VIIKKO 30: INNAREITA, UUSI KAMERA, VIDEO

Maanantaina sain ratsastustunnille Riian. Tunnilla menimme puomeja ja korotettuja puomeja, jotka oli innariksi laitettu. Puomit oli molemmilla pitkillä sivuilla samanlaiset.

 Ihan alkuun tehtiin käynnissä pysähdyksiä ja käynti-ravi ja ravi-käynti siirtymisiä, että saatiin hevonen kuulolle ja reagoimaan. 

 Ravissa tulimme vain puomit yli kevyessä istunnassa. Muutoin kevennettiin.

 Ravityöskentelyn jälkeen oli vuorossa välikäynnit ja juomatauko. Välikäyntien jälkeen oli sitten laukkatehtävän vuoro.

Tulimme laukkatehtävää siten, että L-päädyssä tehtiin ravivoltti, jossa nostettiin laukka. Laukattiin innarit ja C-päädyssä siirryttiin raviin, tehtiin ravissa voltti, nostettiin uusi laukka voltin jälkeen ja tultiin toisen pitkän sivun innarit.

 Tunnilla meitä oli vain kolme ratsastajat, joten kerkesin tulla monet hyvät kerrat innareille molempiin suuntiin.

 Hiekkapöly oli välillä sen verran jäätävä, että läheskään aina ei näkynyt mitään. Yritin sitten vain kuulon perusteella mennä innareille. Kuuntelin että laukkaako joku lähellä, jos ei niin nostin laukan ja menin.

 Riia oli koko tunnin ajan sopiva. Hevonen pysyi hyvin kuulolla, eikä kuumunut tai lähtenyt ennakoimaan tehtäville. Mä treeenasin käsillä myötäystä, edelleen ja alkaahan se jo paremmin sujua.

Tiistaina menin suppailemaan Messinan järvelle serkkuni kanssa. Se oli hauskaa. Aluksi oli kyllä vaikeaa hallita lauta, mutta kun tekniikan löysi, niin suppailu lähti sujumaan hyvin. Pystyin pystyssä, enkä kertaakaan kaatunut. Tästä varmasti tulee joka kesäinen juttu. Kun oli tarpeeksi pitkällä järvellä, niin ei edes ollut törmäysvaaraa muihin. Tuli sitä silti pari kertaa ajauduttua aaltojen mukana kiviä ja serkkuani päin.

Mun tietokoneen suurennusohjelma on ollut pitkään käyttökelvoton ja toimimaton, joten vihdoin se saatiin kuntoon, kun keskiviikkoaamuna Päijät-Hämeen näkövamnaisten yhdistyksestä tuli joku laittamaan suurennuksen uusimman version. Samalla lupasi selvittää sitä, että voinko saada uuden tietokoneen, kun nykyinen kone on vanha, eikä enää palvele samalla lailla.

Keskiviikkona saapui postiin uusi tilaamaan kamera. Canon EOS 2000D. Siihen pitää ostaa vielä sopivampi muistikortti ja kameralaukku, jotta sitten voin helposti kantaa kameraa kouluun. Toki nämä ostokset menevät elokuun alkupuolelle, kun saan rahaa.

 Olen kuitenkin kerinnyt kokeilla ja tutustua kameran asetuksiin, siihen miten se toimii. Vähän kuvia kun pääsin ottamaan, kun siihen käy vanhan kameran muistikortti jotenkin, vaikka samalla se jotain herjaa.

Ystäväni oli kylässä keskiviikosta perjantaihin, kun hänellä oli viimeinen työviikko täällä. Oli kyllä kivaa kun oli seuraa.

Taas sain hienoja kuvia, kiitos Sari!

Ei meillä oikein tällä kertaa sujunut Sirkkonin kanssa. Heti alkukäynneisså Sirkkon otti kierroksia raipasta, tai oikeastaan sen varjosta. Joten jätin raipan pois.

Tehtiin väistöjä, jotka alkuhankaluuksien jälkeen sujui ihan ok. Oli aina sama kaava, ensin kiemurreltiin ja lopuksi tuli muutama askel väistöä. Sirkkon väisti joko sivulle tai meni vain suoraan eteenpäin, mutta ei kävellyt samaan aikaan eteen jälkeen väistänyt, mikä oli tehtävän tarkoitus. Ravissa väistöt oli taas sähellystä. Opinkohan koskaan?

Ympyrällä otettiin laukkaa, mutta siinä Sirkkon lähti vain kiitoravia tai tiputti ensimmäisen puomin jälkeen kaarteessa raviin. Saatiin onneksi muutamat hyvät pätkät.

Ativiteetit päivältä ei jäänyt pelkkään ratsastukseen.

Ratsastustuntini jälkeen lähdettiin metsään kalliolle kuvaamaan. Kun viime viikolla paikka oli esteetön, niin tällä kertaa paikka oli ihan päin vastainen. Oksia, kiviä ja kantoja, liukasta maaperää. No mutta onneksi mukana isosisko joka kuvailee reitit mulle.

Tässä pieni videokooste tsllipäivien ratsastukssista.

3 x ESTETUNTI- KEILTATTIIN ESTE KUMOON

Menneillä viikoilla perjantaisin olin estetunneilla. Tässä postauksessa on kahdela tunnilta juttua, kosaka halusin nämä yhdistä yhteen postaukseen. Tähän piti tulla myös kolmas ja viimeisin estetunti, mutta siltä tunnnilta ei ole videomateriaalia, joten sanallinen sepustus tuli.

25.9. ollut tunti ei sujunut kovin hyvin, kun ensimäistä kertaa hypättiin näin hämärässä/pimeässä. Puomien varjot oli kamalia mörköjä ja esteille otettiin isoja loikkia. Vasempaan kierrokseen saatiin suht hyvät hypyt, mutta oikeassa kierroksessa oli haasteita. Sekä pari kertaa mentiin esteen ohi, toisella kerralla onnistuin kaatamaan koko esteen, kun varpaat osui tolppaan. Kaiken lisäksi yritin koko ajan vain hypätä esteen yli, niin yllätti täysin että luottoratsuni sujahtaisi ohi.

2.10. ollut estetunti pidetttiin kudesta seitemäään, eli aikaistettiin, että ehdittiin hypätä luonnonvalossa. Tallille sain kyydin opettajalta, joten ehdin autella tallihommissa. pussitin heinää, haettiin varsat laitsalta ja kannettiin esteitä kentälle. Tallilla puuhailu oli mukavaa ja sain fiiliksiäni hetkeksi paremmaksi. Tuolloin olin saanut juuri huonoja uutisia näköni liittyen siis. Klikkaa postaukseen

Kentällä oli toisella pitkällä sivulla sarja ja toisella pitkälä sivulla oli yksittäinen ristikko. Ensin Vikkan lähti sarjan toiselle esteelle liian kaukaa ja jinkin hypyssä siksi jälkeen. Mutta loppua kohden hypyt alkoivat sujumaan paremmin. Sarjoja hypätään niin vähän, että ne on mulle vaikeita näköamman vuoksi, kun niihin ei myöskään saa tuntumaa ja varmuutta. Sarjoilla ja mös linjoila olen epävärmä. Yksittäiset esteet ja tehtävät on helpompia ja ne sujuu varmemmin. Tällä tunnilla meilä oli Veksin satula, ettei tarvinnut hypätä Vikkanin koulusatulalla. Tähän asti siis ollaan hypätty Vikkanin koulusatulalla.

