6.7.2017

Yyterissä

Moikka! Olimme 3-6 heinäkuuta (maanantaista torstaihin) Porin Yyterissä, upeissa merenranta- ja hiekkadyynimaisemissa. Olemme kaksi kertaa aikaisemminkin olleet Yyterissä vuosina 2014 ja -15 samoihin aikoihin kesä-heinäkuun vaihteessa, joten tästä on tullut jonkinlainen perinne. Maanantaina lähdimme puoli yksitoista ajamaan kohti Porin Yyteriä, perillä olimme neljän aikoihin iltäpäivällä. Avaimet saatuamme meidän lomamökkiin, laitettiin tavaroita järjestykseen, syötiin ruokaa, käytiin Prismassa ostamassa iltapaloja ja sieltä löysin kaksi toppia. Lähdettiin vielä merenrannalle uimaan ja valokuvailemaan. Menimme vielä siskoni kanssa illalla rannalle kuvailemaan auringonlaskua.
Onneksi reissulla sää oli hyvää, vaikka lämpötila pyöri siinä 15-20 asteiden välillä, niin joka päivä oli käytävä uimassa, vaan siksi, koska meri oli niin lähellä. Ei onneksi satanut missään vaiheessa paria vesipisaraa lukuun ottamatta. Eikä ollut kylmä, vaikka välillä tuuli aika paljon. Monia kuvia kerkisinkin yyteristä päivittelemään instagramiin, mutta laitetaan vielä tännekkin ja annetaan nyt kuvien puhua puolesta.















Olimme varanneet Yyteristä Hevospankin harrastetallilta kahden tunnin rantamaaston tiistai aamupäivälle. Talli on lännenratsastustallin tyylinen, hyvin kaunis paikka, jossa olemme aiemminkin käyneet maastoilemassa. Paikanpäällä kuitenkin kuulimme, että ohjaaja oli sairastunut ja maasto piti perua, mutta hyvitykseksi saimme kahden tunnin lännenratsastustunnin. Tämä joka piti meille lännenratsastustunnin, oli sen verran sairas, että ei pysty maastoon lähteä, kun kunto ei riitä, muussa tapauksessa hän olisi pitänyt meille maaston.
Tunnilla opettelimme lännenratsastuksen alkeita, hevosen ohjaamista ja teimme kaikkia erilaisia tehtäviä, kuten pujottelua, portin avaamista/sulkemista, neliön sisällä kääntymistä, keihäällä renkaan pyydystämistä, tolppien keräämistä ja paljon muuta. En vain muista tehtävien nimiä, kun on vieraampi laji. Lopuksi ohjaaja piti liinassa ja "vikelsimme" ja tasapainoilimme hevosen selässä. Teimme lantionkiertoa, käsien nostoa/levitystä sivuille ja ylös, silmät kiinni ratsastusta, sekä keventäen ja harjoitusravia. minulle ratsastajana tuttuja juttuja osa. Tuolla minun Rölli-hevosella oli tosi mukava ja pehmeä ravi. Lännensatulassa oli myös tosi helppo istua.
Lopuksi kiitimme hevosta, kuvan näyttämällä tavalla.
Iltapäivästä käytiin uimassa sekä saunassa. Tai noh, itse leikin aalloissa, kun ne oli sen verran isot aallot. Ei kovin syvälle tarvinnut mennä, kun aalto tuli jo pääni yli. Vaikka ilma oli noin 15 astetta, niin vesi oli lämmintä.


Keskiviikkona lähdimme aamupäivällä kiertelemään poria. Kävimme Pataässän kirpputorilla. Kirpputori oli todella suuri, joku suurkirpputori. Sieltä löysin kaksi lasimukia pillien kera. Kirppiksen jälkeen lähdimme käymään Gigantissa ja ostin sieltä uuden puhelimen, kuoret ja panssarilasin. Sillä jouluna ostamani puhelin meni juhannuksena rikki ja myöskin varapuhelimessani vilkkui näyttö ilkeästi. Iltapäivällä, ruokailun jälkeen kävimme kalliolla ja kallonmajakalla merimaisemia ihastelemassa ja valokuvaamassa. Illalla grillattiin ja käytiin uimassa sekä saunassa. Merivesi oli vähän kylmempää mitä tiistaina.
Meri-Pori








kallonMajakka


Torstaiaamu menikin tavaroita pakkaillessa, siivoillessa ja koti-Hollolaan ajaessa. 
Tähän loppuun vielä laitan kuvia kertomistani ostoksistani, niitä tuli sen verran vähän, että en tee mitään erillistä postausta Yyterin ostoksista.

Prismasta löydetty toppi

toinen Prismasta löytämäni toppi

Mukit ja Honor 8lite

Aika merimaisema painotteisia kuvia tuli, mutta semmoinen Yyteri on. Rakastan sitä paikkaa. Sinne on aina yhtä kiva mennä ja tosi rentouttavan rauhallinen paikka olla. Mikä on suosikkikuvasi?

4 kommenttia:

  1. Vau vitsi että oli ihania kuvia tykkäsin kaikista kuvista. Ootko ostanut uuden puhelimeni? 😀😍😘❤💙❣💟💗💚

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia olet saanut! Harmi, että maasto jäi välistä, mutta hyvä, että saitte korvauksena tuon lännenratsastustunnin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos,oli ainakin ihan erilainen tunti mitä ikinä ennen.:)

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.