19.7.2016

Ensimmäinen viikko

Moikka. Puput ovat olleet meillä nyt viikon. Olemme oppineet tuntemaan pikkukavereita jo aika paljon. Joten nyt voisin kertoa pupuista hieman enemmän. Molemmat ovat uteliaita. Lauantaina kun siivosin häkin niin eivät millään halunneet väistää kun haravoin häkin pohjalta märkää ja jo huonoksi mennyttä heinää pois. Molemmat vaan pörräsivät haravan ympärillä sekä haistelivat sitä. Varovasti sitten haravoin ja kuitenkin toisella kädessä yritin työntää/nostaa pupuja sivuun. Mutta puput tulivat aina vaan uudestaan haistelemaan haravaa.  Sain onneksi siivottua pohjan hyvin.

Luna on pupuista rauhallisempi ja rohkeampi. Lilja taas uteliaampi ja vilkkaampi. Lilja saa usein jotain ihmeen "spurttikohtauksia" pomppii, sladittelee ja juoksentelee vapaana ollessaan. Lunakin tekee niin mutta huomattavasti vähemmän.
Luna kun syö ruohoa niin Lilja saattaa korkeintaan minuutin välein srputtailla ympäriinsä. Alkuun luulin, että pupu säikkyy ohi meneviä autoja, moottoripyöriä sun muita. Mutta ei kuitenkaan säiky. Koska spurttailee muulloinkin kun joku auto menee ohi.
Sunnuntai-aamuna kun Lilja taas spurttaili ympäri aitausta niin törmäsi sitten pari kertaan Lunaan, joka mutustelee rauhassa ruohoa. Luna jää sitten hölmistyneenä katsomaan kaveriaan, että: "mitä sä oikein touhuat?"
Molemmat viihtyvät hyvin sylissä ja ovat kesyjä sekä hyvin käsitteltäviä.

Maanantaina lähdimme mökille ja puput pääsivät mukaan. Molemmat olivat ihmeissään kun lähdettiin liikkeelle. Lilja oli ihan rauhallisesti kuljetuskopissa, mutta Lunan sydän pamppaili niin kovaa, että tuntui kuljetuskopissa läpi omaan reiteen. Mökillä kuitenkin Luna oli rennompi kuin Lilja. Molemmat oli heti uteliaina tutkimassa uutta mökkihäkkiään. Ja ovat tänään tykänneet olla siellä, vaikka olemme koittaneet haluaisitko tulla ulos häkistään. Iltaa kohden tulivat uteliaina ulos syömään nurmikkoa.

Tiistaina paikka oli sen verran tuttu jo, että olivat heti haluamassa ulos häkistä. Aloimme myös rakentamaan pupuille mökille omaa ulkohäkkiä. Tänään myös tuttujamme kävi meidän mökillä ja heidän kissa oli mukana. Eikä puput olleet yhtään moksiskaan kissasta.


4 kommenttia:

  1. Lunalla on kova äänine sydän, tykkäsin pikku palleroista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luna taisi olla jännittänyt vaan, koska kun auto pysähtyi niin tuntui että luna rauhottui myös. Ja pupuilla yms on tiheämpi sydämmen syke.

      Poista
  2. Ihanat lunastaa ja lilja☺ ❤ ❤ ❤ ❤ 💓

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.