SÄ KYSYT MITÄ MÄ PELKÄÄN, SAMAAN AIKAAN MÄ PIIRRÄN KYSYMYSMERKIN SUN SELKÄÄN

Olen ihminen, joka ei tykkää näyttää toisille ihmisille tunteitaan ja onhan naurunikin vain yksi ominaisuuteni. Minkä täälläkin olen muutamaan otteeseen maininnut. Joskus koulussa oli portfolio tehtävä, jossa piti kirjoittaa asioita, mitä pelkää. Kyseinen tehtävä oli vaikea, enkä saanut kirjaintakaan paperille. Loppujen lopuksi kyllästyttyäni tehtävään, aloin tekemään toista tehtävää. Sain kuitenkin tehtävän tehtyä, omassa rauhassa, toisena päivänä, koska halusin mennä eteenpäin niissä tehtävissä.

Kaikki peloista ja muista tunteista puhuminen sekä niiden näyttäminen on vaikeaa. Mutta miksi on? Siihen, en itsekkään tiedä vastausta. Oikeasti olen heikompi, mitä annan muille ymmärtää, kovan kuoren alla on herkkä sielu. Pelkään enemmän, mitä uskallan edes myöntää ja ne tuntuu ihan tyhmiltä ja turhilta, vähättelen niitä. Ehkä en vain luota ihmisiin?

Pelkään ampiaisia, koska ne ei ole ikinä pistänyt mua, pelkään, että ampiainen pistää ja saan jonkun allergisen reaktion juuri silloin, kun olisin yksin. Pelkään pimeätä, koska omistan liian vilkkaan mielikuvituksen ja pimeällä alan kuvittelemaan kaikkia kauheita asioita mitä mulle kävisi. Ulko-ovelta varastolle on ehkä noin 10 metriä ja juoksen sen matkan, koska en halua olla pimeässä. Olen viimeisiä viikkoja työharjoittelussa ja nyt on ollut kahdeksan aamuja, pyörällä en ole voinut enää mennä, kun on pakkasta ja plussaa vuorotellen ja kolmen kilometrin matka on tuskallista kävellä, kun mielikuvitus laukkaa kovaa vauhtia keksien mitä milloinkin, sydän pomppii tuhatta ja sataa ja tuskan hiki valuu otsaa pitkin. Pelkään, että menetän mulle tärkeitä ihmisiä ja jään ihan yksin.

Peloista on hyvä puhua jollekin, vaikka kaverille, jos siltä tuntuu, mutta mikään pakkohan ei ole. Tärkeintä on, että ne ei vaikuta arkielämään. Tätä postausta kirjoittaessani rupesin miettimään, että vaikuttaakohan tuo pimeän pelko muhun ehkä hieman liikaa? En tiedä, mutta ensin kielsin sen. Olen kyllä alkanut siedättämään itseäni ja tällä hetkellä pakotan itseni kävelemään ulko-ovelta varastolle, sinä onnistun ihan hyvin ja seuraava askel onkin, että en juokse ollenkaan. Vasta sitten alan pohtimaan, että mites noi työharjoittelumatkat onnistuisivat ilman pelkäämistä.

Miksi kirjoitin peloistani? Koska se on mun tapa kertoa asioistani, myös niistä ikävistä asioista on joskus pakko kirjoittaa. Ihmisten pelot on ihan luonnollisia asioita, eikä niitä kuuluisi kenenkään hävetä. Jos mä voisin tuon jotenkin itselleni sanoa ja ymmärtää sen. "Suvi, sun ei tarvitse olla jääkuningatar."

Tämä postausidea syntyi tänään kävellessäni sen kolmen kilometrin matkan töihin aamulla ja tietysti halusin toteuttaa postauksen, vaikka tämä ei lempiaiheeni olekaan. Toivottavasti pystyn postauksellani jotenkin rohkaisemaan teitä puhumaan ja käsittelemään pelkoja, sillä on aika ahdistavaa, jos ei pääse peloista eroon tai ne alkaa vaikuttaa arkeen. Olisin myös todella kiitollinen, jos vastaisit muutamaan alla olevaan kysymykseen.

Mitä sä pelkäät?

hallitseeko pelot sua liikaa?

Ootko päässyt eroon jostain pelosta?

EN TAIDAKKAAN OLLA NIIN SURKEA MITÄ OLEN LUULLUT

Lauantaina olin jälleen vakituisella ratsastustunnillani. Tunnille sain Vikkanin, josta olin enemmän kuin tyytyväinen. Vikkan oli karsinassa, joten aloitin hevosen harjaamisen ja kavioiden putsaamisen. Kävin hakemassa satulan sekä suitset ja laitoin satulan selkään. Aloin ihmettelemään suitsien outoa ulkonäköä, kun otsapanta osoitti toiseen suuntaan ja turparemmi vastakaiseen suuntaan. Siinä sitten päädyttiin purkamaan ja kääntelemään suitsia, kunnes loppujen lopuksi tajuttiin, että otsapanta olikin vain mennyt niskaremmin yli, kaiken lisäksi laitettiin pari remmiä väärin/ristiin. Päädyttiin kuitenkin laittamaan suitset hevoselle, kun se ei haittaisi ratsastusta, sillä suitset saatiin oikein päähän ja kunnolla kiinni.

