AURINGON VALO

1.

Mulla alkoi viikonlopun myötä hiihtoloma ja aion rentoutua, nukkua pitkään, unohtaa työharjoittelun, nähdä ystäviä, käydä ratsastamassa sekä ostoksilla. Pupujen kanssa puuhailuja unohtamatta. Harmi, että lomalle on osunut niin kovat pakkaset, että pupuja ei pysty edelleenkään ulkoiluttamaan valjaissa. Ne kun nauttivat päästessään ulos ja lumeen möyrimään, pomppimaan ja kaivamaan. Tavoitteenani on myös ulkoiluttaa kameraa ja ottaa mahdollisimman paljon erilaisia kuvia.

Tietenkin heti lauantaina olo tuntui kipeältä ja nuhaiselta kurkkukivun ja lihasärkyjen säestämänä, niin peruin ratsastuksen, ettei vain oloni pahene, sillä kylmä lähes 20 asteen pakkasilma ja ratsastustunnin tuoma rehkiminen ei olisi ollut hyväksi. Joten lauantain päätin sitten levätä. Tai noh, mitä lepäämistä se oli, kun koko päivän keskityin blogiini ja tuleviin postauksiin.

2.

Ihanaa kun aurinko on koko viime viikon paistanut, vaikka se ei vielä lämmitä. Auringon tuoma valo antaa energiaa päiviin ihan toisella tavalla. Ihanaa mennä koko ajan vain enemmän kohti kevättä, auringon valon lisääntymisen ja päivien pitenemisen myötä. Omassa huoneessakin pystyy ihan eri tavalla olla ja touhuta, kun voi hyödyntää aamusta pitkälle iltapäivään pelkästään auringon tuomaa valoa. Odotan innolla, että kevät ja kesä tulee. 

Tämän postauksen kuvat on otettu viime viikon aikana, toki hieman eri päivinä. Kuvat lisäsin puhelimella, jonka takia ne eivät ole ihan järjestyksessä.

3.

Helmikuun tiivistelmä:

1. tapaturma ja lääkärikäynti, 1 uusi lukija blogissa, 2 ratsastustuntia Samilla, tähän mennessä 3 ratsastustuntia (4. tunti keskiviikkona, joka on isolla kysymysmerkillä noiden paukkupakkasten vuoksi), 4 kylmähoitoa satutetulle kyynärpäälle, 4, valokuvausreissua ulos, 10 julkaistua postausta blogissa, 12 julkaistua kuvaa instagramissa (@animal.fri3nds) 20 astetta pakkasta, hyyh. 40 lukijan raja täyttyi blogissani, kiitos ja tervetuloa.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

Löytyiskö suosikkikuvaa?

Mitä aiot puuhailla hiihtolomalla?

Miten sun helmikuu sujui?

LUMIPALLO-LILJA ULKONA

1.

Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, en vain ole ehtinyt julkaista blogissa aiemmin. Kuvaushetkellä alkoi olla jo hieman hämärää,  jonka takia kuvien laatu hieman kärsi, mutta toivottavasti se ei haittaa teitä! Liljalla oli myös sen verran paljon energiaa, että kuvien onnistuminen oli hieman vaikeaa.

Kaiken lisäksi kokeilin hieman erilaisempaa, tummemman sävyistä muokkausta. Mitä mieltä olette muokkauksista ja näistä kuvista? Jos olisin lisännyt kuviin kirkkautta, niin Lilja ei olisi erottunut kuvista kunnolla, joten päätin vähentää kirkkauta kuvista, jotta lumipallo-Lilja erottuisi edes hieman paremmin näissä kuvissa.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

Löytyikö suosikkikuvaa?

PUPUJEN KUULUMISIA

Lunalla on alkanut helmikuun aikana kunnolla talviturkki vaihtumaan kevyempään kesäturkkiin. Vaikka vielä huomaa, että lämpimillä keleillä turkkia irtoaa ja ilmojen viiletessä alkaa taas turkki kasvamaan lisää, eli jonkin verran vielä on pompottelua talviturkin ja kesäturkin välillä. Liljasta tätä ei niinkään huomaa.

Viime viikolla en käden vammautumisen takia oikein pystynyt pupujakaan nostelemaan, joten myös pupujen harjauskin jäi vähemmälle. Lunan harjasin sunnuntaina ihan kunnolla ja pupusta kyllä huomasi, ettei ole harjaa hetkeen näytetty, sillä sen verran paljon irtokarvaa kaverista irtosi. Nyt jatkan taas päivittäin pupun harjaamista, kun käsi on parantunut.

