SININ TARINA

Synnyin vuonna 1900 huhtikuun 25 päivä, vanhempani olivat toivoneet saavansa tyttölapsen ja niin he saivat minut, Sinin. Kirkkaina loistavat siniset tähtisilmät, vaaleine kiharine hiuksineen. Kolmen hengen perhe asui pienessä kylässä, puisessa mökissä, pihassa oli kaksi jykevää suomenhevosta.

Pienestä pitäen touhusin vanhempieni kanssa pellolla, keittiön ja kodin töissä tai tallissa. Eniten tykkäsin kuitenkin kahdesta suomenhevosesta Onnista ja Annista. Olin aina iloinen, kun pääsin talliin harjaamaan hevosia. Olin lyhyt ja vielä pieni, mutta harjasin aina hevosten jalkoja. Molemmat hevoset olivat todella rauhallisia, eivätkä niitä haitanneet, kun pieni taapero pyöri niiden jaloissa. Äitiäni kyllä hirvitti, aina.

Olin neljävuotias, kun sain pikkuveljen, joten äitini opetti minulle kaikkea pikkuveljeni hoitoon liittyviä asioita. Kun pikkuveljeni kasvoi, niin aloin yhä enemmän leikkimään hänen kanssaan, jotta vanhempamme voisivat keskittyä arjen askareisiin.

Vuodet vierivät, olin tarpeen vaatiessa vanhempien apuna, mutta pääsin myös leikkimään kyläläisten kanssa. Leikimme metsässä, kiipesimme puissa ja uimme puroissa, touhusimme pelloilla, luhistuneissa hämähäkkien seittien ja pölyn peittämissä mökeissä kerroimme mitä hulluimpia tarinoita.

Kolmentoista ikävuoden jälkeen, usein peltotöiden jälkeen sain lähteä metsään ratsastamaan Onnilla. Siihen saakka olin saanut vain kotimökkimme pihalla ratsastaa. Tein aina rauhallisia lenkkejä, kun hevonen alkoi olla jo aika vanha. Toisinaan myös pikkuveljeni kanssa ratsastettiin Annilla samaan aikaan kotipihaamme ympäri.

Olin keväällä täyttänyt viisitoista vuotta ja vanhempani olivat lupailleet minulle omaa hevosta, muta tänä kesänä kaikki muuttui, lopullisesti. Ihan toisenlaiseksi, mistä en edes ollut tietoinen. En yhtään tiennyt, että näin voisi käydä. Talon ja peltotöiden jälkeen olin taas lähtenyt Onnilla rennolle metsälenkille. Köpöttelimme rennosti tuttua ja turvallista metsäpolkua pitkin. Polkua, jota oltiin kävelty, juostu ja hiihdetty. Tultiin metsänaukiolle, jossa aina käännyttiin takaisin kotiin. Pysähdyin ihastelemaan kesän vihreyttä ja vehreyttä. Lintu visersi puunoksalla ja hiukseni hulmusivat tuulen mukana. Meidän oikealla puolella, hieman viistosti oli iso heinäpusikko, joka yht'äkkiä rasahti valtavalla voimalla. Pusikossa liikkui joku, mutta mikään lintu se ei voinut olla. Mitään eläintä ei kuitenkaan näkynyt.

Hevonen säikähti yllättävää ääntä ja liikehdintää, joka kuului ja näkyi ihan meidän vieressä. Onni nousi takajoilleen, hirnui kovasti ja viskoi etujalkojaan. Minä roikuin hevosen vahvasta harjasta kiinni pitäen. Pian Onni laskeutui, mutta päätti pukittaa pari kolme kertaa ainakin. Tässä vaiheessa otteeni harjasta irtosi ja lähdin ilmojen teille. Paiskauduin pusikon vieressä olevaa puuta vasten, jonka jälkeen tömähdin rajusti maahan.