Alkukäyntien jälkeen aloitimme käynnissä taivutukset ja asetukset, tehden jokaiselle sivulle voltit. Alkuun Vikkan ei oikein taipunut ja oli hieman tahmea, mutta muutamien yritysten jälkeen hevonen taipuu hyvin ja haki itseään kuolaimelle. Tehtiin ympyröitä molempiin suuntiin, ensin vasempaan ja seuraavaksi oikeaan kierrokseen.

"Pysähtelyä ravissa ja vaikea oikea kierros"

Jatkettiin oikeassa kierroksessa ravissa voltteja. Tänään kävi samoin kuin tiistaina. Ravissa Vikkan vain pysähteli, eikä ravannut reippaasti ja voltilla tiputti aina käyntiin tai hidasti ravia. Jossain vaiheessa hevonen jälleen pari kertaa kakkasi, jonka jälkeen Vikkan tuntui paremmalta, vaikka olikin vielä hieman hidas ravilla. Kuitenkin pikkuhiljaa Vikkan oli paremmin kuulolla, ravi muuttui reippaammaksi ja voltit parantui. Tehtiin ympyröitä vielä vasempaan kierrokseen, joka oli huomattavasti parempi kierros Vikkanille tänään.

Nyt jätettiin volttien teko pois ja jatkettiin vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa tehden pitkien sivujen keskelle käyntisiirtyminen. Nyt Vikkan oli lopullisesti herännyt talviunestaan ja kuunteli hyvin pohkeita ja pidätteitä. Siirtymiset oli tänään se meidän juttu. Samoja siirtymisiä tehtiin vielä oikeaan kierrokseen. Ravityöskentelyn jälkeen oli välikäyntien vuoro.

"Lyhyt pätkä laukkaa"

Välikäyntien jälkeen oli laukan vuoro. Aloitettiin oikealla kierroksella, joka oli tänään Vikkanille vaikea kierros. Saatiin muutama hyvä laukka alun vaikeuksien jälkeen. Vasempaan kierrokseen taas laukka nousi paremmin. Laukoissa Viikkan oli varovainen pehmeän pohjan takia. Ainoa vaan, että kun oli pienempi alue rajattu käyttöön laukkaa tuli noin viisi askelta per pitkä sivu.

"Vikkanin perinteinen loppu innostus" 

Laukkojen jälkeen käveltiin pieni hetki ja kun oli aika ottaa ohjat tuntumalle seuraavaa tehtävää varten, nosti Vikkan ravin. Kuitenkin tehtävänä oli kahdeksikko. Tehtiin kahdeksikko aika pari kierrosta käynnissä ja haettiin kuviota. Itsellä kahdeksikko on helpoin hahmottaa, kun ajattelen kahta ympyrää. Kuvion saatuamme kuntoon jatkettiin ravissa. Alkutunnin tahmeus ja hitaus oli poissa Vikkanista, sillä se sai laukoista energiaa. Tehtävä sujui mainiosti, hevonen oli kuulolla ja taipui ympyröillä, siinä kahdeksikolla tosi kivasti. Kahdeksikon jälkeen olikin jo loppukäyntien vuoro ja aika pian loppukäynneissä Vikkan päätti, ettei enää jaksa kävellä ja meni kaartoon. Pari kertaa houkuttelin hevosta liikkeelle, mutta kolmannella kerralla hevonen sai tahtonsa läpi.

"Pitkästä aikaa en pidä itseäni surkeana ratsastajana"

Opettaja kysyi tunnin jälkeen, että miten meni, siihen sitten vastasin, että "pitkästä aikaa meni tosi kivasti, jäi hyvä mieli tunnista ja en tällä hetkellä ajattele että olisin surkea ratsastaja." Tänään oikea kierros oli hankalampi, mutta muuten tunti sujui tosi kivasti alkutahmeuden jälkeen. Ainoa vaan, että meinaa katse taas valua alas, mutta sain suurimaksi osaksi pidettyä katseen ylhäällä. Tunnin jälkeen sanoin tallin pitäjälle, että "tätä menoa motivaatio ja ilo ratsastukseen palaa takaisin hujauksessa," Sitä todella toivon. Tunnin jälkeen käytiin vielä ottamassa muutama kuva Vikkanin kanssa, korjattiin ne suitset, riisuttiin satula harjasin hevosen ja laitoin vielä loimen sille, jonka jälkeen mentiin ulos kuvaamaan hetkeksi.

Aasinkorva-Vikkan ja Suvi

PUOLIKKAITA TAKAOSAKÄÄNNÖKSIÄ

Olen käynyt ratsastamassa kerta viikkoon, vaikka tuntipostauksia ei olekaan kuukauteen tullut. Nyt kuitenkin on aika jälleen kirjoittaa teille tuntipostaus, hyvin hyvin pitkästä aikaa. En ole halunnut kirjoittaa väkisin tuntipostauksia sillä ne olisivat olleet tätä luokkaa: "Tunnille sain Riian. Tehtiin taivutuksia, ympyröitä ja pohkeenväistöjä. En saanut hevosta taipumaan ja asettumaan tarpeeksi, pohkeenväistöissä hevonen vain kiemurtelee. Ei oikein mikään onnistu tällä hetkellä... " Tämä postaus tuleekin itse asiassa Pihla Parikan uusimman tuntipostauksen luettuani. Sillä siitä postauksesta sain uuden innon alkaa kirjoittamaan teille tuntipostauksia.