Pupujen turkinhoidossa meillä käytössä on kampa, karsta ja koirille tarkoitettu furminator sekä tietenkin sakset. Saksia käytän, jos Lunalla on niin isoja takkuja, ettei enää harjat tehoa, karstaa ja furminatoria käytän vuoropäivin. Furminator on kyllä ollut meidän pelastus, se nimittäin irrottaa todella hyvin kaiken irtokarvan ja kiillottaa turkkia. Tämä harja sopii hyvin pitkäkarvaiselle pupulle. Karsta on myös ihan hyvä harja, mutta se ei ole Lunalla yhtä tehokas kuin furminator. Karstasta meidän puput kyllä nauttivat, etenkin päälaelta alueelta harjatessa.

Odotan todella paljon kevättä ja ilmojen lämpenemistä, jotta puput voitaisiin siirtää ahtaasta tavaran täyteisestä varastosta ulkotarhaan, pikkuhiljaa tietenkin. Ensin totutetaan virheeseen, seuraavaksi saavat olla ulkona tunti pari kerrallaan, pikkuhiljaa ulkoilumäärää lisäten ja lopuksi siirtyvät yöpakkasten loputtua kokonaan taas ulos. Siellä niillä olisi paljon enemmän tilaa touhuta ja rallitella. Ulos siirtyminen tulee olemaan varmasti helppoa, sillä ovathan puput päässeet leudoilla keleillä ulkoilemaan.

Onneksi työpäivien jälkeen, viiden aikaan iltapäivällä on jo sen verran valoisaa, että pupuja näkee viedä ulkoilemaan. Sillä ulkoilusta puput nauttivat paljon.

Huomasin tuossa jonkin aikaa sitten, että Luna on lihonut hieman, mutta ei onneksi paljoa. Ennen Lunan ja Liljan ruoka on ollut samassa kupissa, eli kupissa on ollut kahden pupun annos. Muutaman päivän seurailin pupujen ruokailuja ja huomasin Lunan syövän suurimman osan pelleteistä Liljan ollessa hitaampi syömään. Onneksi meillä oli valmiiksi kaksi ruokakippoa, joten oli helppo siirtyä jakaman molemmille pupuille omat ruuat, jotta molemmat saavat sopivan määrän pellettiä.

Alkuun onnistui hyvin vain ruokakuppeihin jako, puput söivät kiltisti omat ruuat, mutta nyt on tilanne se, että molemmat menevät toistensa ruokakipoille, sillä tietenkin kaverin ruoka maistuu paremmalta, vaikka täysin samaa ruokaa on. Tästä ruoan jakamisen myötä olen joutunut siirtämään pupujen ruokailun iltaan, sillä aamulla en ehdi valvomaan pupujen ruokailua töiden takia.

Olen myös alkanut tekemään youtubeen pupuistamme videoita. Täältä löydät meidän kanavan. Siellä on jo muutama videoklippi.

Tässä olikin kunnolla pupujen kuulumisia taas vaihteeksi. Ensin mietin pelkkää turkinhoitoon liittyvää postausta, mutta asioita tuli niin paljon mieleeni lisää, mutta kuitenkin pieniä yksittäisiä asioita, joten ajattelin yhdistää asiat tähän samaan postaukseen. Sillä kuitenkin halusin kirjoittaa teille näistä kaikista asioista.

Haluatteko noista Liljasta otetusita kuvista kuvapostauksen blogiin? Sillä niitä kuvia ei ole blogissani vielä näkynyt.

ONNISTUNUT OIKEA JA VAIKEA VASEN: ESTETUNTI

Tämä viikko on ollut tapahtumia täynnä. Viikko alkoi ikävissä merkeissä, kun maanantaina olimme päiväkodin ryhmämme lasten kanssa pulkkamäessä ja siellä mäessä oli samaan aikaan toinen päiväkotiryhmä. Kävelimme mäen reunassa alaspäin, kun ihan ylhäältä lapsille mäen vauhti olisi liian lujaa. Tämän toisen ryhmän lapset laskivat mäkeä ihan ylhäältä ja tietenkin joku lapsi sitten patjallaan törmäsi minuun, vaikka reunassa kävelin. Siinä rytäkässä kaatusin vasemman käden päälle, koko kehoni painollani. Aluksi käsi oli ok, mutta noin tunnin päästä käsi kipeytyi paljon, oli kuuma, kämmen turvonnut ja lähes käyttökelvoton. Käsi piti käydä lääkärissä näyttämässä ja lähdin ruokailun jälkeen akuuttiin. Siellä kyynärpää tutkittiin ja kuvattiin, eikä murtumia onneksi löytynyt. Mutta jonkin sortin hermovamma kädessä, kyynärtaipeen alueella on, ainakin oireet viittaavat siihen.

Loppu viikosta sain Kelalta hyvin ristiriitaisen kirjeen, koskien saamiani tukiani, tässä tapauksessa tukia, joita en ole saanut. Heillä on tieto, että olin saanut matkakorvauksia, muta olin kuitenkin saanut kielteisen päätöksen matkakorvauksista. Eli en ole mitään korvauksia saanut. Niitä vielä pitää selvitellä, mutta hermot on kyllä ollut tällä viikolla koetuksella. Joten tänään tallille lähtö tuntui erittäin hyvältä virkistykseltä. Suurimmat höyryt päästelin pihalle tallille kävellessäni.

Noniin, eiköhän nämä alkulöpinät riitä ja mennään tämän päiväisen estetunnin pariin. Tallin nimilistassa kohdallani luki Sami ja tieto estetunnista. Hieman ristiriitaisesti odotin tuntia, sillä Samilla en ole kunnolla hypännyt ja mietin, että miten esteiden hyppääminen sujuu, kun Sami on raskasrakenteinen. Valmistin Samia tunnille, harjasin ja varustin hevosen ja itseni. Turvaliiviä en saanut päälleni, sillä kaappini avain oli jäänyt kotia.

Ennen tuntia kyselin että miten Sami hyppää ja muistutin myös näkövammastani. Kerroin asioita mitkä ovat vaikeampia esteillä ja myös sen, että suurimmaksi osaksi olen hypännyt ainoastaan Vikkanilla. Opettajan kanssa sovittiin, että kokeilen Samia ja menen niin, miten tuntuu hyvältä ja sanon jos joku tuntuu vaikealta tai haasteelliselta. Opettaja kertoi, että Sami hyppää hyvin ja oli ollut juuri myös estekisoissa.

Alkukäynneissä huomasin Samin olevan reippaalla tuulella, eli tuskin vauhdin kanssa ei tule ongelmaa, toivoin. Alkuverryttelyssä ravailtiin tehden ympyröitä ja taivuteltiin hevosia. Sami taipui ja oli hyvin kuulolla. Raviverryttelyiden jälkeen jatkoimme puomeja ravissa. Oikeassa kierroksessa L-päätyyn tehtiin pääty-ympyrä ja ylitettiin ympyrällä oleva maapuomi. Parin kerran jälkeen jatkettiin vielä ympyrältä pitkälle sivulle ja ylitettiin pitkän sivun ravipuomit.

Vaihdettiin suunta vasempaan kierrokseen ja tuliin ensin pitkän sivun ravipuomit ja jatkettiin L-päätyyn pääty-ympyrälle puomille. Ravissa Sami toimi oikein kivasti. Lopuksi vielä tultiin puomeja laukassa, jotka ei lähtenyt onnistuakseen.

Hyppääminen aloitettiin ympyrällä olevalla kavaletilla, joka ei oikein lähtenyt alkuun onnistuakseen, joten tulin vielä tässä vaiheessa ravilla koska siinä Sami toimi paremmin. Muistin, että hevonen tarvitsee vahvemmat avut ja ohjaamiset jolloin ympyrällä sujui hituisen paremmin.

Pitkän sivun ravipuomit korotettiin noin 50 cm ristikoksi ja vasemmassa kierroksessa tultiin ensin pitkän sivun ristikko ja lopuksi pääty-ympyrän kavaletti. Ristikko sujui ihan hyvin, mutta ympyrällä Sami päätti ihan yllättäen puskea ohi esteen. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, enkä ollut varautunut siihen yhtään. Pari kertaa hevonen puski ohi esteen, jonka jälkeen vaihdoin raipan ulkokäteen ja muistin käyttää vahvemmin pohjetta, silloin ympyrällä sujui jopa ihan ookoosti. Toisella kerralla pitkän sivun ristikko ja ympyrän kavaletti sujui paremmin, ensimmäiseen kertaan verrattuna.

Vaihdettiin suuntaa oikeaan kierrokseen ja laukattiin ympyrälle, ylitettiin kavaletti ja jatkettiin pitkällä sivulla olevalle ristikolle. Ennen vuoroani opettaja kysyi fiiliksiäni ja sanoi, että voin tulla ravilla, jos laukka ei tunnu hyvältä vastasin, että kokeilen ensin laukkaa ja tuun sitten ravissa jos ei tunnu hyvältä. Vuoroni koittaessa nostin laukan, ohjasin hevosta kohti esteille ja istuin ihan rennosti. Ympyrällä vähän muistuttelin Samia laukkaaman. Ylitettiin esteet oikein sujuvasti ja todella hyvin. Oikea kierros tuntui paljon paremmalta ja helpommalta. Myös toisella kerralla esteet sujui laukassa hyvin.

Kun kaikki olivat hypänneet oikeassa kierroksessa, niin olikin jo loppuravien ja -käyntien vuoro. Loppuraveissa Sami oli aika innoissaan ja olisi halunnut jatkaa, kun loppuvaiheessa vasta vauhtiin pääsi. Nopeasti hevonen rentoutui ja pikkuhiljaa aloin antamaan ohjaa, jotta hevonen voisi venyttää kaulaansa. Ratsastustunnin aikana kyynärtaive ja käsi ei onneksi vaivannut ollenkaan. Hieman mietin, että miten käsi kestää, kun oli kolme päivää lähes käyttämätön. Loppuviikosta pikkuhiljaa olen pystynyt yhä enemmän kättä käyttämään normaalisti.

Kun oli palautteen aika, opettaja heti ensimmäisenä kysyi, että olenko hypännyt paljon. Olenhan minä, kun täällä oli edellinen opettaja, joka järjesti kisoja ja estekursseja, niin tuli hypättyä. Hän sanoinkin, että näki, että olen hypännyt, istun hyvin enkä mene liikaa hyppyihin vaan annan hevosen hoitaa hyppäämisen. Sain myös kehuja opettajalta ja toiselta tuntilaiselta siitä, että pystyin pitämään Samilla laukan hyvin yllä. Oikean kierroksen onnistumiset teki tunnista hyvän, hyvä fiilis jäi onnistumisista ja oli hyvä löytää niitä haasteita. Oli kyllä kiva, kun hypyt onnistuivat, sillä niitä aina jännitän, kun on vähänkin taukoa hyppäämisestä.

Iso kiitos myös kaikille blogiani äänestäneille! Äänestysaikaa vielä on jäljellä, jos haluat käydä äänestämässä blogiani, niin se löytyy kategoriasta "vuoden ratsastusblogi". Blogiexpon äänestykseen pääset blogini sivupalkissa olevasta kuvalinkistä tai asiaa koskevasta postauksesta, jonka olen nostanut ensimmäiseksi. Mobiililaitteilla nämä näkyvät siis internet-versiossa. Mukavaa lauantaita kaikille!

KAMALAA RAVIA VAI ONKO SITTENKÄÄN?

Vaihteeksi taas tuntipostauksen vuoro, sillä viime viikon lauantaina olin ratsastustunnilla ja tunnille sain Vernan, tallin suurimman hevosen. Ensin ajattelin todella negatiivisesti, sillä hevosen ravi on aika pompottavaa ja isoa. Sen enempiä miettimättä menin karsinaan hakemaan hevosta. Verna se siellä vain makoili, eikä olisi millään halunnut nousta ja kaiken lisäksi alkoi piehtaroimaan. Onneksi hevosen turkki oli kuiva, joten purujen harjaaminen oli helppoa sen jälkeen, kun olin saanut hevosen ylös ja käytävälle.

Satulan sain parin yrittämän jälkeen Vernan selkään, aluksi ei meinannut onnistua, kun Verna on iso hevonen. Suitsia laittaessa hevonen protestoi vain lisää. Verna alkoi peruuttamaan ja nostamaan päätään korkeuksiin, eikä avannut heti suutaan, vaikka sormen työnsi suuhun hampaiden taakse. Lopulta kuitenkin suitset sain laitettua, ratsastuksenopettajan auttaessa hieman ja pitäen hevosen päätä.

Alkukäynneissä ei tehty mitään ihmeempää, mutta yritin saada reippaan ja letkeän käynnin sekä Vernaa kuuntelemaan apujani. Oli siinä myös totuttelemista hevosen isoihin askeliin. Verna on isoaskelinen, mutta hidas.

Aloitimme aika pian työskentelyn vasemmassa kierroksessa. S-kirjaimen puoleiselle pitkälle sivulle tehtiin ravissa loivaa kolmikaarista kiemurauraa ja R-puoleisella pitkällä sivulla tehtiin askeleenlyhennyksiä.

Ravi Vernalla sujui yllättävän hyvin. Keventäminen onnistui, eikä tuntunut, että pompin hevosen selässä. Kun ravi sujui, niin sujui myös kolmikaarinen kiemuraura. Verna ei oikonut, vaikka sitä yrittikin. Taivuttaminen ei alkuun onnistunut, kenties edellispäivän estetunnilla oli jotain vaikutusta. Mutta muutamien toistojen jälkeen oli havaittavissa pientä asettumista. 

Askeleidenlyhennykset ei sitten onnistuneet käynnissä kovin hyvin. Tehtävä oli hevoselle vaikea, sillä se on iso ja hidasaskelinen. Mutta pienen pieniä onnistumisia sekaan kuitenkin tuli, kun vain yritettiin. Eniten kuitenkin pysähdeltiin, peruutettiin ja mentiin vinoon.

Vaihdettiin suuntaa oikeaan kierrokseen ja jatkettiin samoja juttuja, ensin askeleenlyhennyksiä käynnissä, jotka onnistuivat yhtä vaihtelevasti ja ravissa loivaa kolmikaarista kiemurauraa, joka taasen onnistui yhä vain paremmin. Hevonen alkoi kuuntelemaan yhä enemmän apujani.

Pian suunnanvaihdoksen jälkeen jatkettiin kokonaan ravissa näitä samoja tehtäviä. R-kirjaimen puoleisella pitkällä sivulla askeleenlyhennykset onnistuivat paljon paremmin, pelkkää kevennystä hidastamalla ja pienillä pidätteillä. Tässä vaiheessa alkutunnin pettymys vaihtui onnistumisen iloon, kun askeleenlyhennyksetkin lähtivät onnistumaan. Kolmikaarinen taas parani tunnin edetessä.

Vaihdettiin vielä kertaalleen suunta vasempaan kierrokseen ja tehtiin ravissa kolmikaarista ja askeleidenlyhennyksiä. Tämän jälkeen oli välikäyntien vuoro.

Välikäyntien jälkeen oli laukan vuoro. Hieman sitä aluksi jännitin, juuri noiden Vernan isojen askelien takia. Mietin vain, että toivottavasti en hölsky kovin paljoa siellä selässä. Aloitettiin tekemällä S-sivulle yhä kolmikaarinen kiemuraura, harjoitusravissa. Hetki siinä meni, että pystyi istumaan ilman, että pomppi, mutta pian se harjoitusravi lähti sujumaan, kun vain ravi oli tarpeeksi rauhallista. L-päädyssä nostettiin laukka. Verna nosti hyvin laukan ja kuunteli apuja hyvin, kun aluksi jouduin hieman pyytämään vauhtia lisää.

Oikeassa kierroksessa vaihdettiin tehtävien puolia, eli R-puoleisella pitkällä sivulla tehtiin kolmikaarinen loiva kiemuraura, L-päädyssä nostettiin laukka ja koko pitkä sivu. Vernalla laukat nousi terävästi ja laukka säilyi aina hyvin päätyyn asti. Eli kyllä ne laukatkin sujui, eikä se Verna kovin paha ollutkaan.

Loppuraveissa oltiin ensin ympyrällä ja taivutettiin ympyrällä hevosia. Ympyrällä sain Vernan taipumaan ja asettumaan yllättävän hyvin. Lopuksi vielä ravailtiin uraa pitkin löysin ohjin ja annettiin hevosten venyttää kaulaansa. Tunnin jälkeen hevonen oli hikinen, mutta niin oli myös ratsastajakin.

Loppujen lopuksi oli kyllä todella onnistunut tunti. Ravi oli onnistunutta keventäen ja harjoitusravissa, Verna kuunteli ohjeitani ja jäi odottamaan, että mitä seuraavaksi tehdään. Sekä Vernalle vaikeat askelen lyhennykset onnistuivat hyvin. Opettaja vielä sanoi "teillä synkkaa todella hyvin". Loppukäynneissä huomasin ajattelevani, että voisin ratsastaa Vernalla useamminkin, kuin puolenvuoden välein. Postauksen kuvat on noin vuoden vanhoja, mutta ainakin oli ratsastuskuvia tässä postauksessa!

ELÄMÄÄ HEVOSTYTÖN KENGISSÄ ON EHDOLLA VUODEN RATSASTUSBLOGIKSI

Instagramissa ja Facebookissa vain pari kertaa mainostin, että blogiani voisi käydä ehdottamassa Playsson.netin järjestämään Blogiexpoon ehdolle. Blogiexpo on Helsinki Horse Fair-messujen yhteydessä ja siellä siis palkitaan 2017 vuoden parhaimmat hevosblogit kategorioittain. Palkitseminen on 3.3.

Viime viikon torstaina sainkin sitten mieluista sähköpostia, että tämä pieni blogi oli päässyt Vuoden ratsastusblogi kategoriaan ehdokkaaksi, mikä yllätti minut totaalisesti, koska ajattelin, ettei kukaan edes ehdottaisi blogiani. Tai vaikka ehdottaisi, ei blogini sinne pääsisi, mutta toisin kuitenkin kävi. Kiitos kaikille blogiani ehdottaneille!

Nyt te rakkaat lukijat, seuraajat ja ystävät saatte sitten käydä äänestämässä blogiani kategoriassa "Vuoden ratsastusblogi". Tämä sama kuva löytyy blogini sivupalkista, jossa on suora linkki äänestykseen. Laitan myös linkin tähän postaukseen. Aikaa teillä on äänestää reilu kaksi viikkoa, eli tästä päivästä 12.-28.2. asti. Kiitos äänestäsi, se merkitsee minulle todella paljon! On suuri kunnia jo olla ehdolla.

Näillä näkymin olen myös tulossa messuille, vaikka blogini ei pärjäisi tässä skabassa. Toivottavasti kuitenkin blogini pärjää, sillä olisi unelmien täyttymys olla palkittavana tässä äänestyksessä ja kategoriassa!

TÄSSÄ LINKKI ÄÄNESTYKSEEN!

SININ TARINA OSA 2

Tällä kertaa ollaan novellin parissa. Julkaisin muutama viikko sitten tarinan Sinin lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuistumisesta. Tarina oli yllättävän suosittu, joten päätin jatkaa Sinin tarinaa. Jos et vielä ole lukenut ensimmäistä osaa, niin voit lukea sen täältä. Suosittelen ensimmäisen osan lukemista, niin pääset tarinaan kärryille.

P.s. älkää takertuko pikkuseikkoihin!

Nyt ollaan vuodessa 1930, eli olen kolmekymmentävuotias, aikuinen nainen. Kotikylästäni jouduin lähtemään tulipalon seurauksena, joihin sisältyi Matiaksen kuolema. Elämästäni meni kaksi vuotta siihen, että surin Mathiasta, peruuntuneita häitämme, isääni sekä tietenkin täysin tuhoutunutta pientä, idyllistä kotikylääni. En millään meinannut pystyä jatkaa elämääni. Lopulta tajusin, että minun on vain jatkettava eteenpäin, eikä elämässä mikään mene niin miten olet suunnitellut. Ei ainakaan minun kohdallani.

Olen tämän kuuden vuoden aikana kuntoutunut paljon. Pystyn kävellä, vaikka jalkani eivät täysin normaalisti toimi. Mutta kuitenkin kävelen. Kuntoutumisen myötä olen myös pystynyt muuttamaan vihdoin omilleni. Tarvitsen kuitenkin apua välillä ja veljeni on auttanut minua raskaimmissa askareissa, sillä äitini on jo sen verran vanha, että hän ei enää jaksa.

Pääsin myös töihin pieneen kauppaan myyjäksi, sillä kaupan omistajalla Vilholla oli paljon omia muita kiireitä, lapsien hoitoa ainakin. En paljoa tiedä hänen menoistaan, mutta eihän se haittaa. Ainakin pääsin töihin. Joskus olen myös saanut olla lastenhoitoapuna. Lastenhoito on vain ollut hieman vaikeaa, sillä haluaisin niin paljon omia lapsia, mutta lääkärien mukaan halvaantumisen takia, en voisi saada lapsia.

Vilho on vaikuttanut oikein mukavalta kaverilta. Tutustuimme hänen kapallaan, kun olin mennyt kauppaan ensimmäistä kertaa yksin ostoksille. Juttelimme silloin muun muassa onnettomuudestani ja siitä, että en ole päässyt kouluun, enkä töihin. Keskustelu päättyi siihen, kun Vilho ehdotti, että tulisin hänelle töihin ja tietenkin työpaikan otin vastaan.

Aluksi työskentelimme kaupassa yhdessä, Vilho opetti minulle kaupan ja työskentelyn salat. Minulla menikin vain pari päivää, että opein miten kauppiaan työ sujuu. Nopeasti sain lisää vastuuta kaupalla, kun Vilho alkoi luottamaan minuun.

Meillä oli Vilhon kanssa aina oikein hauskaa töissä, me vain tulimme todella hyvin juttuun. Hän oli aina avulias ja kohtelias. Hän oli ihan kopio Mathiaksesta. Vilhon seurassa minun oli todella hyvä olla, pitkästä aikaa ja tuntui siltä, että olisin valmis uuteen rakkauteen. Kyllä minä, Sini ihastuin Vilhoon. Huomasin, usein aina hänet nähdessäni, että pysähdyin katsomaan ja hymyilemään hänelle, eikä työskentelystäni meinannut tulla mitään. Oloni oli usein kuin ihastuneella teinitytöllä.

Pari vuotta vain sooloilin ja sähelsin kaupalla, en tiedä yhtään aavistiko Vilho mitään, ei hän ikinä puhunut mitään. Vihdoin 25. huhtikuuta 32-vuotis syntymäpäivänäni keräsin rohkeuteni ja jätin hänelle kirjeen, jossa kerroin tunteistani lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjeeseen kirjoitin näin:

"Hei, Vilho! Olet oikein mukava herrasmies, ujona en uskalla sanoa tätä kasvotusten, mutta olen ihastunut sinuun." -Sini.

Seuraavana päivänä töissä Vilho kuitenkin kertoi, että haluaa olla vain ystäväni. Tietenkin se asia suretti aluksi paljon, sillä koin, että en olisi vammautuneena tarpeeksi kiinnostava kenenkään mielestä.