Maassa tunsin, että olin ihan rikki. Jokaiseen paikkaani kehossani särki todella paljon. Näin kuinka hevonen nosti laukan. Kuulin vain kavioiden töminän ja maan tärisevän laukan tahtiin, mutta koko ajan vain äänet vaimenivat kunnes en kuullut enää yhtään mitään. Oli vain hiljaisuus. En pystynyt liikkumaan, joten katselin puiden latvoihin ja odotin, että minut löydettäisiin. Pikkuhiljaa silmissäni alkoivat puut, puiden lehdet, heinikko, taivas ja pilvet sumenemaan. En erottanut mikä oli mitäkin. Kaikki metsän värit sekoittuivat keskenään. Sumuun alkoi ilmestyä mustia pisteitä, jotka vain kasvoivat. Mustia reikiä lisääntyi koko ajan ja pian en nähnyt enää mitään. Oli vain mustaa.

Metsästä minut oli löydetty seuraavana päivänä, kun isäni oli lähtenyt Onnin kanssa etsimään minua. Isäni on kertonut, että jo pihassa hevonen ei kuunnellut yhtään isääni, vaan kuljetti hänet kiitoravilla metsänaukiolle minun luokseni. Silloin makasin yhä tajuttomana metsässä. Kotiin minut kuljetettiin paareilla, jotka isä oli väkertänyt oksista ja köydestä.

Heräsin illalla ja löysin itseni huoneen sängystä ja lääkäri kertoi minun olevan halvaantunut kaulasta alaspäin. En enää pystyisi kävelemään, juoksemaan, seisomaan tai syömään itse. En pystyisi tekemään enää mitään itse, olin täysin autettava. Pystyin vain liikuttamaan päätäni ja puhumaan.

Koko perhe järkyttyi uutisesta ja isäni suuttui tosi pahasti. Hän uhkasi, että lähes koko ikänsä palvellut Onni-hevonen saisi lähteä. Hänen mielestään onnettomuus oli hevosen vika. Tästä uutisesta järkytyin lisää ja uhkasin, etten lähtisi mihinkään kuntoutukseen jos näin kävisi, sillä Onni on ollut kuitenkin paras ystäväni ja olemme kasvaneet yhdessä.

Myös kyläläiset järkyttyivät onnettomuudestani. Osa kielsi hevoset lapsiltaan, mutta osa alkoi suunnittelemaan ja pohtimaan ratsastusvälineitä hevosille ja etenkin ratsastajille. Mitään varusteita kun ei vielä ollut ratsastajille.

Perheelläni ei ollut varaa lähettää minua mihinkään kuntoutukseen, parantolaan, mutta onneksi kylälääkärimme auttoi minua parhaansa mukaan. Kuntoutus eteni todella hitaasti ja usein tuli takapakkia. Ainoa lohtuni oli se, että Onni ja Anni elelivät leppoisia vanhuuspäiviä ja kolmas nuori suomenhevonen oli tullut naapurista lainalle. Kuitenkin unelma omasta hevosesta oli murskana.

Reilu vuoden päästä kuntoutumisen aloittamisesta, ollessani kuusitoista, pystyin istua ilman mitään tukea ja oikea käteni toimi hieman. Esimerkiksi pystyin syödä itse, mutaa toki monien taukojen säätelemänä. Sillä käteni väsyi vielä paljon. Tänä kyseisenä syksynä kuntoutuminen eteni isoja harppauksia eteenpäin, vaikka mukaan mahtui onnistumisten lisäksi, pettymyksiä, surua ja Onnin menehtyminen.

20-vuotiaana, eli viisi vuotta onnettomuudestani pääsin istumaan edelleen lainassa olevan Lalli-tamman selkään. Sitä ennen sain päähäni kypärän, joita oli alettu suunnittelemaan ja valmistamaan melkein heti onnettomuudestani. Tuntui niin ihanalta, istua hevosen selässä ja kävellä pihassa, vaikka minua avustettiin ja tuettiin paljon. Olin taas onnellinen ja nautin elämästäni jälleen, sillä ratsastus auttoi minua lisää kuntoutumaan, vaikka en pystykään enää kävelemään ja liikun puisella pyörätuolilla. Kyseinen pyörätuoli tehtiin ruokapöydän tuolista ja siihen liitettiin vain renkaat tuolinjalkojen tilalle. Puuseppä naapuri sen minulle teki. Tuoli on helpottanut elämääni, kun ei tarvitse pelkästään sängyssä maata.

Omilleni muutto ei enää vammautumisen myötä onnistunut, joten jäin vanhempieni luokse kotikylääni asumaan, veljeni opiskellessa, luoden uraa ja seikkaillen maailmalla. Muutkin lapsuudenystäväni muuttivat ympäri Suomen. Mutta yksi lapsuudenystäväni jäi luokseni, hänen nimensä on Mathias. Hänestä en vielä olekaan teille mitään kertonut. Mathias on kanssani saman ikäinen nuori mies, ystäväni, tukijani ja tsemppaajani. Leikimme lapsena ja nuorina paljon yhdessä, kunnes kohtalokas onnettomuus kävi. Aluksi hän hylkäsi minut, ei käynyt luonani, sillä hän säikähti ja järkyttyi todella paljon onnettomuuden seurauksia. Mutta onneksi hän palasi elämääni takaisin, kun täytin kahdeksantoista.

Mathiaksen vanhemmat kuolivat hieman ennen joulua ja Mathias peri vanhempiensa asunnon. Yllätyin todella, kun hieman ennen 21-vuotis syntymäpäivääni Mathias pyysi minua muuttamaan hänen luokseen. Puinen mökki oli remontoitu ihan uudenveroiseksi. Mökki oli muokattu siten, että pystyin liikkumaan pyörätuolillani sisällä ja ulkona sujuvasti. Ystävyytemme oli syventynyt rakkaudeksi.

Asuimme Mathiaksen kanssa onnellisesti mökissämme. Joka päivä jaksoin ihailla häntä, kun mies jaksoi minun auttamisen lisäksi hoitaa lähes kaikki ulko- ja sisätyöt. Tietenkin tein kaikkea mitä itse pystyin ja jaksoin. Onneksi saimme kyläläisiltä, naapureilta ja vanhemmiltani apua. Minulla oli kylälääkärimme ohjaajamana kuntoutusta ja jumppaa kaksi kertaa viikossa ja fyysinen kuntoni pysyi hyvänä, ei oikein parantunut, mutta ei myöskään huonontunut. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa meillä oli häät.

Olimme kerenneet asua yhdessä neljä vuotta. Mennyt talvi oli ollut todella kylmä ja lunta oli ollut tosi paljon. 1924 keväällä oli jo todella lämmintä ja kuivaa. Kesällä kuivuus lisääntyi, kun vettä ei satanut ollenkaan koko kesänä. Kylämme pellot, porkkana-, kaura- ja perunapellot kuihtuivat, kun emme saaneet vettä edes puroista. Elokuun viimeisenä yönä tuli myrsky. Salama iski rutikuivaan puuhun talomme vieressä. Kuului vain valtava pamahdus ja hetkessä puu oli tulessa. Heräsimme hirveään kuumuuteen, kun tuli nuoli mökkiämme. Mathias keskittyi siihen, että saisi minut ulos, eikä siksi huomannut, kuinka mökin katto alkoi sortua. Hän jäi sortuvan katon alle ja sai todella pahoja palovammoja. Mathias lähetettiin Helsinkiin sairaalaan, jossa hänen palovammoja hoidettiin, mieheni ollessa koomassa. Kolme viikkoa hänen elintoimintojaan ylläpidettiin koneilla, mutta kun hänen tilansa romahti, eikä paranemisen merkkejä näkynyt, irrotettiin hänet hengityskoneesta kaksi viikkoa ennen häitämme. Emme kerenneet mennä naimisiin, mutta elimme koko yhteisen aikamme onnellisina.

Tulipalo saatiin onneksi sammutettua, mutta lähes koko kylä paloi poroksi. Osa selvisi tulipalosta ja osa ei. Moni kylän vanhimmista asukkaista eivät selvinneet, vaan ne nuoremmat. He jotka selvisivät, muuttivat kaupunkeihin. Myöskään isäni ei selvinnyt tulipalosta, mutta muutin äitini kanssa Helsinkiin. Siellä minulla on hyvät kuntoutumismahdollisuudet myös. Kaiken lisäksi pikkuveljeni oli myös Helsingissä ja muutti luoksemme tulipalosta kuultuaan.

Kaikki oli jälleen lähes täydellistä. Olin vihdoin onnellinen, tyytyväinen elämääni, hyväksynyt itseni ja minusta oli tulossa vaimo, mutta nyt olen menettänyt isäni, puolisoni, häät ja rakkaan kotikylän, jossa olin asunut koko ikäni. Mitenköhän vielä elämäni tästä jatkuu?

