja siinä voltilla oli kanssa puomi. Tulimme myös puomeja laukassa. Alkuun laukannostot oli hieman hankalia, mutta kyllä ne nousi. Ravasimme ja laukkasimmme molempiin suuntiin. Laukkojen jälkeen otimme välikäynnit. Välikäyntien jälkeen aloitimme hyppäämmään. Ensimmäinen tehtävä oli semmoinen kolme kavaletin hyppytehtävä. Hyppäsimme sitä kolme tai neljä kertaa. (En osaa selittää, enkä piirtää, joten en nyt avaa sitä paljoa teille). Hypyt sujui ihan kivasti, itselläni oli alkuun hahammottamisongelmia kun siinä kääntyiltiin usein. Parin harjotuksen jälkeen viimeiset hypyt sujui hyvin. Tämän jälkeen hyppäsimme pitkällä sivulla olevaa sarjaa. Sarjan ensimmäinen osa oli pysty ja toinen osa oli ristikko. Hypyt sujui vaihtelevasti. Joko itse en päässyt hyppyyn mukaan tai poni ei liikkunut kunnolla eteenpäin, tässä vaiheessa onneksi rohkaistuin raipan käytöstä. Jotta saisin ponin liikkumaan. Väliin tuli kuitenkin hyviä pätkiä. Viimeinen sarja sujui tosi hyvin. Ristikko nostettiin vielä pystyksi, ja siihen lisättiin pari kavalettia. Mulle ja Allille riitti se, että hypättiin pelkkkä sarja. Se meni sen verran huonosti, (poni ei liikkunut) joten tulin vielä kerran. Jolloin onneksi sain ponin liikkumaan kunnolla ja hypättiin sarja, jossa oli taas ristikko. Viimeiset esteet sujui siis tosi hyvin. Onnistumiseen on aina hyvä lopettaa. Tämän hypyn jälkeen oli loppuravien ja käyntien vuoro. Loppuraveissa poni liikkui ihmeen reippaasti eteenpäin. Meni hyvin eteen alas ja taipui kivsti.

Alkutunnista oli hieman hakemista, kun oli tottunut Vikkaniin ja sen hyppytyyliin. Tällä kertaa hyppäsinkin Allilla. Mutta hyvin selvittiin. Hyvähän se on hypätä erilaisilla hevosilla ja poneilla jotta saisi tuntumaa erilaisiin hevosiin, eikä pelkästään tottuisi siihen yhteen tiettyyn hevoseen. Kuitenkin tämä oli ihan hyvä ja kiva tunti.

Koulutunti Viivillä

Postauksen kuvat c) Netta!



Tänään sitten ratsastin Viivillä. Oli kivaa parin ponitunnin jälkeen mennä hevosella. Viivi oli koko tunnin tosi ederginen, mutta kuunteli kuitenkin tosi hyvin antamiani apuja. Niin pidätteitä, kuin eteenpäin pyytäessäni. Alkukäyntien jälkeen jäimme L-päätyyn. Emme kuitenkaan jäääneet ympyrälle, vaan pidimme sen päädyn pikkukenttänä. Lssä ja sitä vastapäätä tehtiin noin 10 m voltit. Ensin käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Alkuun ravi oli aikamoista kaahotusta, muttta muutaman kierroksen jälkeen sain Viivin rauhalliseen raviin. Ravailtiin siinä päädyssä molempiin suuntiin. Jonkä jälkeen Ravailtiin vielä koko uralla ja siinäkin vaihdeltiin muutaman kerran suuntaa puolirataleikkaalla. Ravien jälkeen oli välikäynnit.Välikäyntien jälkeen aloimme laukkaamaan.


Meillä oli laukassa pari erilaista laukkatehtävää. Aloitimme laukat jakautumalla pääty-ympyröille. Jäin Viivin kanssa l-päätyyn, sinne jäi myös Riian ratsastaja. Oikessa kierroksessa laukattiin siten, että toinen oli käynnissä ja se edellä oleva laukkaa jälkimmäisen kiinnni. Tämä oli muuten kiva tehtävä, mutta Viivi meinasi aina lähteä Riian perään, kun Riia laukkasi ja silloinhan Viivin piti olla käynnissä. Vasempaan kierrokseen laukkasimme samaan aikaan ympyröillä. Kun oltiin ympyröillä laukattu hetki, niin otettiin hetki ravia ja aloitime viimeisen tehtävän. Aloitimme L.päädystä kolmikaarisen kiemurauran ja c-päädyssä laukkasimme pitkän sivun.  Kaikki samaan aikaan. Kolmikaariset ja laukat sujui tosi kivasti. Viimeisellä laukalla kun tila loppui kesken, niin tein voltin. Ajattelin, että jos Viivi tiputtaa raville, kun tasapaino on hieman huono, niin tiputtakoon nostan uuudestaan sitten laukan. Mutta ei. Viivi vetää hienon laukkaympyrän! Ja laukattiin loppuun asti.



Tämän jälkeen olikin jo lopppuravien vuoro. hetken kesti, että saisin hevosen rauhallliseksi, mutta kun Viivin ravin sai rauhalliseksi, ei se siitä kiihtynyt enään. Hetken ravailtuani siirsin loppukäynteihin,



Tämän viikonlopun tunteihin olen tosi tyytyväinen. Oli kiva kun pääsin hyppäämään ja Viivilläkin oli kiva ratsastaa. Kenttä on ollut tosi hyvässä kunnossa, sekä keli on ollut kanssa tosi ihana. Nyt voi ottaa loppuviikonlopun ihan rennosti!

5 kommenttia:

  1. Mä ihastuin kyllä Alliin aivan täysin, kun olin Vesalassa käymässä syyslomalla ♥ Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! :) Vinkkinä jatkoa varten: jos menet hevosella joka ei ole rauhallinen/rento tai kuulolla, tarkista ensin oma rentous! Hevonen peilaa heti jos olet itse yhtään jännittynyt. Toinen hyväksi todettu vinkki on sormilla "pelaaminen", eli puristelet/liikuttelet sormia nyrkissä, hyvin pienesti mutta niin että hevonen tuntee sen, näin saat kerrottua "hei, minä olen täällä". Joskus myös ihan vaan syvään hengittäminen auttaa! :)

    http://anselminaskeleet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ratsastanut kyseisellä hevosella monta kertaa aiemminkin ja on (tiedossa) luonteeltaan tosi energinen ja vauhdikas. Opettajani myös on sanonut tuosta sormilla ohjista puristelemisen kevyesti, jota nyt viime tunnilla testasin loppuraveissa, kun laukan jälkeen oli virtaa ja kyllä toimi. Kiitos palautteestasi :)

      Poista
  3. Ihana tuo toinen kuva!♡

    hirnuenhuomiseen.blogspot.fi

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.