Jos tätä estekurssiksi voi sanoa, niin viimeisin estetunti oli nyt perjantaina, eli 9.10. Tällä kertaa tehtävä oli pituushalkaisijalla. siinä oli kavalettilinja. Estetehtäviin vaikutti kentän märkä pohja. Yöllä oli satanut ja tunnilla satoi. Tunti sujui kivasti ja saatiinkin kivoja onnistuneita hyppyjä. Vikkan malttoi hyvin eikä kaahottanut ollenkaan. Seuraava teksti on kopioitu instasta @suokkiystavia (klik)

Tänään oltiin taas perjantain estetunnilla. Hypättiin pituushalkaisijalla olevaa kavalettilinjaa. Tehtäviä rajoitti kentän märkä pohja, kun oli satanut ja satoi.🌧 Tunti sujui hyvin ja hypyt onnistui, paitsi kaksi viimeistä hyppykertaa meni heikommin, kun Vikkan alkoi väsymään. Tultiin linjaa vuorotellen vasemmassa ja oikeassa suunnassa.

☆
Storyssä epäilin, että tuleeko tunnilla kuuma. Ei tullut. Koska satoi. Ja sadetakkini päästi läpi.🌧 Housut kuitenkin oli hyvät. Piti tuulen ja kosteuden. Niissä oli lämmin, vaikka ei mulla kylmä ollut missään vaiheessa. Vielä viime viikolla pystyi olla pelkällä pitkähihaisella. Kohtiin lähtiessä nappasin kuivan takin ja sadetakin päälle.
☆
Meiän tallilla on ihania ihmisiä 🧡 mulle tarjottiin kyytiä kotiin, mutta kieltäydyin koska tarvitsen pyörää seuraavana päivänä tallille. Sitten ehdotettiin, että Vikkan kun ei jatka, niin joku muu hoitaa sen puolestani, jotta ehdin ennen pimeän tuloa kotiin ja näen pyöräillä paremmin. Tähän sitten suostuin.😊

TILANNEKUVIA + VIDEO

Kuvat ja videon kuvaus: Sari Nikki

Keskittyneesti kuunnellaan mitä ohjeita opettaja antaa. Mulla on tapana vielä katse kääntää opettajaa kohti kuunnellessani. Jonkun takia se auttaa enemmän keskittymään.

Kieli keskellä suuta. Keskittyneesti tunnilla.

Oli hauskaa hypätä. Joku nauratti. Tai muuten vain jäi hyvä fiilis tunnista.

Ja tähän loppuun vielä selostusta mun näön tuomasta haasteesta esteratsastuksessa. Jatka ihmeessä lukemista. Sekä postauksen lopussa vielä video perjantain estetunnilta. 

☆ Viime viikon perjantaina taas estetunnilla tuli vastaan näkökykyni huonous/heikkous. Olin ratsastamassa L-päädyssä, kohti lävistäjää, jossa este oli. En nyt tiedä missä mun katse tarkalleen oli, mutta uskoisin sen olleen suoraan eteenpäin. Opettaja sitten sanoi että "käännä jo katse esteelle." Ja tottakai mä niin toimin. Käänsin  katseeni lävistäjälle olevalle esteelle. No kuinka ollakkaan, eihän se este mahtunut vielä mun kapeaan laatikkomaiseen näkökenttääni, enkä ollut edes varma, että osuiko näkökenttääni puomi vai kanisteri. Siksi myös välillä tulee tilanteita, että: ui pertskutti, se este onkin jo tossa, enkä ole yhtään kerinnyt varautua. Tää on mulla esteillä aika yleinen tilanne, etenkin kaarevilla teillä ja syys/talvikausi tuottaa vielä pimeyden vuoksi omat lisähaasteensa. 

☆ Usein yritän rakentaa tietä esteille pari metriä kerrallaan, mikä onkin todettu määrä mun näkevän. Toki se varmasti olisi triplasti helpompaa saada  nähdä jo edellisellä esteellä seuraavalle, mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu. Silloin pitää rakentaa toisenlainen tapa toimia, vaikka se ei olisikaan se oikea tapa toimia. Mutta toisaalta ei kai niitä oikeita  tapoja ole? Pääasia että pääsee yli esteiden ja ratsaatettua tiet niin hyvin kuin mahdollista.

Kiitos jos jaksoit taas lukea tänne asti. Hyvää viikonloppua!

ESTEITÄ

Pääsin hyppäämään Vikkanilla. tuossa ylempänä video siitä.

MIKSI HYPPÄÄMINEN JÄNNITTÄÄ?

Viime aikoina blogiini on tullut paljon estetunneista postauksia. Yhteensä kolme perättäistä tuntipostausta ovat olleet estetunneilta, sillä edelliset kolme ratsastustuntia ovat olleet estetunteja. Näissä postauksissa on taas noussut pinnalle mun estejännitys. Etenkin tässä ESTE-ENNÄTYKSET UUSIKSI-postauksessa.

Yli viikko postauksen julkaisusta sain anonyymiltä tämän kommentin: "Eihän se ole mitenkään kyseenalainen teko. (jättää madaltamatta puomi, vaikka ratsastaja niin toivoo) Opettajat tietävät mihin oppilas pystyy. Hyvä opettaja tajuaa, että esteet on tehty hypättäväksi ja jännitys on omassa päässä. Ei ne estekorkeuksien nostamiset sen kummempia ole kun opettaja tuntee ratsukon. Itsekin tehnyt noin joskus oppilaalle. :) mukavaa, että tunti meni hyvin. Älä turhaan jännitä hyppäämistä, hevonen voi kaatua vaikka suorilta jaloilta jos niikseen tulee eli sen puoleen hyppäämistä on turha pelätä ja se pelko häviääkin onnistumisten myötä. Tsemppiä jatkoon :)"

Postauksessa kirjoitin, että olin tunnilla ihmetellyt tilannetta jossa olisin halunnut hypätä edellisen kierroksen korkeudella, sillä viisi senttiä noussut puomi tuntui liian korkealta. Opettaja oli sitten höynäyttänyt meikäläistä ja ei ollutkaan laskenut puomia, vaikka olikin mennyt puomia madaltamaan. Sillä hän luotti, että me selvitään siitä. Hevonenhan mulla oli todella hyvä hyppäämään, mutta mä jännitän esteillä. Loppujen lopuksi en ollut edes tilanteesta mitenkään pahoillaan, päin vastoin, olin todella iloinen ja kirjoitin siihen iloisista ja onnellisista fiiliksistäni. Joka toivottavasti ilmenee postauksesta.

Mä en pelkää esteitä, enkä hyppäämistä. Enkä myöskään tippumista, sillä ne kuuluu lajiin. Vaikka kyseinen anonyymi postauksesta ehkä niin ymmärsi, ainakin kommentin perusteella. Mä haluan hypätä. Aina, kun on mahdollisuus, menen estetunnille. Jos mä pelkäisin, niin välttelisin esteitä. Enkä menisi estetunneille, enkä toivoisi estetunteja. Mä en hyppäisi. Mutta mä jännitän vielä jonkun verran esteillä. Etenkin silloin jos estetunneista on vähääkin pidempi tauko. No miksi mä sitten jännitän esteitä ja hyppäämistä?