Oliko tarina hyvä ja mielenkiintoinen?

Miten sinun mielestäsi Sinin tarina jatkuisi?

TALVISIA KUVIA LUNASTA

1.

Jänis juoksee,

korvat huiskaa

pitkin vuorenrinteen

luiskaa.

Hännäntupsu

hieman keikkaa,

ilmavirtaa viikset leikkaa.

2.

Pupu arkana varoen

pelkää oksan ripsahdusta,

vaara varmasti asuvi,

pensaan tuuhean sisässä.

3.

4.

5.

Pikku pupu loikki,

jäisen pihan poikki.

Korviaan se heilutteli,

hännänpäätään keikutteli.

6.

7.

8.

9. 

10.

Pupu-parka on pulassa,

jänis aivan järkyttynyt,

kun ei tarkene käpälät,

tutisevat talvisäässä.

Mistä ostaisi mokomat,

karvakintaat kunnolliset,

viimansuojaksi käpälän,

tassuihin kivat lapaset.

11.

12.

Otti naavoja vähäsen,

sekaan hiukan sammalia,

niistä kintahat kutovi,

hanskat harsivi kokohon.

Enää ei tuo pakkaspoika

voisi tassua puraista.

Pupu tuosta on iloinen,

jänis aivan onnellinen.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

Löytyikö suosikkikuvaa?

PELOTTAVIA PUOMEJA

Vaihteeksi tänään tuntipostauksen vuoro, toivottavasti viihdytti postauksen parissa. Mukavia lukuhetkiä juuri sinulle!

Tänään menin vuoden ensimmäiselle ratsastustunnille, vaikka olenkin jo viime viikon torstai-iltana käynyt ratsastamassa itsenäisesti Vikkanilla. Tunnille sain uuden tuttavuuden, piensuomenhevosruuna Obbiksen. Obbis on yksityishevonen, joka käy tunneilla.

Harjasin hevosta karsinassa samaan aikaan hevosen syödessä heiniä. Kaviot sain putsattua hyvin, niin kuin myös sain satulan hyvin selkään. Mutta suitsia laittaessa hevonen alkoi nostelemaan päätä ja puri hampaat yhteen. Loppujen lopuksi suitset saatiin päähän ja kiinni, jonka jälkeen lähdettiin kentälle, kaikkien ollessa valmiita.

Kentällä korjasin vielä satulaa ja kiristin vyötä. Satulaa korjaillessa ja odottaessani, että saan penkin josta kiivetä kyytiin huomasin Obbiksen olevan aika malttamaton. Hevonen olisi halunnut jo mennä. Jalustimet olikin jo valmiiksi sopivan mittaiset, joten kiipesin kyytiin ja lähdin kävelemään uraa pitkin.

Alkukäynneissä otin ainoastaan tuntumaa Obbikseen ja tutustuin hevoseen. Pian jatkoimme ravissa tehden voltteja, ympyröitä ja taivutuksia. Käynnissä ja ravissa Obbis tuntui tosi mukavalta, askeleet oli letkeitä ja hevonen oli reipas.

Ravien jälkeen oli laukan nostojen vuoro. Laukka nostettiin L-päädystä ja laukattiin koko pitkä sivu. Aloitettiin oikealla kierroksella. Ensimmäisellä yrityksellä en saanut nostettua laukkaa. Seuraavilla yrityksillä onneksi laukka nousi kerta kerralta paremmin. 

Vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen ja laukattiin jälleen L-päädystä pitkä sivu. Suunnan aihdos ei onneksi vaikuttanut ja laukka sujui hyvin vasemmassa kierroksessa.

Muutamien laukannostojen jälkeen aloimme tulemaan pitkällä sivulla olevia puomeja. Puomit aloitettiin oikealla kierroksella, jotka tultiin puomeja ravissa.

Lähdin oikeassa kierroksessa L-päädystä tulemaan puomeja kohti ja niiden kohdalla Obbis päätti pelätä puomeja, eikä mennyt yli, vaan pysähtyi puomien eteen. Yllättäen tullutta pysähdystä hieman horjahdin, mutta kokosin itseni hetkessä ja pyysin hevosta ylittämään puomit. Lopuksi päästiin puomien yli käynnissä. Tämän jälkeen tuli vielä pari haparoivaa puomien ylitystä, mutta pyytämällä ja kehumalla puomien ylitys lähti sujumaan ja jopa ravissa päästiin puomien yli.

Vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen ja nyt tultiin puomeja c-päädystä päin. Puomien jälkeen piti tehdä laukkaympyrä L-päätyyn ja ylittää siellä oleva puomi. Tämä tehtävä ei lähtenyt onnistuakseen, kun ei laukka sujunut ympyrällä. En sitten tiedä, että onko laukka ympyrällä sille vaikeaa, mutta puomit sujui kyllä hyvin, ilman ylimääräisiä säikkymisiä. Onneksi. Viimeisellä vuorollamme sain raipan, joka helpotti hieman laukannostoa. Laukka nousi paremmin, mutta ei kuitenkaan pysynyt yllä kauaa, vaikka kaikkeni yritin.

Tämän jälkeen olikin jo loppuravien ja - käyntien vuoro. Tein paljon ympyröitä ja taivuttelin Obbista. Lopputunnista hevonen vaikutti oikein rennolta.

Vielä loppukäynneissä opettajan kerätessä puomeja, Obbis oli kauhuissaan kun puomi olikin ilmassa. "Kauhea tuo puomi, äsken se oli maassa ja nyt se liikkuu. Apua! Onks siin mörköjä?" Mua vaan nauratti, kun en ole ennen törmännyt hevoseen joka pelkäisi puomeja.

Kaiken kaikkiaan tunti meni ihan kivasti. Varmasti ensi kerralla menisi paremmin, tämä tunti olikin enimmäkseen tutustumista toisiimme.

PUPUJEN ULKOILUTUS TALVELLA

Viime aikoina olen saanut ja nähnyt facebokissa kysymyksiä siitä, että voiko pupua ulkoiluttaa minkä verran talvella tai voiko sisäkanin siirtää talveksi ulos? Onko ulkokani kuinka rohkea? Mikä on sopiva aika siirtää pupu ulkoa sisälle? Ajattelin näihin kysymyksiin omien kokemusten kautta kirjoitella omia vastauksiani, kokemuksistani. Kertoa niin, miten minä ja perheemme toimimme.

Moni blogini lukija ja instagramini seuraaja varmasti tietääkin, että meillä puput asuvat keväästä syksyyn ulkona ja talven lämmittämättömässä varastossa, koska perheessämme on allergisia. Varaston lämpö menee ulkolämpöjen mukaan, mutta tänäkin talvena lämpö on pysynyt hyvin plussan puolella. Toki silloin, jos/kun tulee kovemmat pakkaset, niin laitetaan lämmitystä varastoon. Tämä olikin ainoa ratkaisu pupujen ottamisessa. Ostimme puput kasvattajalta, joka pitää pupuja kanssa ulkona ja talven navetassa, joten pupuillamme ei ollut muuta totuttelua, kuin uusi ympäristö ja uudet ihmiset. Niiden ei esimerkiksi tarvinnut totutella ulkona vaihteleviin säihin.

Ulkokanilla on paksumpi pohjavilla, joka auttaa kania pysymään lämpimänä talvellakin. Pohjavilla kasvaa sitä mukaan, kuin kelit viilenevät. Kesällä ulkokania ei voi viedä lämpimään taloon, sillä kani voi saada lämpöhalvauksen hyvin helposti ja sisäkania ei voi siirtää ulkokaniksi talvella, koska pohjavilla on ohuempi.

Jos haluat ulkokanin, niin silloin pupu kannattaa ostaa keväällä tai kesällä. Kaneja voi pitää ulkona niin kauan, kun vesi jäätyy juomapullossa, silloin viimeistään puput on hyvä siirtää sisätiloihin, esimerkiksi lämmittämättömään varastoon. Kun varasto on lämmittämätön voi kania myös ulkoiluttaa talvella valjaissa ulkona. Itse pidän pupuja 1-5 asteen pakkasilla viidestätoista minuutista puoleen tuntiin, riippuen täysin siitä, että miten puput viihtyvät ulkona.

Täysin sisäkania voi ulkoiluttaa ulkona leudoilla säillä maksimissaan noin viisitoista minuuttia, jos on jo kesällä ja syksyllä päässyt ulkoilemaan säännöllisesti ja tietenkin samalla pitää seurata miten pupusi käyttäytyy ulkona tai ulkoilun jälkeen. Voi olla myös niin, että pupu ei tykkää talven kylmyydestä tai sitten se nauttii siitä. Nämä on täysin yksilökohtaisia ja selviää vain kokeilemalla. Kuitenkin moni kani tykkää, kun pääsee talvella kaivamaan koloja ja riemuloikkiman lumihankeen.

Ulkokanista saa yhtä rohkean ja luottavaisen, kun sisäkanista. Pupujen kanssa pitää touhuta paljon, oli kyseessä sisä- tai ulkokani ja sitä kautta ne oppivat luottamaan ja tuntemaan hoitajaansa. Koen myös, että ulkokani on rohkeampi sisäkaniin verrattuna, sillä ulkona ollessaan puput tottuvat erilaisiin ääniin, kuten ohi ajavin autoihin. Mutta tuo voi myös johtua ainoastaan siitä, että toinen kani on rohkeampi kuin toinen, oli sitten kyseessä ulko- tai sisäkani.

Mulla on ollut tapana pitää Lunaa ja Liljaa vuorotellen ulkona, sillä se on helpompaa. Viime viikon sunnuntaina tein kuitenkin poikkeuksen ja otin molemmat puput samaan aikaan ulos. Meno olikin hetkittäin todella hektistä, kun piti katsoa ettei narut sotkeudu toisiinsa tai pupuihin. Luna keksi mennä puuliiterin alle ja kun sen olin saanut sieltä pois, ihan vain siksi, ettei jää jumiin, niin Lunan jälkeen liiterin alle livahti Lilja. Noh Liljaa vahtiessa, ettei kierrä itseään jumiin, karkasi Luna.

Vilkaisin sivulle, että pupu on ihan vieressä ja kaksi sekuntia myöhemmin Luna olikin jo poissa. Pieni paniikkihan siinä iski, kun en yhtään pupua nähnyt missään. Luotin kuitenkin siihen, että pupu ei lähde pihasta pois, kun suurimmaksi osaksi on aidattu piha, mutta myös avonainen portti. Näinhän siinä sitten kävi, pian Luna tulikin jo takaisin luokseni ja Liljakin oli kerinnyt tulla liiterin alta pois. Tämän jälkeen ulkoilu jatkui rauhallisemmissa merkeissä. Molemmat myös viihtyivät pitempään ulkona, aika meni ihan huomaamatta ja yllättäen oltiin ulkona lähes tunti. Mikäs siinä ulkoillessa, kun kaikki viihtyvät.

Tähän loppuun haluan vielä muistuttaa, että nämä olivat minun ajatuksiani aiheesta ja tämä on minun tapani toimia pupujemme kanssa ja molemmat voivat todella hyvin, kummallakaan ei ole talvisin ollut mitään flunssaa tai nuhaa. Tapoja on monia pitää pupuja, pääasia on kuitenkin se, että ne voivat hyvin, saavat liikuntaa, ruokaa ja huolenpitoa. Oikein mukavaa tiistaita juuri sinulle!

SEKALAISIA PUPUKUULUMISIA

Nyt kun mulla on pitkä joululoma, niin olen pystynyt puuhailemaan paljon enemmän pupujen kanssa. Päivisin vien pupuja ulos nollasta viiteen pakkasasteen väliltä. Riippuen säästä, pupujen energiamäärästä ja siitä, miten viihtyvät. Pidän niitä ulkona viidestätoista minuutista puoleen tuntiin. Kun olin Hämeenlinnassa koulussa pari viikkoa ennen lomaa, puput eivät tainneet päästä yhtä paljoa ulos, jonka sitten huomasi kertyneestä energianmäärästä, joka nyt onneksi on alkanut tasaantumaan, kun ovat päässeet päivittäin ulos touhuamaan.