Nyt pompataan loppuvuoteen 1939, joulukuuhun, sillä menneet vuodet ovat olleet hyvin tapahtumattomia. olin vain töissä ja kuntoutin itseäni. Suomi ajautui talvi- ja myöhemmin vielä jatkosotaan. Tällöin oli myös toinen maailmansota käynnissä. Veljeni lähti taistelemaan talvisotaan. Pelkäsimme vanhan äitini kanssa hänen puolestaan, joka ikinen päivä. Sota-ajat olivat kaikille todella raakaa ja karuja aikoja, myös minä sain siitä osani kokea. Hyvin hyvin julmalla tavalla. Tätä kohtaa en kovin mielelläni kertoisi, mutta se on kuitenkin osa elämääni. Talvisotaa oli sodittu vasta muutamia päiviä, olin sulkemassa kauppaa ja ihan tyhjästä, eteeni oli ilmestynyt sotilas. Hän ei puhunut mitään, tunki vain itsensä kauppaan sisälle. Ajattelin, että no kyllähän minä häntä voin palvella. Kuitenkin minulle hyvin pian selvisi, että hän ei ollut tullut kauppaan ostamaan mitään. Sotilas tuli lähelleni, haistoin hänen viinalta haisevan hengityksensä, kun hän puhui minulle jotain, mutta en ymmärtänyt vierasta kieltä yhtään, eikä hän ymmärtänyt minua. Silloin hän tarttui ranteistani kiinni ja veti käteni selkäni taakse, alkaen repimään vaatteitani. Yritin rimpuilla, mutta en tietenkään hänen vahvoista otteistaan irti päässyt. Pelkäsin niin kovin, etten edes uskaltanut puhua.

En yhtään tiedä, että kauan koko pahoinpitely kesti, mutta sotilas lähti heti sen jälkeen hyvin tyytyväisenä virnuillen pois. Puin tapahtuneessa revenneen mekkoni, kenkäni ja takkini takaisin päälleni ja lyyhistyin lattialle itkemään. Ajantajuni oli hämärtynyt, enkä tiedä kauan olin kaupalla ollut, sillä lopulta sinne tulivat äitini ja Vilho, jotka olivat hyvin huolissaan minusta. He tietenkin järkyttyivät, kun löysivät minut rikkinäisessä mekossa pienine veritahroineen.

Kun veljeni kuuli tapauksesta, hän suuttui todella paljon. Hän suuttui niin paljon, että etsi sotilaan käsiinsä ja ampui hänet.

Kun tapahtuneesta oli kulunut muutamia kuukausia, sain selville olevani raskaana. Olin todella järkyttynyt ja samalla hyvin hämmentynyt, sillä eihän minun pitänyt pystyä saada lasta. Mutta ilmeisesti kehoni oli sen verran parantunut, että raskaus voisi onnistua, vaikka olen jo 39 vuotta vanha. Lasta olin aina halunnut, mutta en kyllä tällä tavalla.

Raskaus sujui hyvin, ilman ongelmia. Syyskuussa 1940 koitti synnytys. Se oli pitkä ja rankka hetki. Sain terveen pienen komean pojan. Mutta synnytys oli minulle ihan liian rankka kokemus, väsyin siihen. Enkä enää jaksanut, kehoni ei enää jaksanut. Hengitin syvään, raskaasti ja puhalsin viimeisen kerran keuhkoni tyhjäksi. Edessäni näin valkoiseen pukuun pukeutuneen hahmon, Mathiaksen, hän ojensi minulle kätensä, johon tartuin kiinni ja hymyilin onnellisena hänelle saaden tuon komean hymyn takaisin. Käsi kädessä lähdimme kävelemään keltaisten, punaisten ja oranssien väristen kukkien koristamaa polkua pitkin auringon paistaessa kirkkaana yllämme. Olimme vihdoin onnellisesti yhdessä. Ikuisesti.

Mitä pidit tarinan jatko-osasta?

Olisi kiva saada palautetta koko novellitsa!

LYHYEN RATSASTAJAN ONGELMAT

Olen nähnyt tämäntyylisiä uutisia milloin missäkin lehdissä ja netissä, pitkän/lyhyen ongelmat/asiat joita vain pitkä/lyhyt tietää. Siitä inspiroituneena ajattelin tehdä postauksen omien kokemusten kautta. Olen noin 150 senttimetriä pitkä, eli toisin sanoen olen lyhyt ja monesti lapseksi luultu esimerkiksi busseissa tai laivalla, vaikka ihan aikuinen olenkin.

Tietenkin postauksen loppuun piti laittaa yksi pituuden hyvä puoli!

Tallilla olen huomannut muutamia ongelmia pituuteni vuoksi, mitä nyt seuraavaksi listaan teille:

1. Ylimmät satulatelineet ovat liian korkealla, etkä yltä ottamaan tai laittamaan satulaa katonrajassa olevaan telineeseen. Penkitkin ovat sen verran huteria, että kaatuu jos lähtee taiteilemaan. 