Tähän ennen tuntipostauksen kirjoittamista haluan sanoa, että olen jutellut ratsastuksenopettajani kanssa ajatuksistani ja fiiliksistäni, sekä muistuttanut häntä näkövammastani. Hän oli jopa lukenut TÄMÄN postauksen, niin kuin moni muukin talliltamme. Opettaja pyysi anteeksi ja kertoi asioita, joista lupasin olla hiljaa. Kuitenkin hän lupasi, että parantaa opetustaan.

Menin vaihtelun vuoksi tiistaina tallille, ratsastustunnille, sillä nyt olin saanut tietooni, että oli toinen opettaja sinä päivänä pitämässä tunteja. Hän on  aina tiistaisin opettajana Hentilässä. Tämän päivän tunti oli myöskin korvaustunti, sillä lauantain tunnit oli peruttu. Tallille meno tuntui tänään myös ahdistavalta, vaikka tiesin, että nyt on toinen opettaja. Varmaan vaan tunteesta ei hetkessä eroon pääse, sillä niin kauan se on kulkenut matkassa mukana.

Toivottavasti ette kyllästyneet näin pitkään alkulöpinöihin, joten mennään tämän päiväisen tunnin pariin. Tunnille sain Vikkanin, mikä oli ihana yllätys. Tuntini oli kello viideltä, joka olikin päivän ensimmäinen tunti ja sainkin valmistaa hevosen valmiiksi. Harjasin hevosen mahdollisimman puhtaaksi, kaikesta kuivuneesta kurasta, putsasin kaviot, laitoin varusteet hevoselle ja lopuksi myös itselle, kellon näyttäessä viisi, lähdettiin kentälle, kun kaikki oli valmiita.

Kentällä mittasin jalustimet mahdollisimman sopiviksi, mikä oli alkuun hieman haastavaa, kun Vikkanilla on uusi satula, onneksi sain lyhennettyä jalustimet sopiviksi aika nopeasti.

Opettaja laittoi kentälle suunnilleen keskiympyrälle kartiot ja olimmekin koko tunnin keskiympyrällä, sillä se oli kentän kuivin alue. Käynnissä aloitettiin pysäyttämällä hevonen kartiolle ja pyytämällä napakoilla pohjeavuilla hevonen liikkeelle, jos hevonen ei lähtenyt reippaasti käyntiin, niin piti käyttää tehosteena raippaa. Tehtävän ideana oli saada hevonen reagoimaan nopeasti pohjetta. Käynnissä tehtävä sujuikin oikein mainiosti ja Vikkan kuunteli pohejetta hyvin.

Tätä samaa tehtävää jatkettiin myös ravissa, joka ei ollut alkuun niin onnistunut. Käynnistä piti saada hevonen reippaaseen raviin. Tässä vaiheessa Vikkan alkoi pysähtelemään todella paljon, mikä onneksi loppui hetkeksi, kun hevonen pissasi. Sen jälkeen meni muutama siirtyminen, muutaman ympyrän verran hyvin, kunnes alkoi taas pysähteleminen, joka loppui "kakkaamisen" jälkeen. Ja taas tehtävä alkoi sujumaan. Näiden alkuverryttelyjen jälkeen olikin vuorossa välikäynnit.

Välikäyntien aikana opettaja selitti seuraavaa tehtävää, jonka nimi oli salmiakki, eli piti ratsastaa salmiakkikuviota kentällä olleiden kartioiden mukaisesti. Hevonen pysäytettiin suorana kartiolle (takajalat oli kartioiden kohdalla ja hevonen suorana) ja samaan aikaan pyydettiin hevosta eteen ja käännettiin ulkoavuilla, kohti seuraavaa kartiota. Hevonen siis käännettiin suorana, eikä kuulunut tulla mitään "pyöreää kulmaa". Kuvitelkaa miltä näyttää salmiakkikarkki, niin ymmärrätte idean.

Aloitettiin tätä oikeassa kierroksessa ja tehtävä lähtikin onnistumaan yllättävän hyvin, sillä muutama tunti aiemmin olin tehnyt vastaavaa tehtävää, mutta silloin tehtiin vain takaosakäännöksiä. Nyt tehtiin tavallaan puolikkaita takaosakäännöksiä. Aluksi sekaan tuli takaosakäännöksiäkin, mutta parin harjoituskerran jälkeen ymmärsin käynnissä tehtävän ja jatkettiin ravissa, mutta silloin tehtävä tuntui vaikeammalta. Kuitenkin ne käännökset taisi onnistua, vaikka siinä hetkessä ei siltä tuntunut.

Vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen ja jatkettiin samaa tehtävää, ensin käynnissä ja hetken aikaa olinkin oikean ja vasemman kanssa ihan sekaisin, mutta kysyin opettajalta neuvoa, että mites tämä tehtävä nyt menikään ja sain kertauksen, jonka jälkeen tehtävä taas sujui. Pian jatkettiin käännöksiä ravissa ja tajusin, että olin osannut tehtävät jo oikeassa kierroksessa. Lopputunnin tein näitä hevonen suorana käännöksiä hyvillä mielillä, kun tiesin osaavani ja onnistuvani.