Jännitän siksi, koska mulla on niin paha näkövamma, että mä en näe kunnolla kauas, enkä sivuille. Mä en näe läheskään yhtä hyvin, kuin joku normaalinäköinen. Normaalisti näkevällä on sataprosenttinen näkö, niin mulla on vain kolmekymmentä prosenttia näköä. En tiedä ymmärrättekö siitä yhtään mitään, mutta mut luokitellaan vaikeasti heikkonäköiseksi. Sen takia esteet ovat vaikeita mulle. Etenkin sarjat ovat mulle todella vaikeita. Kun se sarjan toinen este tulee liian nopeasti enkä kerkeä hyppyyn mukaan. Ja sehän ei ole hevoselle yhtään hyväksi, että ratsastaja jää jälkeen hypyssä. Kaikkihan sen tietävät. Hevosparka, suuhunhan sitä sattuu. Esteradalla myös on vaikeaa hahmottaa, mistä kohtaa tiet menee ja mistä kohtaa on hyvä kääntyä esteelle. Teiden ratsastamiseen tarvitsee pari yritystä, ennen kuin ne sujuvat hyvin ulkomuistista.

Kyseisellä "este-ennätykset uusiksi" tunnilla meillä oli juurikin jumppasarjan tyylinen tehtävä, mikä alkuun tuotti itselle vaikeuksia. Oikeastaan jännitin hyppäämistä vain siksi, että tiesin tehtävän olevan vaikea mulle, juurikin siksi, kun toinen este tulisi liian nopeasti. Jollain ihmeen keinolla tehtävä kuitenkin sujui hyvin, enkä kuulemma jäänyt kertaakaan jälkeen hypyissä. Silloin tunnilla kyllä päätin, että "tekemällä" mukaudun hyppyyn mukaan, että en jäisi jälkeen. Yleensä pääsen automaattisesti hyppyihin mukaan, mutta usein sarjan kakkosesteellä jään jälkeen, koska en kerkeä reagoimaan siihen mitenkään.

Heikon näköni vuoksi en myöskään ole uskaltanut hypätä 50 senttimetriä korkeampia esteratoja. Yksittäisenä esteenä korkein oli ollut 60 senttimetriä. Vaikka välillä olen haaveillut, että jos joskus pystyisin hyppäämään korkeampia esteitä ja ratoja. Olen kuitenkin ajatellut, että ei kannata ottaa turhaa riskiä, ettei satu itselle tai hevoselle mitään. Vaikka mahdollisuus pahaan loukkaantumiseen on myös niillä matalilla puolen metrin radoilla. Ehkä se on ollut myös sitä, että pysyy omalla mukavuusalueella ja tietää, että ainakin onnistuu ja osaa.

Oli ratsastuksenopettaja tuttu tai tuntematon, niin mainitsen hänelle aina näkövammastani ja siitä, että sarjat ovat vaikeita. Ja ratoihin tarvitsee aina pari yrittämää ennen kuin tehtävä lähtee sujumaan. Kun tehtävään saa tuntumaa, niin jännityskin katoaa.

Useimmiten mulla on ollut estetunneilla sama hevonen, eli Vikkan. Vikkan juuri siksi, että tunnen sen, se hyppää hyvin, eikä pelkää erikoisesteitä. Näkövammani vuoksi on ollut hyvä, että estetunneilla hyppään samalla hevosella. Se on mulle tuttu, niin on munkin helpompi luottaa hevoseen. Luottaa siihen, että me molemmat mennään esteiden yli, eikä vain toinen. Mutta nyt kun Vikkan on jäänyt pois estetunneilta (varsomisen lähestyessä kovaa vauhtia), niin onhan se mulle myös iso muutos, kun tuttu ja turvallinen hevonen lähtee "alta pois" ja mun täytyy tutustua "uuteen" hevoseen. Eihän se tallin toinen hevonen uusi ole, sillä olen ratsastanut kaikilla tallin tuntihevosilla monia kertoja aiemmin. Mutta en ole niillä muilla hevosilla hypännyt. Eli mulla on ollut nyt uusia hevosia alla esteillä. Joka myös omalla osallaan lisää estejännitystä. Kunnes hevoset tulevat myös esteillä tutuiksi, niin ehkä se estejännitys hevosta kohtaan vähenee.

Nyt mulla on ollut kolmella menneellä estetunnilla eri hevonen. Ja se on tuntunut oudolta. Jokaisella tunnilla on tuntunut, että joutuu aloittamaan "alusta" uuden hevosen kanssa. Sitä se varmasti on ollutkin. Olo ja osaaminen on ollut hukassa estetunneilla, kun ei tiedä miten kyseinen hevonen esteillä menee. Yksi hevonen hyppää töksähtäen (Sami), toinen hevonen hyppää todella hyvin (Riia) ja kolmas "pelleilee" (Obbis). Eli kieltää matalalle ristikolle, mutta hyppää hyvin 60 senttimetriset esteet. Tästä siis huomaa, että mulle on osunut kolme täysin erilaista hevosta. Toisaalta myös huomasin, kolmannella estetunnilla Obbiksen kanssa, että mulla ei enää mennyt pasmat sekaisin, siitä kun hevonen kielsi tai pudotti laukasta raville. Epäonnistumiset ei enää haitannut. Mulla oli koko tunnin ajan luottavainen olo esteillä, vaikka Obbis olikin hieman vieraampi. Ehkä se on välillä hyvä mennä estetunneille "vieraammilla" hevosilla. Taitaa silloin kehittyä lisää, huomata kehittyneensä ja oppii tuntemaan hevosia eri tavalla eri tilanteissa.

Varmasti mulla taidot riittäisi hyppäämään korkeampiakin esteitä, mutta rohkeutta ja treeniä siihen kyllä kaipaisin - säännöllistä, lähes viikottaista treeniä. Mutta uskon kuitenkin, että vaikka treenaisin viikottain, niin jännitys ei häviäisi kokonaan, mutta voisi se lievittyä. Sillä mikään ei kuitenkaan paranna näköäni, enkä tiedä pystyttekö kuvittelemaan sitä tilannetta, että en näe kunnolla radan seuraavaa estettä tai hahmota missä radan tie menee? Matalilla esteillä se ei ole niin paha jos tie menee vähän huonosti, mutta korkeammilla esteillä vaikuttaa heti. Mutta vaikka, en kovin hyvin näe, niin haluan hypätä niin paljon ja niin korkeita mitä pystyn. Sillä mä haluan kehittyä, enkä halua olla hyppäämättä, vaikka se vähän jännittääkin.

Toisaalta mulla on myös ollut estepelko. Olin joskus kauan sitten tunnilla hevosella, jolla olin ratsastanut kerran aiemmin. Mutta en sillä ollut halunnut laukata, koska hevonen pukitteli laukassa helposti. Estetunnilta en muista paljoa muuta, kuin sen, että lähestyin estettä ravilla ja seuraava muistikuva tilanteesta on se, että makaan maassa hevosen vieressä jalka kiinni jääneenä jalustimeen ja päätäni särki.
Tämän tilanteen jälkeen pelkäsin hyppäämistä, enkä olisi halunnut hypätä estetunneilla. Pelko kuitenkin meni ohi, kun olin ollut muutamalla estetunnilla. Tippumista en edes muistele yhtään millään estetunnilla. Tuli nyt vasta mieleen, kun postausta kirjoitin. En yhtään tiedä liittyykö tippuminen esimerkiksi alitajuntaisesti jännitykseen vai ei.

Huh huh, tulihan kirjoitettua yhden kommentin innoittamana. Välillä on kivaa kirjoittaa aihe- ja asiapostauksia. Toivottavasti tämä postaus selkeytti myös teitä, eikä ollut mitenkään liian sekavaa luettavaa. Yritin kirjoittaa mahdollisimman hyvässä järjestyksessä ja selkeästi. Jos pääsit tänne asti, niin käypäs lukemassa postaus näkövammastani ja usein kysytyistä kysymyksistä näkövammaani liittyen. 

ESTETUNTI OBBIKSELLA

Tänään oli kolmas estetunti peräkkäin. En valita yhtään, sillä hyppääminen on kivaa. Tunnille sain piensuomenhevosruuna Obbiksen. Obbiksella olen ratsastanut kerran aiemmin ja silloin mentiin puomeja, jotka oli Obiksen mielestä tosi pelottavia.

Alkukäynnit ja -ravit otettiin itsenäisesti, sillä opettaja rakensi esteet kentälle. Käynnissä ja ravissa tein voltteja ja taivuttelin Obbista. Hevonen tuntui jo tallissa energiseltä, joten tunnille lähdin hyvin luottavaisin mielin.

Kun opettaja oli laittanut kentälle kaksi estettä ja maahan puomit, niin aloitettiin tekemään kahdeksikkoa. Ensin mentiin kierros käynnissä, jotta kaikille kuvio ja tiet hahmottuvat. Ravissa kahdeksikko sujui tosi kivasti. Tällä kertaa Obbis suoritti maapuomit oikein hyvin.

Parin kierroksen jälkeen toinen este nostettiin ristikoksi. Puomi vielä sujui hyvin, mutta miniristikolle herra päätti kieltää. Muutaman yrityksen jälkeen päästiin ristikon yli ja tehtävä alkoi sujua. Puomit nousivat ristikoista pystyiksi ja hyppääminen alkoi kunnolla. Välillä tultiin ravilla ja välillä laukassa. Laukka ei ihan oikein onnistunut, mutta esteet olivat sen verran matalia, että ravilla pääsi yli. Mutta laukkaa aina yritin. Aina laukanvaihdon tullessa tehtävä mureni ja laukka ei enää noussut kunnolla.

Viimeinen kahdeksikko sujui tosi hyvin, päästiin molempien esteiden yli laukassa. Vauhtia ja virtaa riitti hyvin. Hypyt loppuivat juuri silloin, kun ne alkoivat sujumaan.

"Hui, kamala ristikko"

"Oikeesti, etkö ymmärrä, että toi ristikko on ihan k a m a l a?"

 "No okei, mennään sit yli ja äkkiä - kovaa ja korkealta!"

"Täähän on ihan kivaa tää hyppääminen"

"Hei, me ei haluta lopettaa. Vihdoin se yhteisymmärrys löytyi. Ei kukaan noista pienistä tykkää, nää korkeemmat esteet on kivempia! Onks pakko lopettaa?" "On, onnistumiseen on aina hyvä lopettaa."

Vihdoin mulla on kuvia mitä käyttää täällä blogissa ja instassa, kuvista isot kiitokset siskolleni Sarille (somessa: @sarinrapsyja), joka tuli kuvailemaan ja opettajalle oli ehdottanut kivaa tekemistä, eli hyppäämistä, jotta saa kivoja kuvia! Hyppääminen on kivaa, etenkin kun huomaa kehittyneensä. Mä en enää jännitä esteillä ja olen saanut tosi paljon rohkeutta esteillä lisää. Vihdoin myös olen ymmärtänyt sen, että se ei ole maailmanloppu jos hevonen kieltää tai tekee kenguruloikan. Mä voin aina yrittää uudestaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä tarvitse antaa epäonnistumiselle valtaa. Epäonnistumisesta ei tarvitse mennä pasmat sekaisin.

Tässä vielä pieni video tunnilta.

Mitä tykkäsit erilaisesti toteutetusta tuntipostauksesta?

Oletko sä päässyt koska viimeksi hyppämään?

Entä oletko huomannut kehittyneesi jossain asiassa?

ESTE-ENNÄTYKSET UUSIKSI

Ennen joulua sain tallilta kortin, jossa luki näin "Vakiokorttiisi on myönnetty yksi vapaavalinnainen lisä ratsastuskerta, käytä se viimeistään 28.2." Olisin tosiaan mennyt keskiviikkona tunnille ja käyttänyt tämän kortin, mutta pakkasten vuoksi tunti peruuntui ja sain siirtää sen perjantaille, eli tälle päivälle., koska halusin hyppämään.

Tänään saavuttuani tallille, minulta kysyttiin hevostoivetta. Ensin kysyin, että josko Vikkanilla vielä voisi hypätä, mutta mammatamma ei enää sopinut. Hevoselta kevennetään tunteja ja huhtikuussa jää mammalomalle, kun kesäksi syntyy varsa. Hevosvaihtoehtoina oli Riia ja Rita. Valitsin Riian, kun se hyppää hyvin, vaikka aika usein hevonen tahtoo kuumua herkästi. Mutta Riia oli kuitenkin varmempi Ritaa verrattuna, sillä Rita saattaa keksiä mitä koiruuksia milloinkin ja huomaa heti jos ratsastaja epäröi.

Haettiin hevoset tarhasta ja valmistettiin ne tuntia varten. Riia oli tänään yllättävän rauhallinen harjauksessa, kun yleensä siinä kuopii tai näykkii, kun mahan alta harjaa tai satulavyötä laittaa kiinni/kiristää. Lopuksi laitoin omat varusteet ja aurinkolasit päähän, että näkisin edes jotain. Kun kaikki oli valmiita, niin mentiin kentälle, missä opettaja jo kokosi estetehtävää meille. 

Alkuverryttelyissä tehtiin voltteja siirtymisiä ja laukannostoja. Ennen laukkaa Riia tuntui hieman jäykältä ja tahmealta, sillä olihan niillä pakkasten vuoksi ollut ylimääräistä lomaa. Laukkaverryttelyssä hevonen heräsi, mutta ei onneksi kuumunut yhtään. Laukka pysyi rauhallisena, vaikka koko kenttää pitkin samaan aikaan laukattiin.

Tässä on jotain vanhoja kuvia Riiasta. Kun muita kuvia ei ole, etenkään kun kuvaaja joka sopi tulevansa, niin perui viime tipassa tulonsa. Mutta siitä huolimatta voin kirjoittaa tämän hehkutuspostauksen ja täyttää parilla vanhalla kuvalla ja uudella maisemakuvalla. 

Opettaja oli rakentanut keksihalkaisijalle kavaletteja ja puomeja. Kavaletit oli aina toinen puomin pää maassa ja toinen korotettuna. Näitä oli ensin kolme ja sitten tuli ravipuomit, joista viimeisimmät korotettiin pikkuhiljaa esteiksi.

Tulimme ensin kavaletteja ja puomeja ravissa pari kertaa molempiin suuntiin. Aluksi tuntui, että Riia innostuisi liikaa, mutta aina ennen puomeja tein voltin, joskus useamman ja pyysin hevosen rauhoittumaan. Kuitenkin puomit sujui aina hyvin ja hevonen rauhoittui ja huomasin, että Riia jäi odottamaan sekä kuunteli ohjeitani. Ei mennyt tunti kaahotukseksi, jota aluksi hieman "pelkäsin". Varauduin jokaisella kerralla siihen, että hevonen räjähtäisi, mutta niin ei missään vaiheessa käynyt.

Puomitreenien jälkeen tehtävä muuttui hieman. Eli näin: Kolme kavalettia, (toinen pää korotettuna ja toinen pää maassa, näin oli aina) kolme ravipuomia ja loppuun vielä ristikko ja pysty. Kavaletit ja puomit tultiin ravissa ja puomien jälkeen nostettiin laukka ja hypättiin esteet. Itse aloin hieman jännittämään, kun esteet olivat niin lähekkäin. Matalina ne onneksi ei ole niin pahoja, kun antaa vaan hevosen hypätä. Päätin jo alussa, että vaikka se toinen este tulee "yllättäen" eteeni, niin jo valmiiksi myötään ja hyppään. Sillä tiesin, että hevonen kuitenkin hyppäisi esteet.

Kun olin tämän tehtävän tullut pariin kertaan molempiin suuntiin laukassa, sain varmuutta tehtävään, hyppäämiseen ja myös hevoseen. Pikkuhiljaa esteiden korkeus nousi ja huomasin ajattelevani: "apua, en ole hypännyt noin korkeita." Mutta päätin olla hiljaa ja hypätä, sillä joskushan niiden esteiden on noustava korkeutta. En mä muuten pääse eteenpäin, saati sitten pääse kehittymään!

Tässä vaiheessa tehtävä oli seuraavanlainen: Kavaletit, puomit, tasakavaletti, noin 55-60 scm pysty ja toinen pysty joka oli 60-70 cm korkuinen. Esteet nousi melkein jokaisella kierroksella. Vaikka esteiden korkeus nousi pikkuhiljaa, niin hypyt sujuivat todella hyvin. Viimeisellä kerralla sanoin, että voisin hypätä sen mikä äsken oli, hieman matalampi" Opettaja sitten madalsi jälkimmäistä estettä, minkä oli juuri korottanut. Nostin ravin ja puomien jälkeen laukan ja hypättiin, kun olin suorittanut suoran, niin opettaja sanoi "varmaan olin vähän ilkeä, mutta en edes madaltanut sitä, koska luotin hevoseen ja sä hyppäät tosi hyvin." Ensin mietin, että kuinka väärin huijaaminen on, kunnes heti perään tajusin, että olin saanut mahdollisuuden hypätä ja kokeilla taitojani. Olin revetä riemusta. Eli loppujen lopuksi hyppäsin 75-80 cm korkean esteen, sen viimeisen, pari muuta oli matalampia, mutta korkeampia mitä ennen. Hyppäsin 25-30 cm korkeamman, kuin koskaan aiemmin! olen niin onnellinen ja ylpeä itsestäni!

Opettaja lopuksi oli ensin kysyä, että miten tunti meni, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta, kun molemmat tiesimme tuntini menneen todella hyvin. Minkä myös voitte lukea ihan suoraan tästä postauksestakin. Toivottavasti en hehkuta liikaa onnistumisiani. Tämän tunnin jälkeen mua ei edes haitannut se, että vasta tallilla huomasin unohtaneeni kameran akun kotiin laturiin, enkä voinut kuvata tunnin jälkeen hevosia.

Silloin saa olla onnellinen, kun onnistuu ja siitä voi myös hehkuttaa vaikka koko maailmalle.

Riia oli tosi super, ei kuumunut juuri ollenkaan ja ratsastaja onnistui todella hyvin, en jäänyt edes korkeammilla esteillä jälkeen kertaakaan! No, okei, ehkä kerran, mutta ihan alussa, kun vielä otin vasta hyppyihin tuntumaa. Jäi niin super hyvä fiilis tän päivän estetunnista, että en edes meinaa sanoja siihen löytää.

Tunnin jälkeen kilpailin kirkkaudesta kilpaa auringon kanssa ja minä olin sataprosenttinen voittaja! Tallilta poistuin leveääkin leveä virne kasvoillani.

 Mukavaa viikonloppua kaikille! Nauttikaa talvesta ja pakkasista.

ONNISTUNUT OIKEA JA VAIKEA VASEN: ESTETUNTI

Tämä viikko on ollut tapahtumia täynnä. Viikko alkoi ikävissä merkeissä, kun maanantaina olimme päiväkodin ryhmämme lasten kanssa pulkkamäessä ja siellä mäessä oli samaan aikaan toinen päiväkotiryhmä. Kävelimme mäen reunassa alaspäin, kun ihan ylhäältä lapsille mäen vauhti olisi liian lujaa. Tämän toisen ryhmän lapset laskivat mäkeä ihan ylhäältä ja tietenkin joku lapsi sitten patjallaan törmäsi minuun, vaikka reunassa kävelin. Siinä rytäkässä kaatusin vasemman käden päälle, koko kehoni painollani. Aluksi käsi oli ok, mutta noin tunnin päästä käsi kipeytyi paljon, oli kuuma, kämmen turvonnut ja lähes käyttökelvoton. Käsi piti käydä lääkärissä näyttämässä ja lähdin ruokailun jälkeen akuuttiin. Siellä kyynärpää tutkittiin ja kuvattiin, eikä murtumia onneksi löytynyt. Mutta jonkin sortin hermovamma kädessä, kyynärtaipeen alueella on, ainakin oireet viittaavat siihen.

Loppu viikosta sain Kelalta hyvin ristiriitaisen kirjeen, koskien saamiani tukiani, tässä tapauksessa tukia, joita en ole saanut. Heillä on tieto, että olin saanut matkakorvauksia, muta olin kuitenkin saanut kielteisen päätöksen matkakorvauksista. Eli en ole mitään korvauksia saanut. Niitä vielä pitää selvitellä, mutta hermot on kyllä ollut tällä viikolla koetuksella. Joten tänään tallille lähtö tuntui erittäin hyvältä virkistykseltä. Suurimmat höyryt päästelin pihalle tallille kävellessäni.

Noniin, eiköhän nämä alkulöpinät riitä ja mennään tämän päiväisen estetunnin pariin. Tallin nimilistassa kohdallani luki Sami ja tieto estetunnista. Hieman ristiriitaisesti odotin tuntia, sillä Samilla en ole kunnolla hypännyt ja mietin, että miten esteiden hyppääminen sujuu, kun Sami on raskasrakenteinen. Valmistin Samia tunnille, harjasin ja varustin hevosen ja itseni. Turvaliiviä en saanut päälleni, sillä kaappini avain oli jäänyt kotia.

Ennen tuntia kyselin että miten Sami hyppää ja muistutin myös näkövammastani. Kerroin asioita mitkä ovat vaikeampia esteillä ja myös sen, että suurimmaksi osaksi olen hypännyt ainoastaan Vikkanilla. Opettajan kanssa sovittiin, että kokeilen Samia ja menen niin, miten tuntuu hyvältä ja sanon jos joku tuntuu vaikealta tai haasteelliselta. Opettaja kertoi, että Sami hyppää hyvin ja oli ollut juuri myös estekisoissa.

Alkukäynneissä huomasin Samin olevan reippaalla tuulella, eli tuskin vauhdin kanssa ei tule ongelmaa, toivoin. Alkuverryttelyssä ravailtiin tehden ympyröitä ja taivuteltiin hevosia. Sami taipui ja oli hyvin kuulolla. Raviverryttelyiden jälkeen jatkoimme puomeja ravissa. Oikeassa kierroksessa L-päätyyn tehtiin pääty-ympyrä ja ylitettiin ympyrällä oleva maapuomi. Parin kerran jälkeen jatkettiin vielä ympyrältä pitkälle sivulle ja ylitettiin pitkän sivun ravipuomit.

Vaihdettiin suunta vasempaan kierrokseen ja tuliin ensin pitkän sivun ravipuomit ja jatkettiin L-päätyyn pääty-ympyrälle puomille. Ravissa Sami toimi oikein kivasti. Lopuksi vielä tultiin puomeja laukassa, jotka ei lähtenyt onnistuakseen.

