Kuu valaisee puiden välistä metsäpolkua jota pitkin juoksen. Juoksen kovaa. Pakoon. Olen ihan hengästynyt. Pysähdyn vetämään henkeä, sydän pamppailee rinnassani hurjana. Katselen ympärilleni, enkä näe ketään. Rauhoutun. Metsä on tuttu ja tiedän missä olen. Tunnen metsän läpikotaisin, olenhan leikkinyt lapsena sisarusteni ja serkkujeni kanssa siellä. Yht'äkkiä kuulen rasahduksen ja näen hahmon edessäni. Kuu valaisee suoraan hahmon kasvoihin, näen pelkät irvistävät kasvot. Rupean kiljumaan ja joudun paniikkiin. Olen järkyttynyt, kun näen pelkästään irvistävät kasvot. Kuu tulee esiin kokonaan puiden takaa, jolloin näen hahmon kokonaan. Kalpeita kasvoja korostaa hänen päällään oleva musta kaapu. Kädessä hänellä on veitsi. Hän kysyy "Missä se sun hevonen on?"
Herään hiestä märkänä, sydän tykyttäen omasta huoneestani. Katson kelloa. Kello on 02.35. Käyn juomassa vettä ja menen takaisin sänkyyni nukkumaan. En kuitenkaan saa unta. Kieriskelen levottomana sängyssäni. Mietin, miksi taas näin tuota samaa painajaista? En kuitenkaan keksi mitään vastausta siihen. Puoli viideltä aamuyöstä luovutan ja nousen, kun en saa nukuttua. Käyn suihkussa, puen päälleni puhtaat vaatteet, sijaan petini ja syön banaanin ja päätän lähteä tallille.
Lumi narskuu jalkojeni alla kävellessäni tallille. Kuu valaisee hetken aikaa. Ennen kuin pilviverho peittää kuun, enkä näe enään kunnolla pimeässä. samalla mietin näkemääni painajaista. Pienoinen pelko iskee. Entä jos minua seuraa joku? Alan juoksemaan. Juoksen pitkän matkan kohti tallia. Tallin pihaan päästyäni rauhoitun, koen olevani turvassa. Pysähtyessäni huomaan lumisateen alkaneen. Isoja lumihiutaleita tipahtelee kohti maata. Hetken ajan ihastelen pimeää, lumisadetta ja pakkasta. Ihanan rauhallista, ajattelen. Menen talliin sisälle. Kävelen viimeiselle karsinalle. Upea valkoinen hevonen torkkuu. Ihan rauhassa. Ilman tietoa ja ymmärrystä painajaisistani. Menen karsinaan sisälle, johon hevonen herää ja hieman säpsähtää. "ei ole hätää, minä vain tässä" puhelen rauhallisesti hevoselle. Juttelen ja halaan hevosta pitkään. Huomaan, että minua alkaa väsyttää. Jos minä hetkeksi istahdan tuohon oljille lepäämään. Nukahdan.
Herään kolinaan. Katson kelloa ranteessani. Kello on 06.45. On hevosten ruoka-aika. Tallityöntekijä on tullut jakamaan aamukauroja ja -heiniä hevosille. "Mitä minä nyt teen?" Tallilla, kun ei saisi olla tähän aikaan. Upea valkoinen hevonen vain katso minua suurilla silmillään ja hörähtää lempeästi. Silloin tiedän mitä teen. Kerron totuuden. Se voisi helpottaa omaa oloanikin. Menen ulos karsinasta ja kysyn tarvisiko tallityöntekijä apua. Saan luvan auttaa häntä, mutta minun pitää myös kertoa miksi olen täällä tähän aikaan. Kerron hänelle painajaisesta, jota olen nähnyt viitenä yönä tämän kuukauden aikana.