Ihan lopuksi saimme vielä ottaa laukkaa siten, että edellä oleva laukkaa viimeisen perään. Opettaja sanoi, että jos hevoset innostuu ja lähtee toisen perään, niin laukatkaa vaan. Vikkan ei innostunut laukasta yhtään. Sain alkuun pari tahmeaa laukkaa, silä Vikkan ei tykännyt kentän pohjasta ja taisi suojella itseään sekä varsaansa mahassa, mutta onneksi juuri kun lunta alkoi satamaan ihan hulluna, niin kaikki hevoset lähti laukkaamaan oikein energisesti ja reippaasti koko pitkän sivun verran. Laukkojen jälkeen olikin jo loppukäyntien vuoro.

Tunti sujui loppujen lopuksi todella hyvin, kaikki tehtävät sujui lähestulkoon hyvin. varsinkin ravi parani huomattavasti välikäyntien jälkeen. Viimeinen laukka oli todella ihana hetki myös, kun kaikki laukkasivat jonossa uraa pitkin lumisateessa. Oma oloni myös oli lopputuntia kohden todella hyvä, tarkalleen siinä vaiheessa, kun tajusin salmiakkikuvion. Pitkästä aikaa tunnista jäi todella hyvä fiilis.

No niin, nyt onkin tämä tuntipostaus lähestulkoon valmiina kirjoitettu teille luettavaksi. Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta. Itsellä ainakin oli todella rento fiilis tätä postausta kirjoittaessani. Oikein mukavaa illanjatkoa juuri sinulle!

JOS SÄ OISIT MÄ

Jos sä olisit mä, niin opiskelisit Hämeenlinnassa viimeistä vuotta sosiaali- ja terveysalalla, ollen nyt työharjoittelussa päiväkodissa ja valinnut osaamisalaksi lapset.

Jos sä olisit mä, niin olisit luonteeltasi äkkipikainen, energinen ilopilleri, vitsiniekka, tulisit kaikkien kanssa toimeen, kiihtyisit sekunnissa nollasta sataan jonkun idean keksittyäsi ja keskittymiskykysi olisi huono. Etkä kyllä millään jaksaisi keskittyä tunneilla, haluaisit mennä tauolle tai jotain ihan muuta mitä pitäisi tehdä.

Jos sä oisit mä, niin olisit joutunut monia kertoja luokasta ulos häiriköidessäsi muita, kun et osaa rentoutua rentoutumishetkissä, tylsistyttyäsi jos et näe taululle tai et osaa tehtäviä.

Jos sä oisit mä, niin omistaisit kaksi ilkikurista kääpiöluppakorvakania Lunan ja Liljan. Pitäisit niitä kesät ulkona ja talvet varastossa. Koska perheessäsi olisi eläinallergisia/astmaa.

Jos sä olisit mä niin rakastaisit hevosia yli kaiken, haaveilisit omasta hevosesta ja kävisit ratsastustunneilla kerran viikossa, yleensä lauantaisin. Mutta haluaisit käydä useammin kuin kerran viikkoon ratsastustunnilla.

Jos sä oisit mä, niin omistaisit kolme ratsastuskypärää, joista yksi on rikki ja sen takia käyttämätön, neljä erilaista raippaa, joista käyttäisit vain yhtä, kahdet eriväriset ratsastussukat käyttäen eriparisukkia.

Jos sä oisit mä, niin oisit tippunut ainakin yksitoista kertaa hevosen selästä, kerran oisit jopa tippumisen takia rikkonut kentän aidan ja joutunut sen takia sairaalaan, kun hevonen talloi sut.

Jos sä oisit mä, niin nukahtaminen oilisi vaikeata. Menisit nukkumaan juuri silloin, kun väsyttää, mutta heti nukkumaan päästyäsi väsymys katoaa, pyörisit sängyssä ja aivosi työskentelisivät täysillä.

Jos sä oisit mä, niin rakastaisit Vikkania erittäin paljon, ikävöisit sitä hevosta koko viikon ja miettisit, että pääsetköhän ratsastamaan sillä, kun ratsastustuntisi koittaa lauantaina.

Jos sä oisit mä, niin haluaisit kuumeisesti pelaamaan sählyä ja olisit jopa hieman aggressiivinen pelaaja, mutta et kuitenkaan satuttaisi ketään vastapelaajaa.

Jos sä oisit mä, niin sä seuraisit jääkiekkoa, kannattaisit Lahden Pelicansia ja sulla menisi tunteisiin, kun sulle naljailtaisiin Pelicansin häviöistä, pelitavasta tai ihan mistä vaan Pelsuihin liittyen.

Jos sä oisit mä, niin sulla olisi paha näkövamma, etkä tietäisi miten normaalisti ihmiset näkevät. Olisit lähes sokea, mutta pärjäisit silti, koska näkövammasi on ollut sulla koko ikäsi.

Jos sä oisit mä, niin kirjottaisit just nyt tätä blogia.

Mitäs tykkäsit tästä postauksesta?

Jos mä oisin sä, niin mitä mä olisin?

LILJAN MURROSIKÄ OHI?

Tänään on kertomusta teille siitä, että miten puput ovat varastoon sopeutuneet, mitä kaikkea on tässä viime viikon aikana tapahtunut ja pientä avaamista Liljalla olleesta murrosiästä.

Puput ovat sopeutuneet varastoon hyvin, heillä ei näytä olevan mitään ongelmaa siellä, päin vastoin, molemmat viihtyvät  varastossa oikein mainiosti. Käytän pupuja lähes päivittäin ulkona, kun niillä on nyt pienempi häkki, mitä kesän ulkoasuntoon verrattuna. Jos eivät syystä tai toisesta pääse ulos, esumerkiksi kovien pakkasten takia, niin silloin hypytän pupuja valjaissa varastossa, pääsevät edes vähän liikkumaan häkin ulkopuolelle. Välillä myös pääsevät ulos, että treenaamaan estehyppyä.

Puput pääsääntöisesti viihtyvät ulkona valjaissa, mutta kun lumet suli viime viikon sunnuntaina (5.11.) pois ja piha oli märkänä, niin kumpikaan pupuista ei oikein viihtynyt ulkona, sillä molemmat puput olivat sen verran hienohelmoja. Luna vain pesi itseään, varsinkin tassuja ja liikkui mahdollisimman kuivilla alueilla ja Lilja käytännössä kävi vain ulkona kääntymässä.

Pupujen ruokailuun on myös tullut hieman muutoksia, toki ihan pieniä muutoksia vain. Arkiaamuisin maanataista perjantaihin puput saavat pelletit ja kaurat maahan ripoteltuina, josta etsivät ja syövät ne, lauantaisin ruoka tulee kulhossa ja sunnuntai on pelletitön ja kauraton päivä.

Luna on kehittynyt estehypyissä huimasti, sitä ei tarvitse hoputtaa juuri ollenkaan, vaan loikkii esteiden yli vallan mainiosti pienen kehotuksen jälkeen. Lunalla on myös pikkuhiljaa esteet alkaneet kasvamaan korkeutta ja leveyttä, eikä puomin pudotuksia tule juuri ollenkaan. Lilja taas on vasta alkanut opettelemaan estehyppyä. Eli Liljan kanssa ollaan vielä ihan alussa. Toisella harjoittelukerralla, kun oltiin jo hypyt lopetettu hyviin onnistuneisiin hyppyihin, niin pupu ihan itse vapaaehtoisesti loikkasi vielä kerran esteet ja hypyt meni tosi hienosti.

Lilja on muutenkin kehittynyt ja rauhoittunut huimasti menneen kevään ja kesän aikana, vaikka onkin luonteeltaan energinen. Sillä pupun murrosikä alkaa oleemaan ohi, ihan varmasti. Joskus viime syksynä, kun puput varastoon siirtyivät, niin Liljan käytös muuttui agressiivisemmaksi. Ensin ajattelin käytöksen johtuvan muutoksesta asuinympäristössä, mutta aika pian tajusin kyseessä olevan murrosikä. Lilja alisti jatkuvasti Lunaa, puri ihmisiä, ei antanut leikata kynsiä tai laittaa valjaita ulos lähtiessä ja oli muutenkin todella levoton. Toisinaan Liljalla meni muutama päivä rauhallisesti ja toisinaan päivät meni agressiivisesti. Liljan muoorsikä kestikin syksystä 2016 kevääseen 2017.

Kyllä Liljalla on vielä välillä vaikeampia päiviä, mutta ei enää niin voimakkaina. Joka on helpottanut minua ja siskoani pupun hoidossa, kun Lilja antaa laittaa valjaat, leikata kynnet ja jaksaa olla harjattavana pitempiä aikoja. Tässä yksi päivä oikein kehuin Liljaa, kun niin hienosti malttoi, kun ensin laitoin valjaat estehyppyharjoituksia varten ja myöhemmin harjasin turkin harjoitusten jälkeen. Lilja istui sylissäni ylväänä, kuin kuningatar pitkän tovin. Heti kehujen jälkeen pupu alkoikin kyllästyä ja ei olisi enää malttanut olla harjattavana.

Vaikka Liljan (sekä Lunan) murrosikä on ohi, niin silti pupuilla on aina silloin tällöin välien- ja laumajärjestyksen selvittelyä. Yleensä toki silloin, kun saavat herkkuja tai jos tapahtuu muutoksia asuinympäristössä. Onneksi välienselvittelyt menevät nopeasti ohi, eivät ole pahoja, eikä kumpikaan näytä kärsivän.

Viime viikon perjantaina (3.11.) siivotessani pupujen häkkejä, laitoin pienemmän häkin kalterikehikon lattialle ja Liljan sinne sisälle, ajatellen, että siirrän kohta myös sinne Lunan. Vähän ajan päästä huomaan, että Lilja hiipii seiniä pitkin ja näytti siltä kuin olisi ollut varuillaan. Näytti se kyllä huvittavalta ja suloiselta. Ensimmäinen ajatus olikin, että miten ihmeessa pupu on sieltä pois päässyt? Samalla muistin, että kalterin etuluukku on irroteettu, eli hyvin helposti pupu sieltä pois pääsi.

Maanantai-iltana (6.11.) täyttäessäni pupujen juomapulloa, oli häkin yläluukku muutaman sekunnin ajan auki, jonka Lilja huomasi hyvinkin nopeasti. Pupu sitten hiippaili mökin katolle ja siitä yritti tulla ulos, mutta epäonnistui, sillä juomapullon rautalanka oli jäänyt jakkaraan jumiin ja pupu säikähti, kun tuoli liikahti ja mnä säikähdin, kun Liljan liikkeiden seurauksena häkin kalterit hieman kilahtivat. Pupun ilme oli samalla sekunnilla, loikattuaan häkin vastakkaiseen päätyyn "en mä mitään ollut tekemässä."