Hyppääminen aloitettiin ympyrällä olevalla kavaletilla, joka ei oikein lähtenyt alkuun onnistuakseen, joten tulin vielä tässä vaiheessa ravilla koska siinä Sami toimi paremmin. Muistin, että hevonen tarvitsee vahvemmat avut ja ohjaamiset jolloin ympyrällä sujui hituisen paremmin.

Pitkän sivun ravipuomit korotettiin noin 50 cm ristikoksi ja vasemmassa kierroksessa tultiin ensin pitkän sivun ristikko ja lopuksi pääty-ympyrän kavaletti. Ristikko sujui ihan hyvin, mutta ympyrällä Sami päätti ihan yllättäen puskea ohi esteen. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, enkä ollut varautunut siihen yhtään. Pari kertaa hevonen puski ohi esteen, jonka jälkeen vaihdoin raipan ulkokäteen ja muistin käyttää vahvemmin pohjetta, silloin ympyrällä sujui jopa ihan ookoosti. Toisella kerralla pitkän sivun ristikko ja ympyrän kavaletti sujui paremmin, ensimmäiseen kertaan verrattuna.

Vaihdettiin suuntaa oikeaan kierrokseen ja laukattiin ympyrälle, ylitettiin kavaletti ja jatkettiin pitkällä sivulla olevalle ristikolle. Ennen vuoroani opettaja kysyi fiiliksiäni ja sanoi, että voin tulla ravilla, jos laukka ei tunnu hyvältä vastasin, että kokeilen ensin laukkaa ja tuun sitten ravissa jos ei tunnu hyvältä. Vuoroni koittaessa nostin laukan, ohjasin hevosta kohti esteille ja istuin ihan rennosti. Ympyrällä vähän muistuttelin Samia laukkaaman. Ylitettiin esteet oikein sujuvasti ja todella hyvin. Oikea kierros tuntui paljon paremmalta ja helpommalta. Myös toisella kerralla esteet sujui laukassa hyvin.

Kun kaikki olivat hypänneet oikeassa kierroksessa, niin olikin jo loppuravien ja -käyntien vuoro. Loppuraveissa Sami oli aika innoissaan ja olisi halunnut jatkaa, kun loppuvaiheessa vasta vauhtiin pääsi. Nopeasti hevonen rentoutui ja pikkuhiljaa aloin antamaan ohjaa, jotta hevonen voisi venyttää kaulaansa. Ratsastustunnin aikana kyynärtaive ja käsi ei onneksi vaivannut ollenkaan. Hieman mietin, että miten käsi kestää, kun oli kolme päivää lähes käyttämätön. Loppuviikosta pikkuhiljaa olen pystynyt yhä enemmän kättä käyttämään normaalisti.

Kun oli palautteen aika, opettaja heti ensimmäisenä kysyi, että olenko hypännyt paljon. Olenhan minä, kun täällä oli edellinen opettaja, joka järjesti kisoja ja estekursseja, niin tuli hypättyä. Hän sanoinkin, että näki, että olen hypännyt, istun hyvin enkä mene liikaa hyppyihin vaan annan hevosen hoitaa hyppäämisen. Sain myös kehuja opettajalta ja toiselta tuntilaiselta siitä, että pystyin pitämään Samilla laukan hyvin yllä. Oikean kierroksen onnistumiset teki tunnista hyvän, hyvä fiilis jäi onnistumisista ja oli hyvä löytää niitä haasteita. Oli kyllä kiva, kun hypyt onnistuivat, sillä niitä aina jännitän, kun on vähänkin taukoa hyppäämisestä.

Iso kiitos myös kaikille blogiani äänestäneille! Äänestysaikaa vielä on jäljellä, jos haluat käydä äänestämässä blogiani, niin se löytyy kategoriasta "vuoden ratsastusblogi". Blogiexpon äänestykseen pääset blogini sivupalkissa olevasta kuvalinkistä tai asiaa koskevasta postauksesta, jonka olen nostanut ensimmäiseksi. Mobiililaitteilla nämä näkyvät siis internet-versiossa. Mukavaa lauantaita kaikille!

Esteitä ja puomeja Samilla

Viime viikon lauantaina en ollut ratsastustunnilla, sillä näin ensin aamusta isosiskojani, jotka tulivat kylään ja iltapäivällä menin serkkuni kihlajaisiin. Perjantaina (29.9) minä en ollut Hämeenlinnassa koulussa, niin päätin varata ratsastuksen sille päivälle, korvatakseni viime viikon peruutuksen. Myös Lauantaina olin ratsastustunnilla. Eli tässä postauksessa on perjantain ja lauantain ratsastustunnit. Pahoittelut postauksen myöhästymisestä, sillä minulla oli ongelmia netin kanssa. Nyt vihdoin netti taas alkoi toimimaan ja sain postauksen julkaistua.

Perjantai 29.9.

Tunnille sain Samin, joka ei sinänsä enää yllättänyt, sillä Samilla on tullut ratsastettua nyt muutama tunti peräkkäin. Se taas yllätti, että me hypättiin tällä tunnilla. Olin jotenkin epäileväinen, siitä miten Sami hyppäisi, sitä tuli pohdittua jonkin verran. Samalla olin innoissani päästessäni hyppäämään, vaikka turvaliivi olikin unohtunut varustehuoneeseen.

Alkukäynneissä Sami oli reipas, mikä oli todella hyvä esteitä ja hyppäämistä ajatellen. Alkukäynneissä tein paljon voltteja, sillä alkukäynnit menimme vapaasti. Alkukäynneissä hevonen L-päädyssä pari kertaa innostui ravaamaan. Pian aloitimme käynti-ravityöskentelyn. Kulman jälkeen nostettiin ravi, molempiin päätyihin tehtiin ravissa voltit, pitkien sivujen keskelle tehtiin pysähdykset ja taas kulman jälkeen ravi. Tätä tehtävää tehtiin sekä oikeaan, että vasempaan.

Alkuun Sami ei oikein kuunnellut pidätteitä, kun piti pysähtyä. Parit pysähdykset ei ihan kohdilleen mennyt ja välillä sai aika voimakkaat pidätteet tehdä ennen kuin Sami pysähtyi. Parin kierroksen jälkeen pysähdykset pitkillä sivuilla alkoivat sujumaan. Ravi nousi aina tosi kivasti, käyntisiirtymisten jälkeen.

Volttien ja pysähtymisten jälkeen aloitimme ravissa tulemaan s-kirjaimen puoleisella pitkällä sivulla olevia puomeja. Puomeilla Sami alkoi innostumaan ja jouduin tekemään aika paljon puolipidätteitä, aina hieman ennen puomeja, sekä niiden jälkeen. Puomit sujui hyvin molempiin kierroksiin ja sain pidettyä Samin sopivassa temmossa puolipidätteiden sekä volttien avuilla.

Pian puomeista toinen korotettiin ristikoksi. Vasemmassa kierroksessa ensin oli pari puomia ja sitten neljän laukka-askeleen päässä ristikko. Puomien jälkeen sai nostaa laukan, mutta parit hypyt menin ravilla, jotta saan hyppyihin tuntumaa. Kolmannella hyppykerralla sain nostettua laukan ennen ristikkoa.

Vaihdettiin suunta oikean kierrokseen, jotta voitaisiin hypätä myös toiseen suuntaan. Nyt meillä olikin sarja/suhteutettu linja, sillä ensimmäinen este oli noin 40cm ristikko ja toinen oli noin 50-60cm pysty. Hypyt sujuivat vaihtelevasti, sillä välillä vauhtia oli liikaa ja välillä liian vähän, toisinaan taas ihan sopivasti oli vauhtia. Pari kertaa taas Sami keksi, että meneekin esteen ohi. Kerran onnistuin pitämään hevosen linjalla, mutta meno olikin kiemurtelua, kun Sami yritti mennä ohi, mutta pohje sanoi toista. Ainakin mentiin molempien esteiden yli. Pari kertaa Sami onnistui livahtamaan esteen ohi, yhdellä kerralla en kerinnyt reagoimaan mitenkään, sillä hevonen kaartoi esteen edestä. Toisella kerralla yritin estää hevosta ohittamasta estettä, mutta en onnistunut. Onneksi loppuun tuli pari hyvää hyppyä, johon oli hyvä lopettaa ja siirtyä loppuraveihin ja -käynteihin.

Loppuraveissa huomasin ajattelevani näin "Samissa taitaa olla jotain, hieman samaa, kuin Vikkanissa. Ainakin se, että laukka- ja estetyöskentelyn jälkeen molemmat tarvii paljon voltteja, siirtymisiä ja puolipidätteitä rauhoittuakseen"

Kaiken kaikkiaan oli ihan kiva ja hyvin onnistunut tunti. Vähän jäi fiilis, että esteet olisi voinut mennä paremmin. Mutta ainakin opettajan mukaan meillä meni hyvin, varsinkin, kun Samin hyppytyyli on vähän "töksähtävä" tyyli, tai semmoinen jännä, ainakin erilainen mihin on tottunut. Myös se, että olen aiemmin hypännyt pelkästään Vikkanilla, vaikutti varmaan vähän tämän tunnin suoritukseen.

Lauantai 30.9.

Listassa nimeni kohdalla luki Rita. Ensimmäinen ajatukseni oli että "jes, vaihtelua" menin sitten kentän laidalle katsomaan menossa olevaa tuntia, kun Rita oli kentällä. Kymmenisen minuuttia ennen tuntini alkua kentälle tuli tyttö, jolla oli tullut aikatauluissa sekaannus ja alettiin hänelle sitten hevosta pohtimaan. Sanoin sitten, että voin ottaa Riian jotta tämä kokemattomampi tyttö saa Ritan. Menin sitten, hiki päässä Riiaa laittamaan valmiiksi. Ja juuri kun olin saanut hevosen valmiiksi, opettaja tulee talliin ja sanoi "menetkin Samilla" Eli en kuitenkaan saanut vaihtelua.

No, lähdin kentälle ja jätin Riian hieman harmissani talliin. Joku sitä sinne jäi purkamaan. Kentällä minua odottelin Sami, lyhensin jalustimia muutamalla reiällä sopivimmiksi puomityöskentelyä varten.

Alkukäynneissä ja -raveissa tehtiin paljon voltteja, ympyröitä ja kiemuroita, jotta hevoset taipuisivat ja asettuisivat. Tällöin Sami tuntui vähän jäykältä ja oli laiskan oloinen. Mutta pikku hiljaa hevonen alkoi vertymään.

Ennen puomeja laukattiin vapaasti. Pyrin nostamaan Samilla laukan kulmasta ja käynnistä, varsinkin oikeassa kierroksessa, sillä se nostaa helposti väärän laukan. Laukat nousi vaihtelevasti, välillä hyvin ja välillä huonosti.

Puomit oli asetettu ässän puoleiselle pitkälle sivulle. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta. Vauhti meinasi välillä hiipua ja oma istuntani tuntui olevan kaikkea muuta kuin hyvä. Askeleen pidennykset onnistui hyvin. Puomeja mentiin muutaman kerran molempiin suuntiin. Ensin mentiin puomeja ravissa, sitten laukassa. Pian keskellä ollut puomi korotettiin kavaletiksi. Myös tätä puomi-kavaletti-puomi tehtävää tultiin laukassa molempiin kierroksiin. Toisinaan puomit sujui hyvin ja toisinaan vähän heikommin. Mitä enemmän laukattiin ja mentiin puomeja, sitä enemmän vauhti kasvoi ja hevonen innostui, eikä kertaakaan taidettu kolhia puomeja.

Loppuraveissa Samilla taas virtaa riitti ja pyörinkin jonkun aikaa ympyrällä, jotta meno tasaantuisi.

Tunti sujui ihan kivasti, vaikka hankaluuksia olikin Samin töksähtelevän hyppytyylin kanssa. Mutta muuten oli ihan onnistunut tunti. Askeleenpidennykset puomeilla onnistuivat, oma tasapaino treenaantui tämän töksähtelevästi hyppäävä hevosen kanssa ja tajusin näillä tunneilla, että oma katseeni on jo aika hyvällä suunnalla. Nykyään useimmiten katson eteenpäin, en hevosen niskaan.

Viikko poniratsastajana

Moikka! Tällä kertaa tulee yhdessä postauksessa kolme ratsastuskertaa. Ajattelin tehdä kolme tiivistelmää tämän viikon keskiviikon, pejantain ja lauantain ratsasteluista. Syynä kuvattomuus (keskiviikolta). Varautukaa pitkään postaukseen, sillä tiivistelmistä tuli kuitenkin suht pitkiä. 

Keskiviikko 26.7.2017.

Varasin keskiviikolle ratsastustunnin, jotta saan käytettyä 10 kerran ratsastustuntikortin ennen elokuuta loppuun, muuten olisi jäänyt yksi tunti käyttämättä ja kun tällä viikolla ei ole mitään menoa, niin mikä sen parempaa, kuin mennä ratsastamaan.

Tunnille meinasin ensin saada Ritan, mutta se oli sen verran possu, että sainkin Allin. Alli oli tunnilla joten odottelin ja kuvailin hevosia sillä välin, kun tunti loppuu. Kun minun tunti oli alkamassa, niin Alli näytti aika väsyneeltä, mutta pistin ponin töihin enkä antanut sen laiskotella. Aika nopeasti aloitimme kunnon työskentelyn.

Käynnissä aloitimme, oikeassa kierroksessa, melkein heti tekemään avotaivutuksia. Tämä tehtävä oli minulle aluksi vaikea, kun en ollut aiemmin tehnyt sitä, enkä heti osannut, ymmärtänyt ja hahmottanut miten tehtävä tehdään ja miltä se näyttää. Monien toistojen jälkeen kuitenkin avotaivutukset alkoivat sujua. Teimme tehtävää aina yhdellä pitkällä sivulla.

Vaihdoimme suuntaa takaosakäännöksellä, joka oli Allille vaikea (vinoutensa takia) ja siitä tulikin sitten voltin ja takaosakäännöksen yhdistelmä. Suunnanvaihdoksessa myös pitkä sivu vaihtui, jossa tehtiin avotaivutuksia. Jatkettiin samaa tehtävää, eli avotaivutuksia, mutta kun oikea kierros on Allille vaikea vinoutensa takia, niin minun tarvitsi vain keskittyä ponin taivutteluun. Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujumaan yhä vain enemmän. Sain kaikki taivutustehtävät sujumaan yllättävän hyvin vasemmassa (eli vaikeassa) kierroksessa jopa ravissa. Poni jopa liikkkui kivasti eteen, vaikka välillä joutui sitä vähän muistuttelemaan.