Joululahjojakin puput saivat. Enimmäkseen herkkuja, jotka katosivat masuihin hetkessä, alun epäröinnin jälkeen. Ensin molemmat tuumailivat että, "hei, voiko noita keksejä syödä?" Kunnes herkut mutusteltiin tapellen suihin, siitä kumpi kerkiää syömään enemmän. Joulun jälkeen kävin ostamassa pupuille aktivointipallon ja kissoille/koirille tarkoitetun furminator-harjan.

 Aktivointipalloon laitan nykyään pupujen herkut, jotta puput saavat samalla tekemistä, eivätkä myöskään saa kovin helposti herkkuja, vaan pienen työn ja aivojen käyttämisen kautta. Heti pallon ensimmäistä kertaa saatuaan, molemmat tajusivat lelun idean. Lilja alkoi pyörittämään palloa ja Luna söi pellettejä maasta, sitä mukaan kun ruokaa pyörityksen jälkeen tippui ja lopulta pallo viskattiin pois, kun eivät saaneet enempää pellettejä, vaikka niitä sinne jäikin, mutta molemmilla oli tosi kiire syödä pelletit maasta.

Furminator-harjan ostin kevään karvanlähtöä varten. Tälläkin hetkellä pupuilta irtoaisi paljon irtokarvoja, kun nuo kelit ovat niin vaihtelevia. Toisena päivänä saattaa olla 8 astetta pakkasta ja toisena päivänä taas nollassa. Tästä johtuen olen harjannut pupuja päivittäin. Kuitenkin aion tämän harjan ottaa kunnolla käyttöön vasta keväällä kelien lämmetessä. Olen kyllä harjaa Lunalla testannut ja harja irrottaa todella hyvin kaikki ylimääräiset irtokarvat.

Uuden vuoden vaihde meni meillä, ihmisillä ihan mukavasti, mutta molemmat puput pelkäsivät raketteja, niistä tulevaa kovaa pauketta ja välähdyksiä. Varastoon, kun kuuluu niin helposti naapurien rakettien ampumiset, sillä ihan vieressä = juuri meidän talon kohdalla kaikki ampuvat, sekä muualla lähiympäristössä. Laitoin pupuille ison heinäkasan häkkiin ja pidin varastossa myös valot päällä ja verhot kiinni. Mitään ylimääräistä ääntä en viitsinyt laittaa, sillä yksi päivä jotain videota katsoessani pupulassa, molemmat vain rummuttivat järkyttyneinä, vaikka äänet puhelimessani oli hiljaisella.

Seuraavaksi sitten hieman ikävimpiin kuulumisiin Liljasta. Pupun kynsien leikkaus on sujunut jo useamman kerran aika hyvin. Maanantaina Liljalla oli ihan selvästi huonompi päivä, sillä ottaessani pupun harjaukseen, alkoi Lilja hetken päästä murisemaan ja pyöri sylissäni. Päätin, että vien pupua valjaissa hetkeksi ulos, sillä sinne se ihan selvästi halusi, kun meni oven luo norkoilemaan. Kello oli jo seitsemän illalla, joten itse en kauan ulkona viihtynyt pimeän vuoksi, mutta mentiin pari kertaa varaston ympäri. Pian tästä siskoni tuli varastoon leikkaamaan pupujen kynsiä ja aloitettiin Liljasta, kun se vielä oli valjaissa. Varoitin kyllä siskoani siitä, että pupulla on huono päivä ja ehkä kannattaisi siirtää kynsien leikkaus seuraavalle päivälle. Mutta siskoni halusi, että kynnet leikataan, kun hän varastoon oli jo tullut.

Heti alusta alkaen kynsien leikkaus oli vaikeaa, eikä tilannetta helpottanut kun siskoni härnäsi aktivontipallolla pupua. Noh kynsien leikkaus oli täysin epäonnistunut. Takatassujen kynnet saatiin leikattua, mutta etutassut jäi leikkaamatta, kun pupu alkoi puremaan, murisemaan ja lopuksi raapi kämmeneen ilkeän haavan. SEkä jatkuvasti veti tassuja leukansa alle. Tämän jälkeen päädyttiin, että siirretään Liljan loppujen kynsien leikkaus ja Lunan kaikkien kynsien leikkaus seuraavalle päivälle. Täytyy toivoa, että tämän pienen takapakin jälkeen kynsien leikkaus sujuisi Liljan kanssa paremmin.

