Ensin lisättiin kentälle pari estettä ja nostettiin puomit tolppiin. Käveltiin rata läpi, laskien esteiden välejä. Meillä oli rata jossa oli perusrata ja uusinta. Kävimme myös läpi, että minkälaisia eri ratatyylejä on.
Tunnilla menin Vikkanilla. Vikkan oli aika väsynyt. Alkuverryttelyssä hevonen oli vielä hyvä ja meillä tuli tosi hyvät verryttelyhypyt. Verryttelyssä laukka oli hyvätempoista ja hypyt oli tosi sulavia. Mun käsien myötäyskin lähti jo vähän paremmin.
Kun lähdettiin ratsastamaan rataa Vikkan tuntui tosi tahmealta, laukasta en saanut yhtään hyvän tuntuista. Ensimmäisellä radan ratsastuksella päästiin vielå puhtaasti esteistä yli, mutta uusintakierros meni sitten päin honkia.
Vikkanin laukka oli tahmea ja hidas ja tämän vuoksi oma mukautuminen hyppyihin oli hankalaa hahmottaa. Hypyt oli mitä oli ja muutama ohimeno tuli mukaan. Kuitenkin aina ohimenossa olin heti hereillä, että nyttemmin ei mennä ohi vaan yli. Loppua kohden väsyin myös selvästi itsekin. Viimeisenä hypättiin vielä yksi pysty joka oli 55cm. Siihen tuli ensimmäisen ohimenon jälkeen ok hyppy.
Mulla oli juotavaa mukana, mutta lopputunnista iski päänsärky. Kun laskeuduin alas Vikkanin selästä huomasin, että olo olikin aika huono ja vähän pyörrytti. Mulle tuotiin repystani mun vichy jonka join lähes tulkoon kerralla. Pikku hiljaa olo vähän koheni, onneksi.
Kun hevoset oltiin purettu, juotettu ja pesty, sekälaitettu kylmäsuojat jalkaan, menimme tallitupaan juttelemaan. Kävimme läpi miten kaikilla meni. Piti löytää mikä onnistui tunnilla hyvin ja missä on kehittämisen kohdetta. Itse vastasin, että "alku meni hyvin, kun vielä energiaa riitti, mutta radat meni sitten vähän huonommin, kun en saanut hevosta hyväksi. Myötäys lähinnä vähän paremmin, mutta sitäkin pitää kehittää. Onneksi katse pysyy hyvin ylhäällä." Tottakai nämä tunnit on raskaita hevosille kun oli aika lämminkin.
Lähdin pyöräilemään tallilta kotiin, kun olo tuntui hyvältä. Olin syönyt pähkinöitä, juonut mehua, vichyä ja pikkutilkan kahvia. Istuskelin myös tallissa viileässä. Pyöräilin rauhakseen pysähtymättä kertaakaan. Ollessani jo todella lähellä kotiani, yhtäkkiä tuli tunne, etten saa happea ja silmissä sumeni. Siinä vaiheessa oli pakko pysähtyä, kun meinasin ajaa ojaan. Vastaan tuli joku ihminen jolta yritin pyytää apua, että auttaisi kotiin. Tyyppi vain käveli ohi. Yskin tovin, ehkä viisi minuuttia. En oikein tiedä. Lopulta kun olo alkoi tasaantua jatkoin matkaani. Olinhan jo tosi lähellä kotiani.
Kiitos perusteellisesta ja koskettavasta kuvauksesta. Kurssillakin voi sattua ja tapahtua, etenkin kun on rankka fyysinen suoritus kyseessä. Itse mietin, uskallanko osallistua veneilijän pelastautumiskurssille, joka olisi kyllä hyvin tarpeellinen, koska veneilemme paljon. Turvallisia kursseja sinulle jatkossa!
VastaaPoistahttp://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset