29.4.2017

Pelottava kulma

Moikka!😊 Käytiin siskoni Sarin kanssa eilen, perjantaina (28.4.) liikuttamassa Daaliaa ja Ulffia. Daalian pistimme kärryjen eteen ja Ulffia talutimme riimulla. Ulffin myös pystyy päästämään vapaaksi, kun se seuraa Daaliaa aina koko ajan.

Ponien luokse liikutukseen lähdin vähän kyseenalaisella mielellä, kun oli vain muistoissa ponien kiukuttelut, karkaamiset yms, joten yllätys olikin tosi iso, kun molemmat ponit oli tosi kiltisti rentoja ja kuuntelivat meitä. Tältä poniajelureissulta jäi tosi hyvä fiilis.







Tänään lauantaina (29.4.) olin omalla ratsastustunnilla Vikkanilla. Vikkan oli reipas, mutta kuitenkin hyvin kuulolla suurimmasta osasta tuntia.

Teimme ihan normaalisti käynnissä pysähdyksiä ja ravissa voltteja. Ravissa Vikkan oli tosi kiva. Pari kertaa yritti lähteä kaahottamaan, mutta muutamat puolipidätteet tehtyäni hevonen oli taas kuulolla ja ravaili rennosti.
Laukasimme pääty-ympyrällä. Laukka meni siihen nähden hyvin, kun tuuli välillä aika kovaa, niin ehkä taisi hevoselle olla hieman raskasta.


Tunnilla Vikkan pelkäsi yhtä kulmaa jossa oli uudet esteet. Muutaman kerran yritimme mennä kunnolla kulmasta, jotta hevonen olisi nähnyt ja tajunnut, ettei kulmassa ole mitään pelottavaa. Siellä oli vain uudet esteet. Jokaisella kerralla hevonen oli valmis tekemään u-käännöksen ja säntäämään kentän toiseen päätyyn. Joten loppujen lopuksi päädyimme kiertämään kulman, koska opettaja ei halunnut ottaa riskiä, että sattuu jotain, kun tunnilla oli niin paljon eritasoisia ratsastajia. (Aloittelijoita, paljon kokeneempia ja siltä väliltä) Lopputunnista onneksi Vikkan rentoutui eikä kulma ja esteet enään pelottaneet yhtään.


Mukavaa Vappua kaikille ❤

28.4.2017

Pupujen kuvailua

Moikka! Nyt tulee kuvapostaus pupuista, sillä siskoni Sari oli tänään meillä ja kuvaili pupujamme. Ensin kuvia Liljasta ja sitten Lunasta.

1.
2.
3.
4.
5.
Ottakaahan Liljasta mallia, syökää näin
6.
Karvakasa Luna
7.
8.
9.
10.
Mikä oli suosikkikuvasi?

23.4.2017

Kilpailukauden avaus

Postauksen kuvat c) Eeva

Moikka! Tänään tosiaan mulla oli kauden esnimmäiset koulukilpailut Vesalan ratsastuskoululla. Osallistuin Vikkanilla helppo c:1 2000 luokaan. Luokassa oli 12 osallistujaa. Myös muissakin luokissa oli paljon enemmän osallistujia, mitä viime vuonna.



Vikkan oli mukavan rauhallinen, ehkä hiemn laiska. Verryttelyssä se kammoksui aitoja ja tuomarin autoa. Mutta onneksi radalla ei enään ollut aidat ja auto pelottavia. Muuten rata meni hyvin, ei tullut sen suurempia mokia, yksi rikkominen pysähdyksessä ja teihin tarkkuutta vähän lisää vielä.



- Prosentit: 57,25
- Oma sijoitus: kolmas
- Tuomarin arvio: "Erittäin hieno laukkainen hevonen, muista ratsastaa tarkemmin. Tarkemmalla ratsastuksella tulee hieno pari.



Yllätyin tosi paljon sijoituksesta. En ollut yhtään varautunut, että voisin sijoittua, joten, kun olin kerinnyt viedä jo kypärän talliin ja luovuttaa hevosen seuraavalle, niin kysyin saanko ottaa Vikkanin Eevalta joka valmistautui luokkaansa sillä. Lainasin vielä hänen kypärää ja menin kunniakierrokselle. Tämä oli tosi hyvä kilpailukauden aloitus.




17.4.2017

Pizzaa ja valokuvia


Moikka! Torstaina koulu loppui 11.30 ja lähdin koululta suoraan linja-autoasemalle. Bussini lähti tunnin päästä lahteen. Lahdessa olin kahden aikoihin.

Lähdin Veeralle, jonne Päivi oli mennyt jo päivää aiemmin. Viikonlopun suunnitelmissa oli viettää tyttöjeniltaa, tehdä pizzaa, valokuvailla ja pitä hauskaa. Kuvissa minulla on Wishiltä tilattu huppari.

Menimme Veeralle ja söimme ranskalaisia. Syömisen jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan pizza-aineksia. Illalla teimme kaksi pellillistä pizzaa. Toiseen laitoimme tonnikalaa ja toiseen jauhelihaa. Molemmista pitsoista unohdimme ananaksen ja pizzamausteen, mutta hyviä pitsoja tuli.


Perjantaina heräilimme yhdeksän ja kymmenen välillä. Söimme aamupalaa, joimme kahvia ja ulkoilutimme Elmon. Kävimme Elmon kanssa lenkillä siellä minne menimme myöhemmin kuvailemaan. Kahdentoista aikoihin söimme pizzaa lounaaksi ja valmistauduimme Veeran kanssa valokuvausreissuun. Jonka jälkeen lähdimme kalliolle kuvaamaan.

Kuvausreissun jälkeen veimme Elmon päivälenkille ja Päivi kävi silloin myös kaupassa. Loppuajan vain oleskelimme ja pakkailimme. Tai minä ainakin, kun olen viimetinkaa pakkaava ihminen. Päivin kanssa lähdettiin perjantaina viiden jälkeen kotehimme, sitä ennen kävimme autoajelulla Hollolassa, kun Veeran sisko tuli hakemaan meitä ajelulle.



Oli kivaa, kun oli pidempi viikonloppu. Kerkesi nähdä paremmin kavereita, käydä tallilla ja olla pupujen kanssa. Kiva päsiäinen takana, vaikka en oikein lumisateesta tykännyt, kun ei päässyt joka päivä ulkoiluttamaan pupuja. Niille tekisi hyvää nyt päästä mahdollisimman paljon ulos, jotta ne tottuisivat taas ulkoilmaan, ennen ulkohäkkiin siirtymistä. Onneksi tässä on vielä aikaa, ennen kuin siirrämme puput ulos.
Leikkasimme myös lauantaina pupuilta kynnet. Jollloin huomasin, kuinka paljon Lilja on kynsien leikkuussa kehittynyt eteenpäin, se nimittäin antoi hienosti leikata kynnet, eikä enään rimpuillut niin paljoa, kuin parina muna leikkauskertana. Nyt tämän vuoden aikaan olemme noin parin viikon välein leikanneet aina pienen pätkän kynsistä pois rutiinina, jonka takia Liljakin on tottunut kynsien leikkuuseen.


Maannataina ulkoilutin Lunaa ja Liljaa valjaissa ulkona. Molemmat puput tykkäsivät olla ulkona, varsinkin Luna, jota myös pidin pidempää ulkona. Kun oli Liljan vuoro olla ulkona, niin en yhtään tiedä mitä tapahtui, mutta ensin pupu jäi tarkkaavaisena kuunteleman ja seuraavassa hetkessä oli jo pitkällä. Jouduin juoksemaan pupun perässä, kun fleksi oli loppua koko ajan. Liljaa en viitsinyt kauaa pitää ulkona.

Näin myös Sari siskoani. Kuvailinn häntä ja hänen tyttöänsä. Näin ollen saan hyvää harjoitusta kameran käyttöön ja valokuvaamiseen. Sari myös nappasi muutamat kuvat musta ja kissastaan Elviksestä. Valmistauduin myös uuteen kouluviikkoon pakkaamalla reppuuni tietokoneni ja joitain hygieniatuotteita.



kevät on siitä kivaa aikaa, kun päivät pitenevät ja valoistuvat. Kevät myös menee niin nopeasti. Kouluviikot menevät myös nopeammin, kun on lyhyempiä viikkoja pääsiäisen, helatorstain ynnä muiden pyhien ja lomien takia. Mukavaa viikkoa kaikille! 💗

15.4.2017

VauhtihirmuVikkan


Moikka ja kivaa pääsiäistä juuri sinulle! 
Ensin meinasin tehdä yhden toisen postauksen, mutta päädyin kuitenkin tekemään ratsastuspotauksen. Tänään olin ratsastamassa ja menin Vikkanilla. Tunnilla ei ollut tiettyä juttua mitä treenasimme, vaan saimme ratsastaa itsenäisesti, vaikka opettaja olikin koko ajan kentällä, antoi ohjeita ja neuvoi ratsastusta. 