SUUNNITELMIA TÄLLE VUODELLE

Niin se vain jälleen vuosi vaihtui ja nyt onkin tammikuu 2018. Uusi vuosi, mutta silti samat vanhat kujeet, ripauksella jotain uutta. Menneeseen vuoteen on mahtunut paljon iloja, suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Vuosi 2017 oli tapahtumarikas, opettavainen ja omalla tavallaan myös rankka, ainakin syksyn osalta. Talven tullen hellitti ja pääsi rentoutumaan. 

Vikkanin kanssa meillä on mennyt tasaisesti ja pääsääntöisesti hyvin. Osallistuttiin yksiin koulukisoihin, joista tuli kolmas sija ja yksiin estekilpailuihin, joissa ei sijoituttu, mutta tavoitteeni onnistui - laukata koko rata alusta loppuun. Luna säikäytti huonovointisuudellaan, mutta Lilja kehittyi, rohkaistui ja rauhottui viime vuoden aikana huimasti, vaikka onkin yhä edelleen energiapommi. TÄÄLTÄ voit käydä katsomassa lisää viime vuoden kohokohtia.

Viime vuonna myös blogi kehittyi, uusia lukijoita tulihuimasti, tilastot alkoivat kasvamaan ja kommentteja alkoi myös tulemaan tasaisesti lähes jokaiseen postaukseen. Postaustahti oli välillä tosi valtava, kun saattoi tulla 3-4 postausta viikossa ja toisena viikkona yksi postaus. En aio tehdä mitään uudenvuoden lupauksia, mutta tänä vuonna yritän keskittyä blogiin, siten, että postaisin kaksi kertaa viikossa, enkä ylittäisi sitä. Näin olen saisin lisää tasaisuutta blogiin.

 Toinen tavoitteeni blogille voisi olla sata postausta tämän vuoden aikana, viime ja edellisenä vuonna tämä tavoitteeni onnistui, vaikka ei ollut edes tavoitteena, joten miksipä se ei onnistuisi tänäkin vuonna.

 Yksi muutoskin blogissa tapahtuu, nimittäin vaikka tämä hevosblogi onkin, niin yhä enemmän blogiin alkaa tulemaan pupuaiheisia postauksia, hoidosta Lunan ja Liljan kuulumisten kautta, ynnä muuta. Blogin nimi tai linkki ei tule kuitenkaan vaihtumaan. Vain aihepiiri hieman muuttuu, hevosblogista eläinblogiksi.

Viime vuoden kolme luetuinta postausta olivat: 

1.8 vinkkiä: virikkeitä pupuille  2473 katselua

2. Vaihdanko tallia vai lopetanko ratsastuksen?  1635 katselua

3. Häkin metsästystä pupuille 1420 katselua

Muutamia muita luetuimpia postauksia viime vuonna olivat ukk -näkövammani (552 katselua) elämä sijaislapsena / -perheessa. (400 katselua) perinteinen tallipostaus (327 katselua) ja tuntipostausten kirjoitusvinkkejä (228 katselua) Näiden seitsemän postauksen ansiosta myös blogin tilastot lähtivät nousuun ja kesästä etenpäin jokaisen postauksen katselukerrat ovat olleet yli sadan. keskimäärin 150-300 katselun välillä.

Nyt mulla alkaa viimeinen kevät Hämeenlinnassa, koulussa olen kaksi viikkoa, jonka jälkeen mulla alkaa täällä kevään (ja samalla viimeinen) työharjoittelu päiväkodissa. Joten myös pystyn helposti tekemään postauksia seuraavien kahden kuukauden aikana, kotona kun saan niin hyvin omaa rauhaa, toisin kuin Hämeenlinnassa, asuntolaelämässä.

Kiitos jokaiselle blogini ja instagramini seuraajille, lukijoille ja kommentoijille vuodesta 2017. Te olette mahdollistaneet blogini kasvun, kehityksen ja tasaisuuden. Tehdään tästä vuodesta entistä upeampi vuosi!

Onko sulla tavoitteita, suunnitelmia tai muutoksia blogille?

Onnea ja rauhaa alkaneeseen vuoteen💗