2. Satulavyön kiristäminen on vaikeaa, sillä pituus ei vain riitä kiristämään vyötä.

3. Hevosen selästä alastulo tuntuu, kuin hyppäisi kahdesta metristä maahan. Sama hevosen selästä tippuessa.

4. Suitsien laitto on vaikeaa, kun hevonen nostaa päänsä korkeuksiin. Edelleenkään sinne katonrajaan ei vain yltä. 

5. Näytät kääpiöltä yli 165 cm korkean hevosen selässä tai hevosen vieressä seisoessa. 

6. Ratsastussaappaiden löytäminen on vaikeaa, kun on valmiiksi lyhyt sekä lyhyet ja kapeat pohkeet ja sääret. 

7. Myös muiden ratsastusvaatteiden ja varusteiden löytäminen voi olla hankalaa. Lasten puolen varusteet ovat pienet, mutta aikuisten puolelta varusteet ovat liian isot. 

8. Pohkeet ei yllä hyvin hevosen kylkien ympärille, eikä aina saa kunnolla pohjeapuja läpi. 

9. Jalustimien säätäminen on tuskaa. Niitä, kun joutuu lyhentämään jokaisella kerralla pari, kolme reikää ainakin, silloin se myös kestää jos satulaan on vaihdettu uudet jalustinhihnat.

10. Lyhyen pituuden hyvä puoli kuitenkin on se, että en jää pieneksi poneille, en edes välttämättä shetlanninponeille.

Onko sulla joitain ongelmia esimierkiksi pituutesi tai jonkun muun syyn vuoksi? Vai onko samoja ongelmia?

MUUTAMA PAKKASAAMUN KUVA

1.

Lähes 20 astetta pakkasta ja aauringonpaiste, on kaunis näky, etenkin ikkunasta katsottuna, mutta kylmästä huolimatta kävin muutaman kuvan nappaamassa.

Mulla oli suunnitelmissa myös kuvata Liljaa, mutta kun on ollut tänäään sen verran kylmä, niin en ole voinut viedä pupuja ulos kuvattavaksi. Toivottavasti ensi viikolla pystyisin kuvata Liljaa.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Löytyikö suosikkikuvaa?

MUN PÄIVÄ / TORSTAI

6.50 -8.05
Kello soi ensimmäisen kerran ja torkutan pari kertaa. Ensin meinasin torkuttavani vielä kolmannen kerran, mutta päätin sittenkin nousta. Nousin istumaan sängylle ja putosin suoraan lattialle, kolauttaen otsan kipeästi lattiaan. Taisin nousta liian nopeasti ja siksi alkoi pyörryttämään.
Puen, syön aamupalaa ja käyn ruokkimassa puput. Puput saavat pellettiä ja heinää lisää. Viimeisenä lähden bussipysäkille, pienen päänsäryn saattelemana.

.

9.00

Alkaa mun työpäivä. Sitä ennen käyn nopeasti kaupassa ostamassa karkkipäivä karkit ja soitan yhden puhelun. Tämän jälkeen työn touhun.

9.00-15.00
Kusi tuntia on mun työpäivän pituus. Touhuan lasten kanssa päiväkodilla, muun muassa leikin heidän kanssaan, ollaan ulkona, autan ruokailuissa ja nukkarissa. Sekä paljon muuta.

15.40

Olen kotona ja pääsen suoraan ruokapöytään syömään päivällistä, kaalilaatikkoa. Ruokailun jälkeen syön Turkin pippureita ja pelaan sanapalaa muutaman tason verran.

17.00

Menen pupulaan loppuillaksi. Päästän puput jaloittelemaan varastossa ja muutenkin touhuilen pupujen kanssa. Muun muassa siistin häkkiä ja harjaan Lunan. On kyllä todella kivaa seurata Liljan rallitelua ja Lunan hellyydenosoituksia. Kun Lunaa rapsuttaa, niin se vastapalvelukseksi haluaa nuolla kämmentäni. Harmi vaan, että kutian niin herkästi.

19.05
Lähden saunaan ja suihkuun. Saunomassa viihdyn lähes tunnin. Rentouttava sauna.

20.00-21.00
Alan syömään iltapalaa ja oman iltapalan jälkeen käyn vielä pupulassa tarkistamassa heinät ja vedet. Tarvittaessa tietenkin lisään heinää ja vettä. Iltaa kohden onneksi pääkipu pikkuhiljaa on hävinnyt.

22.00-23.00
Alan pötköttelemään peiton alla, selaan sosiaalisia medioita, pelaan sanapalaa ja laitan valmiiksi kavereille öitä-snäpit, jotta liekit säilyvät. Lopuksi vielä hammaspesu, hiusten harjasu ja letitys ja unten maille.

Aamulla ajattelin vielä, että otan päivän mittaan tähän postaukseen paljon kuvia, mutta unohdin tietenkin. Tälläinen oli torstaipäiväni, ihan normaali päivä. Ainoa ero vaan, etten ole koulussa, vaan työharjoittelussa/töissä, jonka takia mun ei tarvitse hetkeen mennä Hämeenlinnaan. Mukavaa perjantaipäivää sulle ja oikein rentouttavaa viikonloppua.