 

Alkaessani tätä postausta kirjoittamaan mietin, että miten ihmeessä saan tehtyä tästä hyvän ja monipuolisen postauksen, sillä eihän meille kuulu mitään erikoista, mutta kuitenkin sain kirjoitettua pieniä erikoisempia arjen asioita. Tässä taitaa olla tältä erää kaikki näiltä muutamilta päiviltä. Mukavaa perjantaita juuri sinulle.

VAIHDANKO TALLIA VAI LOPETANKO RATSASTUKSEN?

Pitkään olen pohtinut tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua, mutta nyt vihdoin haluan purkaa ajatuksiani jonnekin ja blogihan on siihen mainio paikka. Tämän postauksen aihe, vaan on saanut minut epäröimään postauksen julkaisua, sillä en kuitenkaan halua aiheuttaa mitään erimielisyyksiä.

Kesän jälkeen tallillamme vaihtui ratsastuksenopettaja, joka oli minulle jotenkin tuttu, sillä olin joskus aikaisemmin ollut hänen tunneillaan, mutta siitäkin on aikaa. Nyt hän on palannut. Hänellä on erilainen tyyli opettaa. Ensin hän sanoo tehtävät ihan ystävällisesti, mutta aika usein jos kyseinen tehtävä ei syystä tai toisesta yksinkertaisesti heti onnistu, niin hän alkaa huutamaan. Lähes jokaisella tunnilla hän huutaa jollekin ratsastajalle.

Ymmärrän kyllä sen, että kentällä tarvitsee käyttää ääntä paljon ja voimakkaammin, varsinkin tuulisilla säillä, sillä se on todella ärsyttävää jos ei kuule ohjeita. Mutta kaiken puheen, neuvomisen, opettamisen ja ohjaamisen voi tehdä ystävällisellä äänellä, vaikka ääntä enemmän käyttäisikin.

En yhtään pidä hänen opetustyylistä, jonka takia en viihdy hänen tunneillaan. Aluksi ajattelin, että tarvitsen vain aikaa sopeutua ja tottua hänen opetustyyliinsä. Monta kuukautta on jo kuitenkin mennyt ja ratsastamassa olen käynyt vähintään kerran viikossa, joskus jopa kaksi kertaa viikon aikana. Enkä vieläkään ole tottunut hänen tyyliinsä opettaa, eli olen tullut siihen päätökseen, että kyse yksinkertaisesti ei ole enää sopeutumisesta, vaan siitä, että en pidä hänen tyylistään opettaa.

Tallille lähtiessäni ajattelen usein, että "tänään on taas pakko onnistua lähes nyt ja heti, mulla ei ole lupaa epäonnistua kertakaan." Eli mulla ei ole enää yhtään hyvät fiilikset lähteä tallille, vaan on hyvinkin ahdistava olo ratsastusvaatteita pukiessani ja tallille lähtiessäni. Välillä jopa miettiessäni, että ”kohta taas on aika lähteä tallille.” Eli ajatuskin tallille lähdöstä ahdistaa. Tällä hetkellä musta tuntuu, että epäonnistumisia ei suoda tunneilla, johtui se sitten ratsastajasta tai hevosesta. Muutenkin tuntuu myös siltä, että olen viime aikoina, vaan pelkän stressin takia ottanut paljon takapakkia ratsastuksessa. Sillä välillä tuntuu, että jo pelkästään hevosen asettaminen ja taivuttaminen on vaikeaa. Mikä on ollut ennen peruskauraa minulle. Mikään ei tunnu onnistuvan joko tarpeeksi hyvin tai tarpeeksi nopeasti. Olen muutenkin ratsastajana sellainen, että tarvitsen muutaman harjoituskerran vaativimmissa tehtävissä, jonka jälkeen vasta tehtävä lähtee sujumaan.

Hyvin usein lähden tallille ahdistuneena, mutta tulen kotiin entistäkin ahdistuneempana. Pitkään aikaan mulla ei ole ollut yhtään hyvä mieli lähteä tallille ratsastustunnille. Kerran jopa muutamien vastoinkäymisten jälkeen tunnilla ja opettajan alkaessa huutamaan pidättelin itkua lähes koko lopputunnin. Silloin toki oli myös taustalla vähän muutakin stressiä.

Tallille pitäisi voida ja pystyä lähtemään hyvillä mielin, eikä ahdistuneena peläten, että epäonnistuu ja ratsastustunneilta pitäisi löytää onnistumisen kokemuksia, joita tällä hetkellä mun on hyvin vaikea löytää, vaikka onnistumisia tulisikin, mieleen jää vain ne ikävät asiat. Joka ikinen lauantai mulla on todella kovat paineet siitä, että mä onnistun tunnilla.

Tämän takia myös blogin tuntipostausten kirjoittaminen on ollut vaikeaa, sillä tunneista on usein jäänyt epäonnistunut fiilis, enkä ole löytänyt onnistumisia tai saanut onnistumisista motivaatiota ratsastukseen tai blogin kirjoittamiseen. Nyt mulla on jäänyt muutama tuntipostaus väliin ja olo on ollut paljon helpottuneempi, kun on ollut yksi asia vähemmän stressiä.

Olen alkanut viime aikoina pohtimaan, aika vakavastikin, että pitäisikö minun lopettaa hetkeksi ratsastus eli ottaa vähän toistamiseen taukoa vai kannattaisiko vaihtaa tallia. Sillä, niin kuin jo sanoin, tallille pitäisi voida lähteä hyvillä mielillä. En vielä kuitenkaan tiedä, että mitä aion tehdä. Mulla alkoi juuri uusi kymmenen kerran kortti, joka on jo maksettu. Aion kortin ainakin käydä loppuun ja samalla pohtia, että mitä aion tehdä jatkossa. Jos jotain muutoksia tulee, niin aion kyllä teitä informoida asioista. En jätä teiltä yhtään mitään kertomatta.

Yksi mikä minua tallilla kuitenkin pidättelee, niin on rakas hevosystäväni Vikkan, siitä hevosesta on tullut mulle niin tärkeä, että tuntuisi pahalta luopua siitä hevosesta, vaikka Vikkan ei omani olekaan, eikä edes vuokra- tai hoitohevonen. Vikkan on se, joka antaa minulle voimia mennä tallille, jotta edes näkisin sen. Eli päätös tulee olemaan erittäin vaikea; jäänkö talleilta pois, ottaen taukoa/vaihtaen tallia vai jatkanko ja ahdistun vain entistä enemmän? Olen tilanteessa, jossa järki sanoo toista ja tunteet sanoo toista.

Huhhuh, tulihan helpottuneempi olo hieman, kun pystyi ajatuksia purkamaan kirjoittamalla. Pää lyö nyt ihan tyhjää, enkä tiedä enää, että mitä oikein vielä kirjoittaisin tähän loppuun. Ehkä tämä postaus rupeaa olemaan tiensä päässä, loppua vaille valmis. Katsotaan, että miltä tulevat viikot ja kuukaudet näyttävät lähiaikoina. Muuttuuko mikään vai ei, se selviää varmasti näiden tulevien viikkojen sisällä.

8 X PARASTA JUST NYT

Se, että näin tämän viikon torstaina serkkuani pitkästä aikaan, käytiin kaupungissa, shoppailemassa ja hän jopa lainasi minulle hieman rahaa, että sain ostettua pitkän villatakkineuleen, talven varalle. Eikä nyt enää tarvitse palella. Sain pitkästä aikaa kunnon shoppailuterapiaa.

Uusi pipo ja tuubihuivi talveksi, hennon vaaleanpunaiset väriltään, tulevat niin hyvin sopimaan mustan villakangastakkini kanssa, jotka ostin kyseisellä shoppailukerralla. Nyt en ole sitten, enää niin mustaan pukeutunut, kun pipo ja kaulahuivi ovat eriväriset mitä takki, kengät ja hanskat.

Työharjoittelu. On vaan niin ihanaa, kun pääsee touhuamaan pienten 1-2vuotiaiden lasten kanssa päivät pitkät, saan onnistumisen kokemuksia ja joka päivä saan haastaa itseäni toimimaan paremmin ja paremmin.

Työharjoittelusta koituva ulkoilu, sillä ensin pyöräilen tai kävelen reilu kahden kilometrin matkan ja sen jälkeen ulkoilemme tunnin lasten kanssa ja työpäivän päätyttyä pyöräilen tai kävelen kotiin. Iltaisin olen nukahtanut hyvinkin nopeasti, kun olen päivisin liikkunut ja puuhaillut niin paljon.

Lumen tulo on ollut todella ihanaa, rakastan lunta ja pieniä muutaman asteen pakkasia. Valokuvaamiseenkin on tullut uudenlaista inspiraatiota lumen tulon jälkeen, kun saa otettua täysin erilaisia kuvia väreiltään, kuin koko olemukseltaan.

Se, että ihoni kasvoista on paljon paremmassa kunnossa, mitä keväällä ja kesällä on ollut. Niin onnellinen, kun määrätty antibioottikuuri on tehonnut mainiosti.

Syys- ja talvi-iltoina on niin ihanaa pukea lämpöiset ja pehmeät pörrösukat jalkoihin yön ajaksi. Illalla tai aamulla ei enää lattiat tunnu viileiltä, kun on pörrösukat jaloissa lämmittämässä. Rakastan pörrösukkia ja ne ovatkin olleet yksi joululahjatoiveeni muutamina menneinä jouluina.

Se, että vihdoin pääsen taas suunnittelemaan, ostamaan ja paketoimaan kavereille, tutuille ja perheenjäsenille joululahjoja. Joululahjojen ostelminen ja antaminen on ihanaa, puuhaa, kun näkee, miten toinen ilahtuu saamastaan lahjasta.

Mitä sulla on parasta just nyt?

Millä teen bannerit?

Viimeaikoina moni on usein sanonut minulle, että blogissani olevat bannerit ovat todella yksinkertaisia, ehkä jopa liikaakin. Kyllä, niin ovat yksinkertaisia, tiedän sen itsekin ja tänään selvennän teille bannereiden yksinkertaisuutta, sekä sitä millä sovelluksella bannerit nykyään väserrän blogiini. Toivottavasti viihdytte postauksen parissa.

Miksi bannerit blogissani ovat yksinkertaisia?