Välikäyntein jälkeen oli laukan vuoro. Laukattiin ensin oikeaan kierrokseen, joka on Allille se helppo kierros. Laukat nousivat tosi hyvin ja laukka oli reipasta. Vasemmassa kierroksessa taas sain neljästä laukan nostosta puolikkaan ympyrän verran onnistuneen laukan. Kaikki muut kolme ja puoli ympyrää laukkaa meni pieleen. Mutta onneksi viimeinen laukkaympyrän puolikas onnistui hyvin. Laukkojen jälkeen olikin jo loppuravien ja -käyntien vuoro.

Perjantai 28.7.2017

Varasin vielä itseni puolentoista tunnin pituiselle estetunnille. Tunnille sain Muumin. En meinannut uskoa sitä todeksi, että minä hyppäisin Muumilla, poni joka on energinen ja kuumuu laukoissa sekä esteillä. Tietysti ajattelin heti, että en pärjää esteillä Muumin kanssa. Harjasin ja varustin ponin jännittynein ja sekavin fiiliksin. Satulavyötä kiristäessä sanoin "Tunti menee huonosti, mä tipun tänää" Mutta opettaja tsemppasi ja rohkaisi minua. Alkukäynneissä ja ravissa tein paljon temponmuutoksia, voltteja ja kevyitä puolipidätteitä. Yritin saada pidettyä ponin mahdollisimman paljon kuulollani. Onnistuen siinä ihan hyvin.

Aloitimme hyppäämisen, yhdellä ristikolla jossa oli puomi edessä. Sen tulimme kaksi kertaa ravissa ja esteen jälkeen nostettiin laukka. Ensimmäisellä hyppykerralla en muistanut nostaa laukkaa, kun jännitti sen verran paljon. Toisella hyppykerralla muistin nostaa laukan esteen jälkeen. Seuraavaksi hypättiin sarjaa kaksi kertaa. Nyt vaan ratsastettiin sarjalle suoraan laukassa. Sarjat on ollut minulle aina vaikeita, joten ensimmäinen hyppy meni vähän huonosti. Mutta, kun hyppäsin sarjan uudestaan, oli jännitys hävinnyt ja rentous ja rohkeus tullut tilalle. Tästä eteenpäin hyppääminen ei enää jännittänyt. Seuraavaksi hypättiin muutama rata, joissa esteiden korkeus oli noin 50-60 cm. En vain muista enää miten radat meni, mutta viimeinen rata lyhennettiin minulle. Hyppäsin pitkillä sivuilla olevat pystyn ja sarjan sekä kokorataleikkaalla olleen suhteutetun. Muille tässä oli vielä okseri ja suhteutettu toiseen kertaan. Rata lyhennettiin sen takia, kun Muumi kuumuu helposti ja itse en hahmottanut rataa. Ratojen hyppääminen sujui hyvin, mutta oma katseeni oli välillä myöhässä, joka tuotti välillä suuntaongelmia. Viimeisellä radalla muistin pitää katseeni aina seuraavalle esteelle, niin rata meni tosi hyvin. Pitää vaan muistaa katse kohdillaan.

Vaikka manasin, että tipun, niin en tippunut! Ei ollut edes tippuminen lähellä. Muumi oli tällä tunnilla tosi kiva. Poni oli energinen, mutta ei onneksi kuumunut. Yllätyin, että pysyi näinkin rauhallisena. Hypyt ja radat sujui aika kivasti, varsinkin sen jälkeen, kun en enää jännittänyt. Niinhän se menee, että, kun viimeksi oli heikompi estetunti, niin tällä kerralla olikin parempi ja onnistuneempi estetunti.

Lauantai 29.7.2017.

Lauantaina eli tänään oli tämänhetkisen opettajamme pitämä viimeinen ratsastustunti, Ainakin minulle. 

Tunnille sain Allin jo toistamiseen tällä viikolla. Meillä oli taas leikkitunti. Ja tällä kertaa mentiin ilman satulaa. Kaikki meni.

Alkukäynneissä tein voltteja ja otin tuntumaa alliin, kun en ole pitkiin aikoihin mennyt ilman satulaa. Alli on hieman pyöreähkö poni, niin sen selässä oli mukava istua, kun säkä ei tuntunut. Alkukäyntien aikana opettaja suunnitteli tunnin leikkejä. 

Aloitimme talli palaa-leikillä, verryttelynä. Siinä vauhtina oli käynti ja ravi. Muutama kierros leikittiin talli palaa -leikkiä. Pidin vauhdin koko ajan ravina. Talli palaa-leikin jälkeen oli välikäynnit. Välikäyntien aikana opettaja selitti uuden leikin/pelin. Joka oli viesti.

Viesti aloitettiin täyttämällä tyhjä vesipullo, noustiin hevosen/ponin selkään ja aloitettiin rata. Radalla oli ensimmäisellä kierroksella ensin pujottelu ja matala kavaletti ristikko. L-päädyssä oli ämpäri jonne piti vesipullo tyhjentää. Takaisin laukattiin pitkää sivua. Joukkueet oli: hevoset vs ponit. Minä kuuluin ponijoukkueeseen.

Minulla ei ensimmäinen kierros viestissä mennyt kovin hyvin. Aloitin radan ravilla, koska ensin oli pujottelu. Pujottelu ja "este" meni ihan hyvin, mutta esteen jälkeen, kun annoin ponille laukka-avut, niin poni innostui. Lähti kuin raketti kuuhun. En saanut pysäytettyä ponia ämpärille, vaan mentiin ohi. Ihan L-päädyssä tuli kentän aita vastaan ja poni käääntyi ihan yht'äkkiä vasemmalle. Minkä seurauksena minä lähdin ilmojen teille. Mätkähdin metrin päästä ponista kierien vielä maassa muistaakseni kolme kieppiä. Tippumisesta pamahti ilmat pihalle joten hetki kesti, kun keräilin itseäni maasta. Kaikista koomisinta oli kuitenkin se, että vesipullon  pohjalle oli jäänyt vettä sentin verran, jonka tietysti kävin tyhjentämässä ämpäriin. Suurin osa vedestä roiskui päälleni, ponin ja maahan. Nousin uudestaan selkään, mutta laitettiin Allille satula, ihan vain varmuuden vuoksi.
Ihan hyvä, että laitettiin. Silä toisella kierroksella olin pääsyt jo pullon tyhjentämiseen, mutta poni pelästyi lorisevaa vettä, teki u-käännöksen ja kaahasi karkuun. Tällä kertaa pysyin selässä vaikka jalustin lähtikin jalasta. Tällä toisella kierroksella pujottelu oli pitkällä sivulla, joka jäi välistä, kun poni pelästyi, mutta ei kuulemma haitannut, onneksi. Kolmas kerta toden sanoo ja rata sujui hyvin, mutta vaan siksi, kun opettaja piti ponista kiinni sen ajan, kun kaadoin veden ämpäriin. Loppujen lopuksi hevosten joukkue voitti.

Kaikin puolin oli kiva  ja vauhdikas leikkitunti, eikä tippuminenkaan sattunut, vaikka sanottiin sen näyttäneen pahalta. harmi, ettei kukaa saanut siitä kuvaa. Tunnin jälkeen olin märkä ja hiekkainen. Iltaa kohden niskani kipeytyivät, vaikka niskoilleni en pudonnutkaan.

Mitä pidit postauksesta jossa oli kolme tuntia yhdistettty samaan postaukseen?

Oletko sä tippunut viime aikoina hevoselta tai ponilta?