Vikkanilla oli tänään energiaa ja paljon. Alkukäynnit, taivuttelut, voltit ja ympyrät sujui hyvin, kuten myös ravissa. Hetken ravattuamme aloimme ottamaan laukannostoja. Oikeassa kierroksessa otin pitkällä sivulla laukannoston pelkästään. Muutamien ravi-laukka siirtymisten jälkeen vaihdoimme suuntaa ja teimme ravi-laukkasiirtymisiä ja laukkkatyöskentelyä vielä vasempaan kierrokseen. Nostin ällästä laukan ja laukkasin pitkän sivun ja tein vielä ympyrän c-päätyyn laukassa. Tässä vaiheessa laukka rupesi kiihtymään. Muutaman laukannoston ja laukkaympyrän jälkeen lopetin laukkatyöskentelyn. Laukkojen jälkeen otimme hetkeksi käyntiin hevoset.

Loppuraveissa olimme isolla pääty-ympyrällä. Jouduin tekemään paljon puolipidätteitä, jotta saisin Vikkanin rauhalliselle raville. Pikkuhiljaa vauhti hiljeni ja hevonen rupesi rentoutumaan. Tämän jälkeen oli vielä loppukäynnit.


Vielä ennen kuin lopetan tämän postauksen, niin kerron teille, että minulla on ensi viikon sunnuntaina tämän kauden ensimmäiset koulukilpailut, luokka on helppo c ja toivon, että saan/voin osallistua niihin Vikkanilla. Ensi viikon perjantaina ja lauantaina treenaamme kisoihin ja viikon aikana pitää vielä opetella rata. Treeneistä luultavasti tulee yksi yhteenveto tyyppinen postaus ja kilpailuista sitten oma postauksensa. 

Mukavaa lauantaita kaikille!

6.4.2017

Viimeaikaisia suosikkeja

Moikka! Pitkästäpitkästä aikaan innostuin tekemään suosikitpostauksen. Tylsistyin tähän sarjaan aiemmin, koska mulla ei tule kuukaudessa sosikkeja, niin päätin, että julkaisen näitä aina silloin tällöin. Silloin, kun on kerrottavana suosikkejani. Ei ehkä joka kuukausi, mutta muutaman kuukauden välein.


1. kevät
niin ihanaa, kun lumi sulaa, aurinko lämmittää ja ilmat lämpenee. Tykkään siitä, kun vuodenajat vaihtuu. kevät on ihanaa aikaa. Vaikka se takatalvi yllätti.

2. Salibandy
Uusi harrastus hämeenlinnassa, josta olenkin jo kertonut parissa postauksessa. Voit lukea tästä ja tästä.


4. tulevat kilpailut
Ei kahta sanaa. Kevät tuo mukanaan kilpailukauden aloituksen, ihanaa!

5. lukijat, blogi ja postaukset 
Tämä toisin ei ole suosikkini, mutta lukijakunta oli tippunut kahdella. Tilanne korjaaantui kuitenkin viikolla, kun tuli kakasi uutta lukijaa lisää. Joten kiitos teille, jotka jaksatte lukea, kommentoida ja pysyä menossa mukana.❤
Joulukalenterin jälkeen pelkäsin, että en keksi uusia postauksai, mutta siitä ei ole ollut pelkoa. Olen saanut julkaistua postauksia sopivasti.

6. Keväiset vaatteet
Vaikka talviset vatteet paksut neuleeet, pipot ja talvitakit on ihania, niin on se vielä ihanampaa siirtyä keväisiin vaatteisiin. Kevät vaatteissa tulee väriä, keveyttä ja kesntuntua mukaan. Lippikset on mun lemppareita!


Mukavaa kevättä kaikille! 💛

3.4.2017

Kuvia #6

Moikka! Tänään on taas kuvapostauksen aika. Tähän postaukseen tuli vahingossa pelkkiä maisemakuvia. Viikot vieri niin nopeasti, että meinaa tulla kovakin kiire tätä sarjaa toteuttaessa, se vaan ei ole kovin hyvä, koska muuten kuvista tulee myös todella hätäisesti otettuja.

Muutan tätä sarjan systeemiä hieman, lisäämällä kuviin aina tekstipätkän, jotta saatte taustoja kuvian takaa.

Keskiviikkona salibandyn jälkeen kävelin asuntolaan ihanassa auringonlaskussa.
1.
Maanantai-aamuna kävelin bussipysäkille
2.
3.
Kävin isosiskoni Sarin kanssa valokuvailemassa sunnuntaina iltapäivällä. Menimme läheiseen metsään ja Tiilijärvelle. Tarkoitus oli, että hän kuvaa mua, mutta kun maiseta oli kivat, niin oli pakko ottaa puhelimella tänne blogiin kuvia tähän kuvapostasusarjaan.

Tähän metsäretkeen oli hyvä lopettaa oma viikkoni ja valmistua uuteen viikkoon. 

Näihin kuviiin ja tunnelmiin on hyvä uppoutua ja aloittaa uusi viikko hyvällä mielellä! 

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12

13

14.
Mikä on suosikkikuvasi tästä maisemapainotteisesta kuvapostauksesta?