Olin jo parin viikon ajan miettinyt, että kenen kanssa toteuttaisin seuraavaksi yhteistyössä tehdyn postauksen, jossa esittelemme ja arvostelemme toistemme blogit. Sillä olen päättänyt, että haluan jatkaa tätä postaussarjaa, kun tätä oli todella kiva toteuttaa. Pienen pohdiskelun päätteeksi päädyin ottamaan ystävääni Pinjaan yhteyttä ja kysyä, että olisiko hän kiinnostunut tästä yhteistyöstä ja olihan hän! Juteltiin vähän aikaa ja kerroin hänelle postauksen ideasta ja aloin luonnostelemaan tätä postausta.
Blogiesittelyssä: Harjoitellen hyväksi & Pinja Sainio
Pinja Sainio on lahtelaistunut 18-vuotias lukiolaistyttö ja on tällä hetkellä abivuodella. Hevosista hän kiinnostui jo pienenä, kun tutuilla on ollut hevosia. Pinja on kertonut, että ennen kuin osasi kävellä, oli jo istunut tuttujensa hevosten selässä ja siitä innostus hevosiin on lähtenytkin. Ratsastusta Pinja on harrastanut jo huimat yksitoista vuotta, käyden ensimmäiset kuusi vuotta ratsastustunneilla, siitä siirtyen vuora- ja ylläpitohevosiin ja nyt taas ollen ratsastustunneilla ja samalla pitäen kahta vuokrahevosta.
Tällä hetkellä Pinja pitää hevosblogia nimeltä Harjoitellen hyväksi, mutta ennen nykyistä blogia Pinjalla on ollut pari muuta blogia, jotka ovat poistuneet tilanteiden ja sisältöjen muuttuessa niin paljon. Pinjan ensimmäistä blogia olen alkanut seuraamaan silloin, kun itse aloitin bloggamisen, eli noin pari vuotta sitten. Pinjan nykyistä blogia olen seurannut maaliskuusta lähtien, jolloin blogi näki päivänvalon. Yhteensä Pinja on blogannut parisen vuotta. Bloggaamisen idea syntyi, kun hän sai ensimmäisen ylläpitohevosen ja halusi kirjoittaa kaiken puuhastelun hevosen kanssa muistiin.
Tässä katkelma Pinjan blogista;
"Löysit tiesi netin syövereistä 18-vuotiaan nuoren naisen blogiin, jossa seurataan ylä- ja alamäkiä hevosten parissa.
Blogi kertoo pääosin viikottaisista ratsastustunneista sekä kahdesta vuokrahevosestani, Vikkanista ja Samista.
Tervetuloa mukaan seuraamaan menoamme!"
Blogin päätähtinä ovat minullekin tutut hevoset, suomenhevostamma Virma Vikkan ja Irlannincobruuna Sami. Vikkan ja Sami ovat Pinjan vuokrahevosia. Vikkania hän vuokraa torstaisin, Samia sunnuntaisin ja ratsastustunneilla Kylä-hentilässä ratsastustunneilla hän käy maanantaisin. Eli yhteensä hän käy kolmena päivänä tallilla ratsastelemassa.
Pinjalla on todella selkeä tyyli kirjoittaa postauksia, teksti on kirjoitusvirheetöntä ja mukaansa tempaisevaa, jonka takia postauksia on todella mukavaa ja miellyttävää lukea. Tykkään todella paljon Pinjan kirjoitustyylistä. Postauksia voisi tulla hieman useammin, esimerkiksi vaikka neljä kertaa kuukaudessa, eli noin kerran viikossa. Toki ymmärrän sen, että on varmasti paljon muita ja tärkeitä kiireitä, mitkä vievät aikaa bloggaamiselta. Jokaisessa uudessa postauksessa on kattava teksti ja löytyy paljon kuvia, jotka ovat hyvälaatuisia. Postausten tekstin voisi tasata molempiin reunoihin, sila se tasapainottaa sisältöä kivasti.
