16.10.2021

TUNSIN ITSENI ERITTÄIN TYPERÄKSI

Moikka! Tämä viikko meni nopeasti. Tällä viikolla meillä oli enemmän itsenäistä työskentelyä, kun vastuuopettaja oli työmatkalla.
Alkuviikko, eli maanantai ja tiistai menivät tuttua kaavaa. Ensin oli luovaa kirjoittamista. Tällä kertaa olimme ryhmäsaä ja valitsimme jonkun aiheen mistä teimme esitelmän. Meillä oli aiheena koulun seksuaalikasvatus, muun muassa aiheen ärsyttävät asiat/huonot puolet ja kehityskohteet.

Iltapäivällä oli photoshopin tunti, siinä jatkoimme photoshoppiin tutustumista. Tunnilla on aina niin monta asiaa mitä käydään läpi, koska aikaa on vähän. Kurssi muutti syysloman jälkeen. Itse kun en näe taululle, niin vaikea ehtiä löytää asioita ja siksi niitä jää tekemättä myynnin päätyttyä vähän tehtiin opettajan kanssa ja juteltiin siitä mikä auttaisi.

Koulupäivän jälkeen lähdin tallille toteuttamaan kuvaesseetäni, joka oli saatu viikon kotitehtäväksi.
Tiistaina olin koululla yhdentoista aikoihin ja odotin puolisen tuntia että pääsee lounaalle. Lounaan jölkeen meillä oli värinsommittelua. Tunnilla kävimme läpi kotona tehtyja liikennemerkkejämme. Itse en käyttänyt mekissäni liikennemerkit värejä juurikaan, mutta piirsin sähjöpotkulaudan  parkkipaikan. Harmittaa monien puolesta kun ihmiset eivät ymmärrä parkkeerata lautoja oikein, vaan jättävät ovien eteen, tukivat kulkureitit liikkumisesteisiltä. Itsekkin olen muutaman kerran lautoihin törmnnyt/kompastunut, kun en niitö ajoissa ole havinnut.
 Iltapäivän premiere tunnilla jatkoimme videoeditointia. 
Keskiviikkona olikin etäpäivä. Kävin kuvia esseetä varten läpi kamerassa ja otin päivän aika rennosti. Päädyin vanhempieni luokse pupuja hoitamaan.
Iltapäivällä päädyin vielä koululle. Meillä oli parin kaverin kanssa tarkoitus mennä katsomaan Dyyni-leffa Kino Iiriksen. Saavuin sitten koulun oville ja kaverit olivatkin alhaalla, jotka kertoivat odottavansa asuntolakaverilleen ambulanssia. Jäin sitten itsekkin siihen. Jonkin aikaa odotettuamme ambulanssi lopulta saapui, mutta ajoi ohi. Yritimme viittoilla että kääntyisivät kävelytielle, mutta kääntyivät ja ajoivat uudestaan ohi. Lähdin sitten kaverini kanssa juoksemaan ambulanssin perään. Auto kerkesi hetkeksi hävitä kokonaan näkyvistä, kun kävivät taas jossain kääntymässä. Palasin koululle jalat tärisen, henkeä haukkojen ja veren maku suussa. Kolmannella kerralla he sitten ymmärsivät tulavelytien kautta koulun eteen ja pääsivät perille. Tunsin oloni erittäin typeräksi tämän jälkeen, kun olin juossut kilometrin verran etsien ambulanssia. 
 Tämän selkkauksen jälkeen vähän söimme ruokaa, hengähdimme hetken ja lähdimme elokuvaa katsomaan. Leffa oli hyvä ja suosittelen sitä kataomaan, jos et vielä ole nähnyt kyseistä elokuvaa.
Torstaina kävin koululla syömässä, kävin ostamassa Duunin julisteen, sekä käsittelin ja siirsin kuvaesseen kuvat Driveen.
 "Koulupäivän" jälkeen låhdin serkkuni mukaan tallille kuvaamaan.
Perjantaina meillä oli taas lähipäivä. Päivän aikana kävimme läpi kuvaesseet ja juttelimme niistä.
Koulupäivän jälkeen lähdimme koko luokka ja opettaja johonkin baariin, missä itse en kovin hyvin viihtynyt sillä en juo alkoholia, mutta kävin sitten kahvilan puolella hakemassa teetä. Otti siellä muutama muukin alkoholitonta juotavaa, että en ainoa ollut. Pelasin peliä missä piti kirjoittaa paperille fakta josta ei ole maininnut muille ja paperin nostanut piti arvata kenen faktan sai. Kotitehtäväksi saimme toteuttaa faktasta valokuvan.
Tämän jälkeen lähdimme syömään ja valokuvanäyttelyyn sekä illaksi pariksi tuntia yhden luokkkaverini luokse iltaa istumaan ja pelaamaan mysteeripeliä syöden sipsiä. Loppujen lopuksi päivä oli mukava!

11 kommenttia:

  1. Itse tutustuin Dyyniin televisiosarjan muodossa muutamia vuosia sitten. En ole vielä mennyt leffaa katsomaan, sillä sarja oli jo niin hyvä, että hiukan jännittää katsella elokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En spoilaa, mutta tykkäsin kyllä leffasta, mutta loppui ihan kesken. Pitää varmaan etsiä sarja käsiini. 😅

      Poista
  2. Toivottavasti ambulanssia tarvitsevalla on kaikki nyt hyvin ja sai riittävän nopeasti apua vaikka ambulanssi ei meinannutkaan löytää perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hänellä nyt kaikki hyvin, onneksi 😌

      Poista
  3. Paljon tapahtumaa sulla viikon aikana! Mäkin haluaisin opiskella Photoshopin käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää opiskeluviikot ovat aina monipuolisia.
      Jos kiinnostaa niin aloita photoshopin opiskelu. :)

      Poista
  4. Aika paljon ohjelmaa mahtuu yhteen viikkoon :) Muistaisin, että opiskeluaikoina sitä jaksoi paljon. Nyt kunhan perhe saa ruoka ajoissa, on jo voiton puolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yhteen kouluviikkoon mahtuu paljon tekemistä ☺

      Poista
  5. Heips, olisin toivonut, että olisit alussa tai omassa sivupalkissa olleessa esittelyssä avannut hieman, mihin päiväsi liittyi - koulupäivä?

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.