Bannerit blogissani ovat yksinkertaisia, koska en vain osaa tehdä supermonimutkaisia taidenäyte-bannereita. Kaikki tarkkuutta vaativat tekemiset yksinkertaisesti väsyttävät silmiäni ihan liikaa näkövammani takia, minkä takia bannerit menee helposti pieleen, jonka jälkeen kyllästyn ja luovutan, joten olen päätynyt ratkaisuun, että päästän itseni helpommalla ja teen yksinkertaisempia bannereita. Nykyään myös itse tykkään enenmmän yksinkertaisista bannereista. Joten tässä syy miksi blogissani ovat bannerit on yksinkertaisia.

Kuitenkin haluan, että blogini on kokonaan täysin omaa kädenjälkeäni ja sen takia myös teen bannerit blogiini itse. Bannereista tulee juuri sen näköisiä mitä itse haluan, eikä niissä sitten ole tekijän blogi/nettiosoitetta, niistä nimittäin en edes pidä bannereissa. Vain harjoittelemalla voin oppia ja kehittyä,  joten enköhän vielä joskus myös kehity bannereiden tekemisessä enemmän.

Millä teen bannerit blogiini?

Aluksi tein blogini bannerit Befynkylla, mutta siihen tuli joku ilmoitus, painoin rastia ja sen jälkeen se ei kyseinen sovellus ole toiminut, joten opettelin seuraavaksi Picmonkeyn käytön ja aloin sillä tekemään bannereita. Picmonkeyn muuttuessa, juuri sillloin, kun opein käyttämään sitä, maksulliseksi tein syksyn bannerin vielä sillä ja otin kuvankaappauksen, mutta kun laatu kärsi koko bannerissa liikaa, niin aloin googlettamaan ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia ja pienen etsiskelyn jälkeen löysin Canavan.

Canava on ilmainen grafiikkasovellus netissä, sitä ei tarvitse ladata koneelle, mutta se vaatii rekisteröitymisen, jonka voit tehdä Facebookilla tai Google-tilillä. Itse rekisteröidyin Canavaan Google-tilillä. Opein Canavan käytön todella nopesti. Nopeammin, mitä Befynkya ja Picmonkeyta yhteensä, sillä niin yksinkertainen sovellus se on. Canavassa on todella paljon ilmaisia taustoja, malleja ja laaja valikoima erilaisia fontteja. Tekemäsi työt voit tallentaa koneellesi PNG tai JPG muodossa. Laitan tähän loppuun vielä Canavan plussat ja miinukset, mitä olen huomannut sitä käyttäesäni, sekä ihan postauksen lopuksi pari banneria vertailuun.

Canavan hyvät ja huonot puolet:

+ Tykkään Canavan fonteista, niitä on paljon ja erilaisia
+ Canava on helppokäyttöinen
+ Laaja valikoima taustavärejä
+ Canavaan tallentuu kaikki tekemäsi työt, joten voit myöhemmin jatkaa samaa työtä, muokata lisää tai poistaa juttuja.
- Kuvia ei voi rajata irti taustasta.
- Ei saa läpinäkyvää taustaa 

Ratkaisin taustaongelman siten, että tein blogiin samanvärisen taustan ja bannerin, toki, jos todella tarkkaan katsoo, niin näkee taustassa bánnerin rajan. Tätä tyyliä en vielä ole tässä blogissa käyttänyt, joten saa nähdä tuleeko kikka käyttöön vai ei. Tämä tyyli on kuitenkin käytössä minun työssäoppimisblogissani.

Tässä valkoiselle pohjalle Picmonceylla tehty banneri, lopuksi bannerista on otettu kuvankaappauksella talteen ja käyttöön blogiini. Kun otti kuvankaappauksella bannerin talteen, taustasta ei tullut enään läpinäkyvä, vaan siinä näkyi ne ruudut. Sen takia blogissani oli valkoinen tausta  yhdesä vaiheessa, ettei bannerin tausta erottuisi blogista. Käyttäisin Picmonkeyta, jos vaan se olisi vielä ilmainen.

Tässä ensimmäinen Canavalla tehty banneri. Joka on täysin harjoituskappale. Viime päivät olenkin Canavaan tutustunut kunnolla, tehnyt erilaisia bannereita ja taustoja, sekä sommitellut niitä testiblogiini. Tällä hetkellä varmasti jatkan Canavan käyttöä, sillä laatu säilyy bannereissa parempana, voi käyttää ilman maksamista ja Canava on nopea ja helppokäyttöinen, vaikka sieltä pari miinuskodettakin löytyi, jotka toki ovat isossa roolissa bannerien tekemiseen.

Kumpi on teidän mielestänne parempi?

Samalla etsimiskerralla Canavan lisäksi löysin myös iPicyn, kuvankäsittelyn ilmaisovelluksen, mutta sitä en ole vielä kovin paljoa käyttänyt, enkä siksi voi vielä sanoa juuri mitään kyseisestä sovelluksesta. Tutustun siihenkin vielä tarkemmin lähipäivinä. Saa nähdä kumpi tulee sitten lopulliseen käyttöön, vai kenties molemmat? Se selviää vasta sitten, kun olen tutustunut myös iPicyyn.
Tämmöinen asiapostaus tällä kertaa ja toivon, että saitte tästä postausksesta tarpeeksi tietoa blogini bannereista sekä suosittelen, että edes kokeilisitte Canavaa tai iPicya, itse rakastuin täysin sen fontteihin. Jos vielä heräsi jotain kysyttävää tai ehdotettavaa, niin kysyä ja ehdottaa saa. Oikein mukavaa keskiviikkoa!