Blogin ulkoasu on todella siisti ja syksyinen teema saatu tuotua esiin oikein kivasti, vaikka blogin ulkoasu onkin vielä pahasti kesken. Tykkään paljon tuosta blogin taustasta ja blogissa olevista väreistä. Toisaalta sivupalkissa ja bannerissa olevat kuvat voisivat olla hieman syksyisempiä, jotka osaltaan tukisivat muuten syksyistä ulkoasua. Banneri on tosi kivasti toteutettu.
Sivupalkissa oli ne kaikki tärkeimmät tiedot, eli lyhyt ja ytimekäs esittely blogista ja sen sisällöstä, blogiarkisto, suosituimmat tekstit, lukijapalkki ja Jalustin.netin portaalilogo. Itse lisäisin sivupalkkiin vielä Instagram-gadgeftin, sillä se kuitenkin blogilla on olemassa. Sivupalkista voisi koodilla vielä keskittää esittelytekstin, blogiarkiston ja suositut tekstit.
Blogiin kaipaisin esittelysivut blogin pitäjälle ja blogin toiselle päätähdelle, Samille. Sillä blogista oli hieman hankala alkaa etsimään tietoa, mutta onnekseni postauksia ei ollut paljoa ja löysin nopeasti aloituspostauksen, josta löysin hieman yleistietoa. Sivut ovat kuitenkin tulossa blogiin, sillä ulkoasun muokkasu on vielä työn alla.

Tähän loppuun vielä pieni yhteenveto Pinnjan blogista:
- Blogissa on sujuvaa tekstiä, kuvat on isoja ja hyvälaatusia, kuvia on sopiva määrä tekstiä kohden.Kaiken kaikkiaan Pinjalla on todella kiva ja mielenkiintoinen blogi ja sitä onkin ollut kivaa seurata, miten Pinjan hevoskuviot etenevät. Pinja tuottaa sujuvaa tekstiä, niin kuin sen jo sanoinkin ja kuvat ovat isoja. Pinjan blogin sisällöstä huomaakin, että hän on ollut blogimaailmassa jo pidemmän aikaa. Kehityskohteita löytyy, (kuten meillä kaikilla) jotka varmasti auttavat Pinjaa taas eteenpäin bloginsa kanssa. Pinja teki myös omaan blogiinsa samanlaisen postauksen, joten käykäähän sekin lukemassa täältä ja samalla tutustumassa Pinjan blogiin.
-Blogissa on tosi kiva syksyinen ulkoasu, mutta koodeilla saisi vielä paremmin muokattua blogin ulkoasua.
-Lisäämällä esittelysivut itsellesi ja blogin toiselle päätähdelle, lukijat löytävät tietoa helpommin.
Tänään ei olekkaan ratsastustuntia, kun kelit on huonohkot hevosille, eikä varmastikaan ole keritty hokkeja laittamaan hevosten kavioihin, ja meillähän ei sitä maneesia ole. Hieman harmitti tuntien peruuntuminen, kun olisin niin kovasti halunnut mennä ratsastamaan talvisiin maisemiin, toivottavasti lumet ja talviset maisemat säilyisivät mahdollisimman pitkään maassa. Ensi viikolla sitten taas tuntipostasuten pariin. Mukavaa lauantaipäivää juuri sinulle!
Wau! Tosi hyvin toteutettu ja kattava postaus! Kiitos paljon, toivottavasti pidit myös minun versiosta :)
VastaaPoistaOli mahtavaa tehdä yhteistyötä, toivottavasti tehdään myös tulevaisuudessa :)
Todella ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta. Tykkäsin myös sun toteuttamasta postauksesta. Mielelläni teen toistekin yhteistyötä kanssasi :)
PoistaTodella kivasti toteutettu postaus, tällaisia olisi kiva lukea vielä lisää!
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäsit. Olen ajatellutkin, että silloin tällöin toteutan näitä postauksia :)
PoistaHyvin toteutettu postaus. En tästä blogista ollutkaan aikasemmin kuullut!
VastaaPoistaTosi kivat muuten noi sun sivupalkin gadgettien otsikoiden fontit :)
viisiaskellajia.blogspot.fi
Kiva kuulla, että tykkäät fonteista, ite myös nimittäin tykkään näistä fonteista. Toivottavasti myös tykkäät postauksessa esitellystä blogista :)
Poista