"Minä taidan tietää mistä painajaisesi johtuu. olet kuullut Upean Valkoisen myytitarjouksista. Älä huoli, hevosta ei olla myymässä. Toivottavasti tämä rauhoittaa sinua"
Päätän lähteä ulos kävelemään, jotta saisin ajatuksiani järjestykseen. Ulkona on jo alkanut valostumaan. Lumisadekkin on jo lakannut. Kävelen vain eteenpäin. Mietiskelen, muistelen ja yhdistelen tapahtuneita, kuulemiani asioita ja unia. Siinä on kyllä palapelin osia jotka voisivat sopia hyvin yhteen. Kävelen ajatusteni kanssa eteenpäin enkä huomaa vastaantulevaa henkilöä, ennen kuin on liian myöhäistä. "Hyvää päivää" kuuluu möreä ääni ihan edestäni. Havahdun ajatuksistani ja katson äänen suuntaan. Jolloin säikähdän. Edessäni seisoo unissani ollut viittahahmo. Hän on todella samannäköinen. En uskalla tehdä tai sanoa mitään. "Tiedän, että olen vanha, mutta ei sinun minua tarvitse pelätä" mies hymyilee, minä näen sen irvistyksenä. Lähden pois. nipistän itseäni. Tällä kertaa se ei ollut unta. Vilkaisen taakseni ja näen kalpeanaamaisen miehen kävelevän hitaasti tallia kohti. Juoksen loppumatkan talliin ja lukitsen ovet. Kipitän kovaa vauhtia Upean Valkoisen karsinaan ja matkalla meinaan törmätä talityöntekijään, joka työntää kottikärryjä. "Törmäsin siihen unieni hirviöön, siihen kalpeanaamaan!" Änkytin järkyttyneenä. Mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista. Kukaan ei voi olla sen näköinen oikeassa elämässä. "Jos vain kuvittelet kaikkea painajaistesi takia"
Yritän rauhouttua upean valkoisen karsinassa. Hetken pääatä kuulen tallin oven avautuvan. Omistaja tulee sisälle vieraan ihmisen kanssa. Askeleet kulkevat kohti Valkoisen karsinaa. Puhe on hiljaista ja epäselkeää. Kun näen talliin tulleen vieraan järkytyn vain lisää. Tämä on hirveää painajaista. Unet on ottaaneet päivistäni jo vallan. Se sama mies on nyt tallissa. Minua alkaa huimaamaan ja henkeni salpautuu. "Päivää, taisit tuossa aiemmin pelästyä minua, en minä vaarallinen ole. Tulin vain ihastelemaan tuota kaunista hevosta" mies hymyilee. Minä näen sen irvistyksenä. Nyt mies ei olekkaan kalpea. Johtuiko se vain auringosta? "Onko hevonen myytävänä? Tarjoan 40 000" Minun on päästävä ulos. Kävelen sillalle.
Miten tämä kaikki voi olla mahdollista? En käsitä enään mistään mitään. En halua luopua rakkaasta hoitohevosestani. Minua pelottaa. Jos hevonen myydään, niin minähän karkän sen kanssa mahdollisimman kauas.
Lähden kävelemän tallille. Kun pääsen Upean Valkoisen karsinan luokse näen tallinpitäjän ja vieraan kättelevän. Tämä on tällä selvä. Hevonen on teidän.
Päässäni pyörii. Tämä ei voi olla totta. Ei vaan voi. Hevonen on myyty. Mies ohimennessään taputtaa olkapäälleni.
Kävelen hitaasti valkoisen karsinaan. Halaaan hevosta ja purskahdan itkuun. Karsea päivä. "Tarjous oli 100 000 euroa, ei siitä voinut enään kieltäytyä". Tallinpitäjä selittelee.
Seuraavana päivänä lähden tallille. Olen päättänyt, että vietän loppuviikot hevosen luona. Joka ikisen minuutin mitä vain pystyn.
Tallille päästyäni kävelen suoraan Upean Valkoisen karsinalle. Yllätyksekseni karsinan edessä ovat äiti, isä, pikkusiskoni ja -veljeni sekä tallinomistaja. Kun saavun heidän luokse he aloittavat laulamaan: "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan". Meillä on sinulle lahja, joka ei toisin mahtunut lahjapakettiin. Isä ojentaa kirjekuoren. Olen ihan hämilläni, enkä pysy jutussa mukana. "Minua ei oikein kiinnosta tämmöinen pelleily, upea valkoinen on myyty ja se lähtee viikon päästä pois" tiuskaisen. Päätän kuitenkin avata kirjekuoren. Kirjekuoresta löytyy valokuva Upeasta Valkoisesta ja kirje. "Hei, sinä olet minun uusi omistajani, toivottavasti meillä on paljon hauskojaa hetkiä." Hymy leviää kasvoilleni. Omistan siis tästä lähtien hevosen. Pitkäaikainen unelmani on toteutunut. Ihanaa. Riemmuissani halaan kaikkia paikallaolijoita ja kiitän heitä ihanasta lahjasta.
Mutta yksi kysymys minulla olisi "kuka se eilinen viittamies sitten oli, hänhän hevosen kävi ostamassa?"
Hänen isä alkoi hymyilemään salaperäisenä.